Linturahan opetus

Viimekeväiseltä Chicagon matkaltani lompakon pohjalle jäi joitain hiluja Yhdysvaltain valuuttaa, joista 2,5-vuotias tyttäreni oli oikein kiinnostunut. Hänestä on hauska katsella kolikoissa olevia kuvia ja järjestellä niitä. Hänen suosikkirahansa on amerikkalainen neljännesdollari, jonka kruuna-puolella on kuvattuna valkopäämerikotka (tai feeniks-lintu, kuten hän asian näkee). Hän kutsuu tätä lempirahaansa ”linturahaksi”.

Eräänä iltana leikkien jälkiä siivotessa sattui kuitenkin katastrofi: linturaha oli mennyt hukkaan! Lupasin tyttärelleni, että kyllä se huomenna löytyy, ja poimin sen jo samana iltana maton alta ja pistin sen hänen omaan lompakkoonsa (joka on minun entinen resuinen lompakkoni).

Kun seuraavana päivänä lompakko taas avattiin ja linturaha löytyi, tyttäreni pomppi sängyssä kolikko kädessä silmät ilosta säihkyen ja kiljui riemukkaasti: ”Linturaha löytyi, linturaha löytyi!” Tätä lapsen iloa katsellessani minulla tuli mieleen Jeesuksen vertaus kadonneesta hopearahasta:

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.” Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. (Luuk. 15:8–10)

Wolfhart Pannenbergin kehä – osa I

Saksalainen luterilainen teologi Wolfhart Pannenberg (1928–2014) kuuluu kiistatta lähihistorian merkittävimpiin teologeihin. Hän on kirjoittanut useita merkittäviä teoksia, joista tärkein lienee kolmiosainen Systemaattinen teologia (saks. Systematische Theologie) joka lukeutuu Karl Barthin (1886–1968), Paul Tillichin (1886–1965) ja Robert Jensonin (1930–) vastaavien teosten kanssa 1900-luvun merkittävimpiin dogmatiikan yleisesityksiin.

Pannenberg sijoittuu 1900-luvun teologiassa Karl Barthista alkaneeseen kolminaisuusopillisen teologian uuden heräämisen aikakauteen, ja hänen dogmatiikan yleisesityksessään on selvä pyrkimys esittää koko kristillinen dogma kolminaisuusopillisen teologian näkökulmasta ja sen jäsentämänä (Kärkkäinen 2014, 97).

Toinen Pannenbergin ajattelun kannalta olennaisen tärkeä tekijä on hänen ilmoitusteologiansa, jonka avulla hän pyrkii sitomaan teologian tiukasti sekä empiiriseen maailmaan että Jumalaan. Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa teen ensin katsauksen Pannenbergin ilmoituskäsitykseen, minkä jälkeen tarkastelen hänen ajatteluaan koskien kolminaisuusoppia ja inkarnaatiota. Lopuksi tuon esille omia huomioitani Pannenbergin teologisesta systeemistä.

Kolossan enkelikultti ja maailman alkuvoimat

Kolossalaiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä, joita on perinteisesti pidetty apostoli Paavalin kirjoittamina, mutta joiden aitoudesta on erimielisyyttä tutkijoiden kesken. Vaikka tutkijoiden valtavirta on Kolossalaiskirjeen epäaitouden kannalla, erityisesti juuri tässä kirjeissä on paljon piirteitä, joiden perusteella sitä voidaan pitää uskottavasti myös aitona.

Yksi kirjeen erikoisuuksista on paitsi korkea logos-kristologia (Kol. 1:15–17), myös kirjeessä vastustettu omintakeinen harhaoppi. Kirjeessä puhutaan maailman alkuvoimiin pohjautuvilla ”tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla” (Kol. 2:8) seurakuntalaisia harhaan johtavista opettajista, jotka tuomitsevat heitä siitä, mitä he syövät tai juovat tai miten he noudattavat juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä (Kol. 2:16) ja antavat käskyjä, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” (Kol. 2:21).

Kaikkein huomiota herättävin kirjeessä vastustamia opettajia vastaan esitetyistä syytöksistä on, että he nöyryyttävät itseään kieltäymyksin, vajoavat näkyihinsä ja palvovat enkeleitä (Kol. 2:18). Syytös enkelien palvonnasta on mielenkiintoinen, sillä se ei esiinny missään muualla Uudessa testamentissa. Selviä jälkiä enkelikultista ei ole säilynyt myöskään muussa tuolta ajalta peräisin olevasta kirjallisuudesta.

Ylösnousseen kosketuskammo

Maria seisoi haudan ovella ja itki. Siinä itkiessään hän kurkisti hautaan ja näki, että siinä, missä Jeesuksen ruumis oli ollut, istui kaksi valkopukuista enkeliä, toinen pääpuolessa ja toinen jalkopäässä. Enkelit sanoivat hänelle: ”Mitä itket, nainen?” Hän vastasi: ”Minun Herrani on viety pois, enkä tiedä, minne hänet on pantu.” Tämän sanottuaan hän kääntyi ja näki Jeesuksen seisovan takanaan, mutta ei tajunnut, että se oli Jeesus. Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä itket, nainen? Ketä sinä etsit?” Maria luuli Jeesusta puutarhuriksi ja sanoi: ”Herra, jos sinä olet vienyt hänet täältä, niin sano, minne olet hänet pannut. Minä haen hänet pois.”

Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Maria.” Maria kääntyi ja sanoi: ”Rabbuuni!” – se on hepreaa ja merkitsee: opettajani. Jeesus sanoi: ”Älä koske minuun. Minä en vielä ole noussut Isän luo. Mene sinä viemään sanaa veljilleni ja sano heille, että minä nousen oman Isäni ja teidän Isänne luo, oman Jumalani ja teidän Jumalanne luo.” Magdalan Maria riensi opetuslasten luo ja ilmoitti: ”Minä olen nähnyt Herran!” Sitten hän kertoi, mitä Herra oli hänelle sanonut. (Joh. 20:11–18)

Yllä on Johanneksen evankeliumissa kerrottu versio tyhjän haudan löytämisestä ja ylösnousseen ilmestymisestä Magdalan Marialle. Yksi erikoinen yksityiskohta tässä kertomuksessa on, että Jeesus kieltää Mariaa koskettamasta itseään. Tämä on kirvoittanut kirkon saarnamiesten parissa erilaisia tulkintoja läpi kirkon historian. Miksi Jeesus ei sallinut Marian koskettaa itseään, vaikka vähän myöhemmin (Joh. 20:27) antaa siihen mahdollisuuden epäilevälle Tuomaalle?

Hans Urs von Balthasar ja toivo tyhjästä helvetistä

Oppi helvetistä on yksi niistä kirkon opeista, jotka herättävät ihmisissä vastustusta. Ajatus Jumalasta, joka tuomitsee suuren osan ihmiskunnasta ikuiseen tuskaan ja kärsimykseen, saattaa muodostua varsinkin ei-uskoville vakavaksi kompastuskiveksi, eikä ole helppo pala uskovillekaan.

Katolisen kirkon katekismus asettaa helvettiä koskeville teologisille pohdinnoille reunaehdoiksi, että helvetti on olemassa, kestää ikuisesti, ja tarkoittaa eroa Jumalasta (KKK, 1035). 1900-luvun merkittävimpiin katolisiin teologeihin lukeutunut sveitsiläinen Hans Urs von Balthasar (1905–1988) käsitteee helvettiin liittyviä kiperiä kysymyksiä näiden kirkon uskon asettamien reunaehtojen sisällä teoksessaan Was dürfen wir hoffen? (engl. Dare We Hope ”That All Men Be Saved”?).

Teoksessaan von Balthasar kannattaa näkemystä, jonka mukaan kaikkien ihmisten pelastumisesta on toivoa. Kirja sai huikean vastalauseryöpyn, minkä johdosta von Balthasar kirjoitti myös pienen kirjasen nimeltä Kleiner Diskurs über die Hölle (engl. A Short Discourse on Hell), jossa hän vastaa saamaansa kritiikkiin ja kertaa aiemman teoksensa pääpointteja.

Angelus – osa I

Angelus (suom. enkeli) on kaunis rukous, joka kertoo paljon katolisesta mariologiasta. Se kertoo meille olennaisimmat asiat siitä, kuka on Neitsyt Maria, mihin Jumala on varustanut hänet armollaan ja lopuksi siitä, mikä tekee hänestä niin tärkeän henkilön ihmiskunnan historiassa. Rukous kuuluu seuraavasti: