Avainsana-arkisto: Pyhimykset

Onko rukouksella vaikutusta?

Jokin aika sitten pohdimme erään hyvän ystäväni kanssa tiukkaa uskonnonfilosofista pähkinää: mitä hyödyttää rukoilla jonkun ihmisen kääntymisen puolesta? Ongelma on seuraava: 1) Ihminen pelastuu olemalla yhteydessä Jumalaan, mikä tapahtuu ottamalla Jumalan armo vastaan hänen Poikaansa suuntautuvan uskon kautta. 2) Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastusta (1. Tim. 2:4), joten hän tekee joka tapauksessa kaikkensa heidän pelastuksensa puolesta.

Mikäli tämä on totta, herää kysymys: miksi minun pitäisi rukoilla, että joku kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa Kristuksen vastaan omana Vapahtajanaan, kun kerran Jumala kerran jo valmiiksi sitä tahtoo? Mikäli oletetaan Jumalan universaali pelastustahto, Jumalan pelastustahto tätä ihmistä, kuten kaikkia muitakin, kohtaan on jo valmiiksi 100%. Voiko vanhurskaimmankaan rukous olla tässä asiassa ”voimallinen ja saada paljon aikaan?” (Jaak. 5:16.) Jatka lukemista Onko rukouksella vaikutusta?

Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Kuvahaun tulos haulle katolisempi kuin luulitOlen aiemmin arvioinut blogillani ystäväni ja katolisen teologikollegani Emil Antonin kirjan Vatikaanin II kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan (Amanda kustannus 2015). Teos oli ilmestyessään ajankohtainen, sillä kirjan ilmestymisvuonna sen käsittelemän Vatikaanin II kirkolliskokouksen päättymisestä oli tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta.

Antonin uudessa kirjassa Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017, 160 s.) näkökulma ulottuu huomattavasti kauemmas menneisyyteen, mutta siitä huolimatta kirjoittaja jatkaa edelleen ajan hermoilla: kirja osuu sopivasti sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen että reformaation 500-vuotismerkkivuoteen.

Jatka lukemista Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa III

Tämän kolmiosaisen artikkelisarjan kahdessa edellisessä osassa olen esitellyt Tuomas Akvinolaisen ajattelun mielenkiintoisina pitämiäni yksityiskohtia. Vaikka nämä aiheet ovat käsitelleet hyvin laajasti olemista ja luomakuntaa, on niissä silti ollut aina hyvin teologinen sävy. Tuomaan ajattelussa Jumala on aina keskiössä, vaikka ensisilmäyksellä jokin käsiteltävä aihe, kuten aktuaalisen ja potentiaalisen välinen suhde, näyttäisikin puhtaasti luomakuntaan liittyvänä erotteluna.

Feser kertookin Tuomaan ajatteluun johdattelevan teoksensa Tuomaan elämästä kertovassa ensimmäisessä luvussa, että Tuomas oli niin omistautunut Jumalalle, että hän poistui oitis huoneesta, jos keskustelu kääntyi johonkin muuhun aiheeseen. On siis varsin ymmärrettävää, että hänen filosofisessa järjestelmässäänkin kaikki liittyy tavalla tai toisella tähän koko luomakunnan takana olevaan ensimmäiseen liikuttajaan.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa III

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa II

Viime viikolla julkaisemassani artikkelissa esittelin Edward Feserin kirjan pohjalta niitä Tuomas Akvinolaisen ajattelun yksityiskohtia, jotka ovat niiden saamasta keskiaikaisesta leimasta huolimatta yllättävän kiinnostavia ja jopa varteenotettavia. Kuten lopuksi sanoin, mielestäni Tuomaan ajattelun kaikkein mielenkiintoisin anti piilee hänen Jumalaa koskevissa pohdinnoissaan.

Vaikka Tuomaan ajatukset ovat linjassa kirkon tradition kanssa ja vaikka niiden jälkivaikutus on ollut melkoinen, monet hänen keskeisistä Jumalaa koskevista opeistaan ovat nykyihmisille outoja ja vaikeita. Kuten aiemmassa artikkelissani esittämien asioiden kohdalla, myös hänen luonnollinen teologiansa on ymmärrettävissä kunnolla vain hänen filosofisesta perinteestään käsin.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa II

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) on yksi kristinuskon historian merkittävimmistä ajattelijoista. Tästä merkittävyydestä kertoo esimerkiksi se, että hänen ajatteluunsa pohjautuva tomismi oli katolisen kirkon virallinen filosofia aina 1900-luvulle saakka. Omaa kieltään puhuvat myös hänen kirkolta saamansa arvonimet Doctor communis (Yleinen opettaja) ja Doctor angelicus (Enkeliopettaja).

Kuitenkaan Tuomas ei enää näyttäydy kovin varteenotettavana vaihtoehtona monienkaan silmissä: hän on toki historiallisessa mielessä merkittävä, mutta hänen ajattelunsa kuuluu keskiajalle, eikä siksi ole kovin kiinnostava totuutta etsivän nykyihmisen näkökulmasta.

Joulu tuli ja meni, ja sain ystävältäni joululahjaksi kirjan, jossa nämä yleiset asenteet ja mielipiteet haastetaan kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on Edward Feserin kirjoittama johdatus Tuomas Akvinolaisen ajatteluun. Kirjassaan Feser lähestyy Akvinolaisen filosofiaa kysymällä, onko se, mitä hän kirjoittaa Jumalasta ja maailmasta totta.

Vaikka en tämän lukukokemuksen jälkeen kääntynytkään tomistiksi, Feser onnistui teoksessaan osoittamaan monia Tuomaan ajattelua koskevia väärinymmärryksiä ja monia filosofisia ongelmia hänen kriitikoidensa argumenteissa. Tässä artikkelisarjassani esittelen Feserin kirjan pohjalta Tuomaan ajatteluun liittyviä yksityiskohtia, jotka olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Ajaton Augustinus

Kristillisistä pyhimyksistä minulle yksi kaikkein rakkaimmista on Hippon piispa Augustinus (354-430), minkä joku on ehkä voinut päätellä siitä häneltä peräisin olevien lainausten määrästä, jonka olen blogiartikkeleissani esittänyt. Katolisessa kirkossa pyhän Augustinuksen muistopäivää vietetään 28.8., eli tämän viikon perjantaina.

Juhlan kunniaksi ajattelin kirjoittaa tästä suuresta teologista ja pyhimyksestä ja kertoa, miksi pidän häntä suurena uskon esikuvana ja miksi hänen tekstinsä ovat – antiikin filosofian ja ajan hampaan jättämistä puremajäljistä huolimatta – mielestäni raikasta ja tuoretta luettavaa myös 2000-luvulla elävälle kristitylle.

Jatka lukemista Ajaton Augustinus

Angelus – osa II

Tämän kaksiosaisen artikkelisarjan edellisessä osassa ryhdyin pohtimaan Neitsyt Marian erityistä asemaa pelastushistoriassa käyttäen apunani Angelus-rukousta. Tämä rukous on mielestäni paitsi kaunis, myös kristuskeskeinen, minkä vuoksi se myös asettaa Marian aseman ja erityisominaisuudet oikeaan valoon suhteessa uskomme keskeiseen sisältöön, joka on Jumalan pelastustyö Jeesuksessa Kristuksessa.

Mariologisen aiheeni vuoksi keskityn lähinnä sen kahteen ensimmäiseen lausahdukseen, jotka ovat ”Herran enkeli toi sanoman Marialle ja hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä” ja ”Maria sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan”. Edellisessä artikkelissani käsittelin edellistä lauseparia ja nyt on jälkimmäisen vuoro.

Jatka lukemista Angelus – osa II

”Siunattu sinä naisten joukossa…”

Vain yksi on välimiehemme apostolin sanan mukaan: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös Välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:5-6). Marian äidillinen tehtävä ihmisiä kohtaan ei millään tavalla vähennä eikä himmennä tätä Kristuksen ainoaa välimieheyttä, vaan todistaa sen voiman. Mikään autuaan Neitsyen vaikutus ihmisiin heidän pelastuksensa tiellä ei näet ole syntynyt välttämättömyyden pakosta, vaan jumalallisesta suostumuksesta. Se virtaa Kristuksen ansioiden ylenpalttisuudesta, nojautuu Kristuksen välimieheyteen, on siitä täydellisesti riippuvainen sekä ammentaa siitä kaiken voimansa. Uskovien välitöntä yhteyttä Kristukseen se ei millään tavoin vähennä, vaan edistää. (Lumen Gentium, 60)

Näin Vatikaanin II kirkolliskokouksen kirkkoa käsittelevä dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium luonnehtii Neitsyt Marian asemaa suhteessa Kristuksen ainoaan välimieheyteen.

Mielestäni tämä muotoilu on erittäin hyvä ja tärkeä ottaen huomioon katolista kirkkoa kohtaan usein suunnatun kritiikin, jonka mukaan sen Mariaa kohtaan osoittama kunnioitus heikentää yksin Jumalalle kuuluvaa palvontaa. Usein esitetään myös syytös jopa suoranaisesta Marian palvonnasta.

Mariologia (oppi Neitsyt Mariasta) onkin yksi vaikeimmin lähestyttävistä ja yksi ulkopuolisissa eniten hämmennystä aiheuttava piirre katolisessa teologiassa, minkä vuoksi kirkolliskokouksen pyrkimys esittää se selkeästi ja ymmärrettävästi kuuluu olennaisesti myös kaikille teologeille.

Jatka lukemista ”Siunattu sinä naisten joukossa…”