John Lennon ja Jeesus

En ole koskaan ollut Beatles-fani, vaikka pidänkin kovasti kyseisen yhtyeen musiikista. Olen kirjoittanut tällä blogillani aiemminkin The Beatles-aiheisen jutun. Siinä käsittelin John Lennonin (1940–1980) ateistista ”Imagine”-kappaletta, jossa visioidaan muun muassa maailmasta ilman uskontoa. Tämän uskonnonvastaisen laulun lisäksi Lennon muistetaan usein myös hänen aikanaan kohua herättäneestä möläytyksestään, jonka mukaan The Beatles on suositumpi kuin Jeesus. Tältä pohjalta voisi ajatella, että hän olisi ollut uskontoon ylimielisen väheksyvästi suhtautunut maallistunut taiteilija.

Tämän vuoksi yllätyin kun sattumalta selailin Steve Turnerin kirjaa The Beatles ja usko rakkauteen (Kirjapaja 2008, 362 s.), jossa valotetaan yhtyeen jäsenten ajatuksia liittyen uskontoon ja elämän tarkoitukseen. Kirjan mukaan The Beatlesin jäsenistä nimenomaan John Lennon oli kiinnostunut uskonnosta ja erityisesti Jeesuksesta. Tässä artikkelissa haluankin tuoda esiin Turnerin kirjan pohjalta joitain yllättäviä piirteitä tästä lahjakkaasta ja kuuluisasta muusikosta, joka ilmeisesti oli omalla tavallaan vilpitön etsijä.

Advertisement

Kristillistä propagandaa?

Propagandan historian tutkijat, mutta myös propagandistit itse tiesivät, että mielipiteenmuokkaus ainoastaan vahvisti jo ennestään olemassa olleita arvovalintoja ja näkemyksiä mutta ei itse kyennyt luomaan niitä. Viholliskuvat eivät olleet vain valtion ylhäältä käsin luomia. Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa. Jos tätä alttiutta ei ole, kaikki propaganda on tehotonta. (Jeismann 2006, 18)

Näin kirjoittaa Michael Jeismann kansallista identiteettiä käsittelevässä artikkelissaan ”Nation, Identity, and Enmity: Towards a Theory of Political Identification”. Oma huomioni kiinnittyi lauseeseen: ”Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa”. Ajatus on kiehtova ja näyttää lisäksi olevan myös totta. Mieti vaikka ilmastoskeptikkoja tai rokotteiden vastustajia, jotka näyttävät menevän vaikka kuinka pitkälle, ettei heidän tarvitsisi muuttaa kantaansa. Kaikki heidän oman leirinsä mukainen uutisointi on luotettavaa ja faktapohjaista, kun taas valtavirtamedia ja -tiede suoltavat pelkästään eliittien propagandaa ja valheita.

Mutta eikö sama päde myös minuun itseeni? Kuvitellaan, että esimerkiksi ilmastoskeptikko esittää argumenttinsa tueksi lukuja, joita en ainakaan suoralta kädeltä pysty osoittamaan virheellisiksi. Luultavimmin en kuitenkaan vakuuttuisi vastaväittäjäni argumentista, sillä olisin jo valmiiksi vakuuttunut oman kantani oikeellisuudesta. Kun sitten ottaisin jälkikäteen asiasta selvää ja löytäisin oman kantani vahvistavia lukuja tai tulkintoja, todennäköisesti olisin taipuvainen luottamaan niihin varsin helposti.

Tällä en yritä sanoa, ettei voitaisi tieteellisesti osoittaa, että ilmastonmuutos on tosiasia ja että ihmisen toiminta on erittäin todennäköisesti sen takana. Sen sijaan minua kiinnostaa vakuuttumisen luonne: tieteellinen tutkimustieto näyttää riittävän vakuuttamaan vain ne jotka ovat jo valmiiksi vakuuttuneita ja ne, jotka ovat taipuvaisia luottamaan sen auktoriteettiin.

True Detective ja uskonto

True Detective on Nic Pizzolatton luoma rikosdraamasarja, josta on tullut tähän mennessä kaksi tuotantokautta. Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2014 ja toinen vuonna 2015. Ensimmäinen tuotantokausi on syystäkin ylistetty kun taas toisen katsotaan yleisesti pettäneen edellisen kauden korkealle asettamat odotukset. Tässä artikkelissa keskityn True Detectiven ensimmäiseen tuotantokauteen, sillä siinä käsitellään mielenkiintoisella ja ajatuksia herättävällä tavalla uskontoon liittyviä teemoja.

Tarina sijoittuu pääosin 1990-luvun Louisianaan, jossa rikosetsivät Rustin Cohle (Matthew McConaughey) ja Martin Hart (Woody Harrelson) selvittävät nuoren naisen murhaa ja siihen liittyvää laajaa rikosvyyhteä. Sarja on tyyliltään ja yleisilmeeltään varsin synkkä, mutta mielenkiintoinen juoni tempaa mukaansa. Sarjan ehkä paras puoli on kuitenkin kiinnostavat ja syvälliset henkilöhahmot.

Kuvittele

Imagine there’s no heaven. It’s easy if you try. No hell below us. Above us only sky. Imagine all the people living for today.

Imagine there’s no countries. It isn’t hard to do. Nothing to kill or die for. And no religion too. Imagine all the people living life in peace. 

You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will be as one. 

Imagine no possessions. I wonder if you can. No need for greed or hunger. A brotherhood of man. Imagine all the people sharing all the world. 

You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will live as one. (John Lennon, Imagine)

Näin lauloi John Lennon (1940–1980) kuuluisassa kappaleessaan Imagine. Kappale on herättänyt paljon ärtymystä varsinkin uskonnollisten ihmisten keskuudessa visiollaan maailmasta ilman taivasta, helvettiä ja uskontoa. Lennon kuitenkin pyytää kappaleessaan vain kuvittelemaan, joten minähän kuvittelin.