Matkustin Belgiaan kevääksi vaihtoon 5.2. Näin ensi alkuun kerrottakoon, että en juurikaan pidä lentomatkustamisesta sen stressaavuuden takia. Kun viime vuonna menin Chicagoon konferenssimatkalle yksin, olin ihan hermona ja varmistin että jokaisen siirtymävaiheen reitti on tiedossa ja ettei yllätyksiä tule. Näin tein myös ennen tätä matkaa, mutta tällä kertaa se ei riittänyt. Onneksi matkassa oli itsensä Taivaan Isän ohjaava käsi.
Lähtöpäivänä Helsingin ja Tukholman yllä lepäsi vankka lumi- ja räntäsaderintama, minkä takia lentoni Helsingistä Tukholmaan viivästyi noin 40 minuuttia. Saavuimme Tukholmaan Arlandan lentokentälle noin vartin sen jälkeen, kun alkuperäinen jatkoyhteys Brysseliin oli lähtenyt. Kaikki me Brysseliin matkalla olleet, noin 8 henkeä, menimme SAS:in palvelutiskille järjestämään uutta jatkoyhteyttä, joka tuntui olevan jostain syystä hyvin hankalaa.
Jonkin ajan päästä virkailija antaa minulle uuden lipun koneeseen, joka oli juuri ottamassa väkeä sisään. Kone oli matkalla Kööpenhaminaan, josta minun piti vaihtaa Brysselin koneeseen. Viime tingassa myös eräs toinen Helsingistä tulleista matkalaisista pääsi mukaan tälle lennolle, mutta kaikki muut jäivät Tukholmaan.
Eräänkin heistä olisi pitänyt aloittaa vaihtarina Gentin yliopistossa seuraavana päivänä. Tilanne on sitä käsittämättömämpi, kun minulle ja matkakumppanilleni valkeni, että molempiin vaihtoyhteyksiin olisivat hyvin mahtuneet myös muut Helsingistä Brysseliin matkaajat. Harmittaa näiden muiden puolesta, mutta näin jälkikäteen olen erittäin iloinen, että matkakumppanikseni sattui juuri tämä henkilö.
Teologinen keskustelu matkalla Kööpenhaminaan
Minulla ja matkakumppanillani oli vierekkäiset paikat, ja matkalla Kööpenhaminaan kävimme mielenkiintoisen keskustelun. Hän oli latvialainen biokemisti, joka työskenteli leipomusten raaka-aineita valmistamalle firmalle ja oli matkalla Belgiaan työasioissa. Kun matkakumppanini sai kuulla, että olen katolinen teologian tohtoriopiskelija luterilaisesta Suomesta, hän alkoi kyselemään kiinnostuneena teologiasta.
Hän oli selvästi perehtynyt teologisiin kysymyksiin ja häntä kiinnosti kysymys siitä, mikä kirkkokunta olisi oikea valinta. Hänellä oli ollut opettaja, joka oli esittänyt katolisuuden ainoana oikeana vaihtoehtona vedoten apostoliseen suksessioon. Matkakumppanini vaikutti pitävän katolisuutta järjellisesti varteenotettavana vaihtoehtona, mutta mietti toisaalta, mikseivät protestantitkin voisi olla oikeassa ilman apostolista suksessiotakin. Sitä paitsi hän oli kokenut jonkinlaisen hengellisen kokemuksen eräässä latvialaisessa ortodoksisessa kirkossa.
Selitin, että toki protestantit voivat olla ja ovatkin oikeassa monissa asioissa, mutta että ongelma piilee pikemminkin kriteerissä, jolla totuudet havaitaan kuin totuuksissa itsessään. Protestanttien kesken vallitsee nimittäin monia hyvin merkittäviä kristinuskontulkintaan liittyviä erimielisyyksiä esimerkiksi tavassa ymmärtää kirkko ja sakramentit. Sola Scriptura ei kykene tarjoamaan objektiivisesti sitovaa auktoriteettia, jonka avulla voitaisiin valita eri suuntausten välillä. Vaikka lisäksi on toisaalta ihan mahdollista, että joku protestanttisista suuntauksista on löytänyt totuuden puhtaimmillaan, esimerkiksi historiallisen jatkumon ja ilmoitusteologiansa (uskon talletus, jota välittävät Raamattu, traditio ja opetusvirka) vuoksi katolinen kirkko vaikuttaa todennäköisemmältä vaihtoehdolta.
Sanoin myös, että vaikka paavius on osoittautunut toimivammaksi vaihtoehdoksi kuin keskenään kinastelevat patriarkat, minkä voi nähdä pragmaattisena argumenttina katolisuuden puolesta ortodoksisuutta vastaan, ortodoksisella kirkolla on kuitenkin katolisesta näkökulmasta oikea pappeus ja oikeat sakramentit, minkä vuoksi en voi pitää sitä mitenkään vääränä kirkkona tai huonona vaihtoehtona. Lisäksi muistutin, että jos aikoo liittyä johonkin kirkkoon, sitä ei pidä tehdä ikään kuin älyllisen pohdinnan pakottamana, vaan sisäisestä vakaumuksesta ja kutsusta käsin.
Matkakumppanini vaikutti pitävän kuulemastaan ja sanoin rukoilevani hänen puolestaan. Panimme myös yhdessä merkille, että kristityt ovat lähentyneet toisiaan niin Latviassa kuin Suomessakin, mikä on ehdottomasti hyvä asia. Hänen mielestään edustamallani alalla (eli teologialla!) on tulevaisuutta, koska ihmiset janoavat hengellisyyttä ja merkitystä, jota sekulaari yhteiskunta ei voi antaa. Aamen!
Lisää vastoinkäymisiä ja pelastus
Kööpenhaminassa sain soitettua Leuvenista varaamani majatalon pitäjälle ilmoittaakseni tuloni viivästymisestä. Pahaksi onneksi saapuisin Brysseliin vasta huomattavasti yhdentoista jälkeen, minkä vuoksi olisin Leuvenissa vasta keskiyön jälkeen. Majapaikkani meni kiinni kymmeneltä, eikä siitä valitettavasti saanut joustaa. Kööpenhaminassa sain myös tietää, että matkalaukkuni oli jäänyt Tukholmaan. Minun piti siis löytää samalle illalle majapaikka joko Leuvenista tai Brysselistä ellen mielinyt viettää yötäni kadulla (mitä en totisesti mielinyt!).
Kokeneena matkaajana ystäväni alkoi soittaa eri majapaikkoihin ja tuskallisen pitkän etsinnän jälkeen onnistui löytämään hostellin, joka oli vielä kaikeksi onneksi rautatieaseman läheisyydessä. Pääsin sinne myös hänen kanssaan samalla taksilla, sillä muuten en olisi mitenkään ehtinyt: hostelli meni kiinni yhdeltä ja tälläkin tavalla olin perillä noin kahtakymmentä vaille.
On sanomattakin selvää, että jäin tälle sattumalta tapaamalleni muukalaiselle suureen kiitollisuudenvelkaan. Tämä oli ainakin minulle hyvä opetus siitä, miten kaitselmus auttaa vaikeuksienkin keskellä. Kiitos Jumalalle!
Seuraavana aamuna matkustin Leuveniin, kirjauduin yliopistoon, löysin majapaikkani ja sain matkatavarani ovelle asti kuljetettuna. Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Tämä oli kuitenkin vasta alku Belgian seikkailulleni, joka pitää varmasti sisällään mielenkiintoisia (joskin toivottavasti vähemmän jännittäviä) tapahtumia, joista kirjoitan lisää tulevaisuudessa.
Jumalapuhetta 