Avainsana-arkisto: Sielu

Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Uskon ja ymmärryksen välisen suhteen lisäksi Wolfson käsittelee teoksessaan The Philosophy of the Church Fathers myös muita mielenkiintoisia aiheita. Tällaisia ovat mielestäni erityisesti hänen kolminaisuusopin yhteydessä käsittelemänsä patristiset versiot platonistisesta ideaopista ja kristologiaa käsittelevässä luvussa tarkasteltu Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden välinen suhde.

Kuten aiemmin tarkastelemassani uskoa käsittelevässä osioissa, Wolfson linkittää kirkkoisien ajattelun heitä edeltäneeseen antiikin klassiseen filosofiseen traditioon tavalla, joka on monessa kohtaa hyvin valaiseva. Vaikka Wolfson käsittelee ideaoppia ja filosofisia teorioita kahden substanssin yhdistymisestä päähuomion kohteenaan kolminaisuusoppi ja kaksiluonto-oppi, oma näkökulmani on enemmän epistemologinen ja antropologinen. Lisäksi päähuomioni keskittyy jälleen Augustinukseen.

Jatka lukemista Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Evoluutio, luominen ja kuolema – osa III

Viime artikkelissani käsittelin nykyluonnontieteiden kristilliselle opille Aadamin alkuvanhurskaudesta ja kuolemattomuudesta esittämää haastetta ja ehdotin, että kristillinen oppi, jonka mukaan kuolema tuli maailmaan synnin seurauksena tulisi ymmärtää Jumalan kuvallisuuden näkökulmasta.Vaikka biologinen kuolema olisikin ollut ihmisen osa alusta asti, kuolemasta tuli Jumalasta erottava mahti vasta syntiinlankeemuksen seurauksena, minkä vuoksi Kristuksen täytyi pelastaa ihmiskunta synnin ja kuoleman vallasta kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan.

Tiede ei kuitenkaan haasta ainoastaan kristillistä käsitystä luomisesta, vaan myös lopunajoista, eli eskatologiasta. Kristinuskon mukaan Jumalan historian lopulla toteuttamassa luomakunnan uudistamisessa on nimittäin myös kyse luomakunnan palauttamisesta alkutilaansa, jossa Jumalan alkuperäinen luomistahto toteutuu täydellisesti. Uudessa luomisessa ei ole myöskään kuolemaa, vaan siellä vanhurskaat elävät ikuisesti ylösnousseen Vapahtajansa kanssa.

Jos kuitenkin luomakuntaan ja myös ihmisyyteen on alusta asti kuulunut kuolema ja ankara taistelu eloonjäämisestä, kuinka ylösnousemusta ja Uutta luomista voi enää kutsua luomakunnan alkutilaansa palauttamiseksi tai Jumalan alkuperäisen luomistahdon toteutumiseksi?

Jatka lukemista Evoluutio, luominen ja kuolema – osa III

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) on yksi kristinuskon historian merkittävimmistä ajattelijoista. Tästä merkittävyydestä kertoo esimerkiksi se, että hänen ajatteluunsa pohjautuva tomismi oli katolisen kirkon virallinen filosofia aina 1900-luvulle saakka. Omaa kieltään puhuvat myös hänen kirkolta saamansa arvonimet Doctor communis (Yleinen opettaja) ja Doctor angelicus (Enkeliopettaja).

Kuitenkaan Tuomas ei enää näyttäydy kovin varteenotettavana vaihtoehtona monienkaan silmissä: hän on toki historiallisessa mielessä merkittävä, mutta hänen ajattelunsa kuuluu keskiajalle, eikä siksi ole kovin kiinnostava totuutta etsivän nykyihmisen näkökulmasta.

Joulu tuli ja meni, ja sain ystävältäni joululahjaksi kirjan, jossa nämä yleiset asenteet ja mielipiteet haastetaan kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on Edward Feserin kirjoittama johdatus Tuomas Akvinolaisen ajatteluun. Kirjassaan Feser lähestyy Akvinolaisen filosofiaa kysymällä, onko se, mitä hän kirjoittaa Jumalasta ja maailmasta totta.

Vaikka en tämän lukukokemuksen jälkeen kääntynytkään tomistiksi, Feser onnistui teoksessaan osoittamaan monia Tuomaan ajattelua koskevia väärinymmärryksiä ja monia filosofisia ongelmia hänen kriitikoidensa argumenteissa. Tässä artikkelisarjassani esittelen Feserin kirjan pohjalta Tuomaan ajatteluun liittyviä yksityiskohtia, jotka olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Joseph Ratzinger ja dialoginen kuolemattomuus

Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Tämä on kysymys, jota luultavasti jokainen ihminen on tullut miettineeksi ainakin jossain vaiheessa elämäänsä. Varsinkin niissä tilanteissa kun kuolema kohtaa jonkun itselleen läheisen, siihen liittyvät kysymykset tulevat erityisen polttaviksi ja herättävät pelkoa ja ahdistusta. Vastauksena tähän ahdistukseen kristinusko tarjoaa ylösnousemuksen ja iankaikkisen elämän toivoa.

Vaikka usko ruumiin ylösnousemukseen ja iankaikkiseen elämään ovat kristinuskon kannalta keskeisiä, siihen liittyy kysymyksiä, joihin teologit yrittävät pohtia vastauksia vielä tänäkin päivänä. Yksi tällainen on, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman ja viimeisenä päivänä tapahtuvan ruumiin ylösnousemuksen välillä.

1900-luvun katolisen teologian suuriin nimiin kuuluva Joseph Ratzinger käsittelee tätä kysymystä alun perin vuonna 1977 ilmestyneessä teoksessaan Eschatologie: Tod und ewiges Leben. Teos julkaistiin vuonna 1988 englanniksi toisella epilogilla varustettuna otsikolla Eschatology: Death and Eternal Life.

Teoksessaan Ratzinger osoittaa aikansa teologisessa keskustelussa vallitsevaksi käyneen kuolemaa ja ylösnousemusta koskevan näkemyksen puutteita ja ongelmia sekä tarjoaa tilalle eheämmän ja kristillisemmän vaihtoehdon.

Jatka lukemista Joseph Ratzinger ja dialoginen kuolemattomuus

Ylösnousemus ja tyhjä hauta – osa II

Millainen oli ylösnoussut Jeesus? Mikä on hengellinen ruumis? Entä onko ylösnousemususkon välttämättömänä edellytyksenä usko siihen, että Jeesuksen hauta todella oli tyhjä?

Evankeliumeissa ja Paavalin kirjeissä kuvataan paljon ylösnousseen Jeesuksen olemisen tapaa ja ruumiillisuutta. Esimerkiksi Luukas kertoo seuraavan kertomuksen ylösnousseen Jeesuksen ilmestymisestä:

Kun he vielä puhuivat tästä, yhtäkkiä Jeesus itse seisoi heidän keskellään ja sanoi: ”Rauha teille.” He pelästyivät suunnattomasti, sillä he luulivat näkevänsä aaveen. Mutta Jeesus sanoi heille: ”Miksi te olette noin kauhuissanne? Miksi teidän mieleenne nousee epäilyksiä? Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä tässä olen, ei kukaan muu. Koskettakaa minua, nähkää itse. Ei aaveella ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minussa olevan.” Näin Puhuessaan hän näytti heille kätensä ja jalkansa. Kuitenkaan he eivät tienneet, mitä uskoa, niin iloissaan ja ihmeissään he nyt olivat. Silloin Jeesus kysyi: ”Onko teillä täällä mitään syötävää?” He antoivat hänelle palan paistettua kalaa ja näkivät, kuinka hän otti sen käteensä ja söi. (Luuk. 24:36-43)

Jatka lukemista Ylösnousemus ja tyhjä hauta – osa II