Kristillisen uskon ytimessä on luottamus Jumalaan, joka lähestyy meitä todellisena ihmisenä ja kuoli puolestamme. Inkarnaation salaisuutta on hyvä pohtia varsinkin nyt Kristuksen syntymäjuhlan aikaan. Olen kirjoittanut aiheesta esimerkiksi täällä ja täällä. Tahdon toivottaa kaikille lukijoilleni hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!
Aihearkisto: 4.1. Inkarnaatio
Jännite uskon ytimessä – osa I
Myöhäiskeskiajalla elänyt bysanttilainen teologi Gregorios Palamas (1296–1359) ajatteli oikeaoppisen teologian tunnusmerkkinä olevan paradoksaalisuuden: oikeaoppinen teologi puhuu asioita, jotka ovat keskenään jännitteessä ja jopa näennäisessä ristiriidassa. Harhaoppiset puolestaan tyypillisesti ylikorostavat dogmin yhtä puolta, mutta hylkäävät toisen puolen.
Mielestäni tämä on erittäin hyvin sanottu, sillä vaikka tätä jännitteisyyttä ei liity suinkaan kaikkiin kristillisiin opinkappaleisiin, pätee yllä mainittu periaate kuitenkin kaikkein tärkeimpiin kirkon dogmeihin. Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa kiinnitänkin huomion kahteen kristilliseen oppiin, joissa Gregorioksen mainitsema jännitteisyys tulee mielestäni erityisen hyvin esille: kristologiaan ja armo-oppiin.
Jouluyön mysteeri
Kristinuskon mukaan jouluyö oli mullistava hetki ihmiskunnan historiassa. Silloin itse Jumala tuli ihmiseksi! Tämä tapahtuma, jossa muuttumaton tuli muuttuvaiseksi, ajaton ajalliseksi ja kuolematon kuolevaiseksi on suuruudessaan jotain sellaista, jota on vaikea käsittää. Voimme toki teologisilla määrittelyillä täysin oikeaoppisesti kuvata ja jotenkin hahmottaa tämän tapahtumakulun: Kolminaisuuden toinen persoona tuli ihmiseksi, jonka historia tuntee nimellä Jeesus Nasaretilainen.
Kuitenkin tämä huikea sanoma jättää meidät niin usein kylmäksi. Voimme ottaa sen vastaan uskolla ja tunnustaa sen totuuden, hyväksyä sen totena niin kuin jonkun matemaattisen tai luonnontieteellisen faktan. Vaikka tämä kaikki on ihan oikein, kristillisessä uskossa Jumalaan ei ole syvimmillään kysymys tästä.
Kristittyinä emme voi suhtautua Logoksen ihmiseksituloon samalla tavalla kuin siihen, että maapallo kiertää aurinkoa tai siihen, että 2+2=4. Emme voi vain lisätä inkarnaatiota totena pitämiemme asioiden luetteloon ja jatkaa jokapäiväistä elämäämme uhraamatta tälle asialle enää ajatustakaan.
Angelus – osa II
Tämän kaksiosaisen artikkelisarjan edellisessä osassa ryhdyin pohtimaan Neitsyt Marian erityistä asemaa pelastushistoriassa käyttäen apunani Angelus-rukousta. Tämä rukous on mielestäni paitsi kaunis, myös kristuskeskeinen, minkä vuoksi se myös asettaa Marian aseman ja erityisominaisuudet oikeaan valoon suhteessa uskomme keskeiseen sisältöön, joka on Jumalan pelastustyö Jeesuksessa Kristuksessa.
Mariologisen aiheeni vuoksi keskityn lähinnä sen kahteen ensimmäiseen lausahdukseen, jotka ovat ”Herran enkeli toi sanoman Marialle ja hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä” ja ”Maria sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan”. Edellisessä artikkelissani käsittelin edellistä lauseparia ja nyt on jälkimmäisen vuoro.
Angelus – osa I
Angelus (suom. enkeli) on kaunis rukous, joka kertoo paljon katolisesta mariologiasta. Se kertoo meille olennaisimmat asiat siitä, kuka on Neitsyt Maria, mihin Jumala on varustanut hänet armollaan ja lopuksi siitä, mikä tekee hänestä niin tärkeän henkilön ihmiskunnan historiassa. Rukous kuuluu seuraavasti:
”Siunattu sinä naisten joukossa…”
Vain yksi on välimiehemme apostolin sanan mukaan: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös Välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:5-6). Marian äidillinen tehtävä ihmisiä kohtaan ei millään tavalla vähennä eikä himmennä tätä Kristuksen ainoaa välimieheyttä, vaan todistaa sen voiman. Mikään autuaan Neitsyen vaikutus ihmisiin heidän pelastuksensa tiellä ei näet ole syntynyt välttämättömyyden pakosta, vaan jumalallisesta suostumuksesta. Se virtaa Kristuksen ansioiden ylenpalttisuudesta, nojautuu Kristuksen välimieheyteen, on siitä täydellisesti riippuvainen sekä ammentaa siitä kaiken voimansa. Uskovien välitöntä yhteyttä Kristukseen se ei millään tavoin vähennä, vaan edistää. (Lumen Gentium, 60)
Näin Vatikaanin II kirkolliskokouksen kirkkoa käsittelevä dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium luonnehtii Neitsyt Marian asemaa suhteessa Kristuksen ainoaan välimieheyteen.
Mielestäni tämä muotoilu on erittäin hyvä ja tärkeä ottaen huomioon katolista kirkkoa kohtaan usein suunnatun kritiikin, jonka mukaan sen Mariaa kohtaan osoittama kunnioitus heikentää yksin Jumalalle kuuluvaa palvontaa. Usein esitetään myös syytös jopa suoranaisesta Marian palvonnasta.
Mariologia (oppi Neitsyt Mariasta) onkin yksi vaikeimmin lähestyttävistä ja yksi ulkopuolisissa eniten hämmennystä aiheuttava piirre katolisessa teologiassa, minkä vuoksi kirkolliskokouksen pyrkimys esittää se selkeästi ja ymmärrettävästi kuuluu olennaisesti myös kaikille teologeille.
Jumalapuhetta 