Katsoin syksyllä tyttäreni Elsan kanssa Disneyn Frozen-elokuvan (elokuvalla ei ole mitään yhteyttä tytön nimeen). Olin katsonut sen joskus aiemminkin, mutta yllätyin elokuvan loppuratkaisun kristillisyydestä:
Päähenkilö, jonka jäätymisen voi estää ainoastaan ”tosi rakkauden teko”, hylkää mahdollisuuden pelastumisesta ”tosi rakkauden suudelman” avulla ja päättää uhrata itsensä pelastaakseen sisarensa. Hän jäätyy, mutta herää takaisin eloon, mikä paljastaa sen, että tämä vaadittu ”tosi rakkauden teko” ei ole perinteikäs tosi rakkauden suudelma, kuten kaikki elokuvassa ovat olettaneet, vaan uhrautuminen toisen puolesta.
Frozenin Anna toimii siis eräänlaisena Kristus-hahmona: uhraa itsensä, mutta herää takaisin eloon, paljastaen näin rakkauden todellisen luonteen!
Kuten sanoin, olin tästä yhtäläisyydestä yllättynyt ja vaikuttunut, mutta kun kävin tapaninpäivänä tyttäreni kanssa katsomassa Frozen II:n, kristillisen uskonsisällön kaiku tuntui hyvin vähäiseltä valonpilkahdukselta ensimmäisessä elokuvassa, jossa kuitenkin loppujen lopuksi on melko vähän syvyyttä tai edes pitkälle mietittyä juonta.
Frozen II:ssa Kristus-hahmo on Elsa, mutta tällä kertaa koko juonikuvio oli oikeastaan jokaisen aspektinsa puolesta kristillisen ilosanoman inspiroima! Ymmärrän, että tämä väite kuulostaa suureelliselta ja epäuskottavalta, ja omistankin tämän kirjoitukseni sen perustelemiselle.
VAROITUS: En säästä lukijaa minkäänlaisilta juonipaljastuksilta, joten jos et ole katsonut elokuvaa, kannattaa lopettaa lukeminen tähän. Jatka lukemista Frozen II: Evankeliumi pähkinänkuoressa
Jumalapuhetta 