Kolossan enkelikultti ja maailman alkuvoimat

Kolossalaiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä, joita on perinteisesti pidetty apostoli Paavalin kirjoittamina, mutta joiden aitoudesta on erimielisyyttä tutkijoiden kesken. Vaikka tutkijoiden valtavirta on Kolossalaiskirjeen epäaitouden kannalla, erityisesti juuri tässä kirjeissä on paljon piirteitä, joiden perusteella sitä voidaan pitää uskottavasti myös aitona.

Yksi kirjeen erikoisuuksista on paitsi korkea logos-kristologia (Kol. 1:15–17), myös kirjeessä vastustettu omintakeinen harhaoppi. Kirjeessä puhutaan maailman alkuvoimiin pohjautuvilla ”tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla” (Kol. 2:8) seurakuntalaisia harhaan johtavista opettajista, jotka tuomitsevat heitä siitä, mitä he syövät tai juovat tai miten he noudattavat juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä (Kol. 2:16) ja antavat käskyjä, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” (Kol. 2:21).

Kaikkein huomiota herättävin kirjeessä vastustamia opettajia vastaan esitetyistä syytöksistä on, että he nöyryyttävät itseään kieltäymyksin, vajoavat näkyihinsä ja palvovat enkeleitä (Kol. 2:18). Syytös enkelien palvonnasta on mielenkiintoinen, sillä se ei esiinny missään muualla Uudessa testamentissa. Selviä jälkiä enkelikultista ei ole säilynyt myöskään muussa tuolta ajalta peräisin olevasta kirjallisuudesta.

Advertisement

Israel ja Jumalan kutsun peruuttamattomuus – osa II

Joulukuussa 2015 julkaistun kirkon ja juutalaisten välistä dialogia käsittelevän dokumentin koko otsikko on “The Gifts and the Calling of God are Irrevocable” (Rom. 11:29): A Reflection on Theological Questions Pertaining to Catholic–Jewish Relations on Occasion of the 50^th Anniversary of “Nostra Aetate” (No. 4). Kuten alaotsikosta käy ilmi, kyseessä on siis teologisten kysymysten reflektointi, eikä kirkon opetusviran sitovaa opetusta. Tämä vahvistetaan myös asiakirjan esipuheessa.

Kuitenkaan näitä pohdintoja ei ole syytä ohittaa olankohautuksella, sillä ne joka tapauksessa tulevat viralliselta ja varsin korkea-arvoiselta taholta, ja edustavat selvästi Vatikaanin kantaa käsiteltävästä kysymyksestä. Dokumentin allekirjoittajien joukossa on muun muassa Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, (viime huhtikuussa Suomessakin vieraillut) kardinaali Kurt Koch.

Mitkä sitten ovat tämän suhteellisen tuoreen dokumentin teologiset pointit? Entä pitävätkö siitä mediassa levitetyt villit huhut paikkansa? Sanotaanko siinä todella, että juutalaiset eivät tarvitse Kristusta pelastuakseen?

Israel ja Jumalan kutsun peruuttamattomuus – osa I

Vatikaanin ja juutalaisten välisiä suhteita ylläpitävä paavillinen komissio julkaisi 10.12.2015 asiakirjan, jossa käsitellään katolisen kirkon ja juutalaisten välisiin suhteisiin liittyviä teologisia kysymyksiä. Dokumentti julkaistiin 50 vuotta Vatikaanin II kirkolliskokouksen kirkon ja ei-kristillisten uskontojen välistä suhdetta koskevan julistuksen Nostra Aetaten julkaisemisen jälkeen.

Dokumentti sai osakseen huomiota lehdistössä, koska se ei rohkaise käännyttämään juutalaisia ja sanoo myös heidän olevan osallisia Jumalan pelastustyöstä. Raflaavimmat lööpit kirkuivat, että Vatikaanin mukaan juutalaiset eivät tarvitse Kristusta pelastuakseen.

Mistä sitten on kysymys? Mitä kirkko opettaa juutalaisten asemasta pelastushistoriassa? Onko katolisen kirkon mukaan todella olemassa kaksi rinnakkaista pelastustietä Jumalan luo?

Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa tarkastelen näitä kysymyksiä pureutumalla katolisen kirkon juutalaisia koskevaan opetukseen Vatikaanin II kirkolliskokouksen julistuksessa Nostra Aetate ja Katolisen kirkon katekismuksessa sekä kirkon juutalaisten suhteiden komission tuoreessa asiakirjassa esitettyihin pohdintoihin.