Karl Rahnerin uskontunnustukset

Jesuiitateologi Karl Rahner (1904–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä katolisista teologeista. Hänen pyrkimyksenään oli päivittää katolista teologiaa modernille ajalle ja hänen ajattelunsa on vaikuttanut moniin häntä nuorempiin teologeihin. Itse pidän monia hänen ratkaisuehdotuksiaan mielenkiintoisina, vaikka hänen ajatteluunsa liittyy myös useita hyvin arveluttavia piirteitä.

Rahnerin kirjallinen tuotanto on mittava, mutta hänen kokonaisajattelunsa tulee tiivistetyssä muodossa hyvin esille hänen vuonna 1976 julkaisemassaan ”minidogmatiikassa” Grundkurs des Glaubens, joka on käännetty englanniksi otsikolla Foundations of Christian Faith.

Teoksen alkuperäinen saksankielinen nimi on varsin harhaanjohtava, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään ”uskon peruskurssi”, vaan vaativa järkäle, jonka ymmärtämiseksi pitää päästä perille Rahnerin filosofis-teologisesta systeemistä ja oppia tulkitsemaan hänen vaikeaa eksistentialistista kapulakieltään.

Advertisement

Israel ja Jumalan kutsun peruuttamattomuus – osa II

Joulukuussa 2015 julkaistun kirkon ja juutalaisten välistä dialogia käsittelevän dokumentin koko otsikko on “The Gifts and the Calling of God are Irrevocable” (Rom. 11:29): A Reflection on Theological Questions Pertaining to Catholic–Jewish Relations on Occasion of the 50^th Anniversary of “Nostra Aetate” (No. 4). Kuten alaotsikosta käy ilmi, kyseessä on siis teologisten kysymysten reflektointi, eikä kirkon opetusviran sitovaa opetusta. Tämä vahvistetaan myös asiakirjan esipuheessa.

Kuitenkaan näitä pohdintoja ei ole syytä ohittaa olankohautuksella, sillä ne joka tapauksessa tulevat viralliselta ja varsin korkea-arvoiselta taholta, ja edustavat selvästi Vatikaanin kantaa käsiteltävästä kysymyksestä. Dokumentin allekirjoittajien joukossa on muun muassa Paavillisen kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston puheenjohtaja, (viime huhtikuussa Suomessakin vieraillut) kardinaali Kurt Koch.

Mitkä sitten ovat tämän suhteellisen tuoreen dokumentin teologiset pointit? Entä pitävätkö siitä mediassa levitetyt villit huhut paikkansa? Sanotaanko siinä todella, että juutalaiset eivät tarvitse Kristusta pelastuakseen?

Israel ja Jumalan kutsun peruuttamattomuus – osa I

Vatikaanin ja juutalaisten välisiä suhteita ylläpitävä paavillinen komissio julkaisi 10.12.2015 asiakirjan, jossa käsitellään katolisen kirkon ja juutalaisten välisiin suhteisiin liittyviä teologisia kysymyksiä. Dokumentti julkaistiin 50 vuotta Vatikaanin II kirkolliskokouksen kirkon ja ei-kristillisten uskontojen välistä suhdetta koskevan julistuksen Nostra Aetaten julkaisemisen jälkeen.

Dokumentti sai osakseen huomiota lehdistössä, koska se ei rohkaise käännyttämään juutalaisia ja sanoo myös heidän olevan osallisia Jumalan pelastustyöstä. Raflaavimmat lööpit kirkuivat, että Vatikaanin mukaan juutalaiset eivät tarvitse Kristusta pelastuakseen.

Mistä sitten on kysymys? Mitä kirkko opettaa juutalaisten asemasta pelastushistoriassa? Onko katolisen kirkon mukaan todella olemassa kaksi rinnakkaista pelastustietä Jumalan luo?

Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa tarkastelen näitä kysymyksiä pureutumalla katolisen kirkon juutalaisia koskevaan opetukseen Vatikaanin II kirkolliskokouksen julistuksessa Nostra Aetate ja Katolisen kirkon katekismuksessa sekä kirkon juutalaisten suhteiden komission tuoreessa asiakirjassa esitettyihin pohdintoihin.

Kansojen valkeus

Huomenna vietämme loppiaista, eli Herran ilmestymisen juhlaa. Itäisessä kristikunnassa tämän juhlan aikana muistellaan Vapahtajan kastetta, kun taas läntisessä traditiossa loppiainen on itämaan tietäjien muistojuhla. Ensialkuun saattaa vaikuttaa oudolta, että kirkko muistaa itämaan tietäjiä omalla juhlapyhällään. Ainakin suomalaisessa kulttuurissa kasvaneelle he tuovat mieleen lähinnä ala-asteen vaivaannuttavat joulunäytelmät.

Näissä kaikissa itämaan tietäjät ovat kolme erikoisesti ja prameasti pukeutunutta miestä, jotka tuovat Jeesus-lapselle lahjoja. Harva – jos kukaan – tietää, keitä he ovat, mistä itämailta he tulevat ja miksi.

Nämä lahjoja tuovat, kruunu- ja turbaanipäiset viittamiehet vaikuttavatkin outoudessaan etäisiltä ja suorastaan satujen maailmaan kuuluvilta hahmoilta. Itämaan tietäjät esiintyvät Raamatussa vain lyhyesti ja heitä koskevista yksityiskohdista ei kerrota paljoa. Mikä siis on heidän merkityksensä, joka tekee heistä muistamisen arvoisen koko kristikunnalle?

Suolahöystö

Suolalla on Raamatun kielenkäytössä oma, erityinen paikkansa ja suhtautuminen siihen on kautta linjan positiivista. Jo Mooseksen laissa suolalle annetaan hyvin ylevä merkitys kun sen sanotaan olevan ”Jumalan liiton merkki” (3. Moos. 2:13). Ehkä tunnetuin Raamatun suolaan liittyvä kielikuva on Jeesuksen vuorisaarnassaan esittämä kuvaus hänen seuraajistaan maan suolana (Matt. 5:13).

Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Suola on tarpeellista. Mutta jos se menettää suolaisuutensa, millä te sen suolaatte? Olkoon suola teissä itsessänne ja eläkää sovussa toistenne kanssa” (Mark. 9:50).

Vähän samansuuntaisesti ohjeistaa myös Paavali kun hän sanoo kolossalaisille: ”Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen” (Kol. 4:6). Varsinkin Uudessa testamentissa suolaisuudella näyttää siis olevan uskossa pysymisen ja siitä rohkeasti todistamisen symbolinen erityismerkitys.