Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa III

Tämän kolmiosaisen artikkelisarjan kahdessa edellisessä osassa olen esitellyt Tuomas Akvinolaisen ajattelun mielenkiintoisina pitämiäni yksityiskohtia. Vaikka nämä aiheet ovat käsitelleet hyvin laajasti olemista ja luomakuntaa, on niissä silti ollut aina hyvin teologinen sävy. Tuomaan ajattelussa Jumala on aina keskiössä, vaikka ensisilmäyksellä jokin käsiteltävä aihe, kuten aktuaalisen ja potentiaalisen välinen suhde, näyttäisikin puhtaasti luomakuntaan liittyvänä erotteluna.

Feser kertookin Tuomaan ajatteluun johdattelevan teoksensa Tuomaan elämästä kertovassa ensimmäisessä luvussa, että Tuomas oli niin omistautunut Jumalalle, että hän poistui oitis huoneesta, jos keskustelu kääntyi johonkin muuhun aiheeseen. On siis varsin ymmärrettävää, että hänen filosofisessa järjestelmässäänkin kaikki liittyy tavalla tai toisella tähän koko luomakunnan takana olevaan ensimmäiseen liikuttajaan.

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa II

Viime viikolla julkaisemassani artikkelissa esittelin Edward Feserin kirjan pohjalta niitä Tuomas Akvinolaisen ajattelun yksityiskohtia, jotka ovat niiden saamasta keskiaikaisesta leimasta huolimatta yllättävän kiinnostavia ja jopa varteenotettavia. Kuten lopuksi sanoin, mielestäni Tuomaan ajattelun kaikkein mielenkiintoisin anti piilee hänen Jumalaa koskevissa pohdinnoissaan.

Vaikka Tuomaan ajatukset ovat linjassa kirkon tradition kanssa ja vaikka niiden jälkivaikutus on ollut melkoinen, monet hänen keskeisistä Jumalaa koskevista opeistaan ovat nykyihmisille outoja ja vaikeita. Kuten aiemmassa artikkelissani esittämien asioiden kohdalla, myös hänen luonnollinen teologiansa on ymmärrettävissä kunnolla vain hänen filosofisesta perinteestään käsin.

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) on yksi kristinuskon historian merkittävimmistä ajattelijoista. Tästä merkittävyydestä kertoo esimerkiksi se, että hänen ajatteluunsa pohjautuva tomismi oli katolisen kirkon virallinen filosofia aina 1900-luvulle saakka. Omaa kieltään puhuvat myös hänen kirkolta saamansa arvonimet Doctor communis (Yleinen opettaja) ja Doctor angelicus (Enkeliopettaja).

Kuitenkaan Tuomas ei enää näyttäydy kovin varteenotettavana vaihtoehtona monienkaan silmissä: hän on toki historiallisessa mielessä merkittävä, mutta hänen ajattelunsa kuuluu keskiajalle, eikä siksi ole kovin kiinnostava totuutta etsivän nykyihmisen näkökulmasta.

Joulu tuli ja meni, ja sain ystävältäni joululahjaksi kirjan, jossa nämä yleiset asenteet ja mielipiteet haastetaan kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on Edward Feserin kirjoittama johdatus Tuomas Akvinolaisen ajatteluun. Kirjassaan Feser lähestyy Akvinolaisen filosofiaa kysymällä, onko se, mitä hän kirjoittaa Jumalasta ja maailmasta totta.

Vaikka en tämän lukukokemuksen jälkeen kääntynytkään tomistiksi, Feser onnistui teoksessaan osoittamaan monia Tuomaan ajattelua koskevia väärinymmärryksiä ja monia filosofisia ongelmia hänen kriitikoidensa argumenteissa. Tässä artikkelisarjassani esittelen Feserin kirjan pohjalta Tuomaan ajatteluun liittyviä yksityiskohtia, jotka olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia.