Onko rukouksella vaikutusta?

Jokin aika sitten pohdimme erään hyvän ystäväni kanssa tiukkaa uskonnonfilosofista pähkinää: mitä hyödyttää rukoilla jonkun ihmisen kääntymisen puolesta? Ongelma on seuraava: 1) Ihminen pelastuu olemalla yhteydessä Jumalaan, mikä tapahtuu ottamalla Jumalan armo vastaan hänen Poikaansa suuntautuvan uskon kautta. 2) Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastusta (1. Tim. 2:4), joten hän tekee joka tapauksessa kaikkensa heidän pelastuksensa puolesta.

Mikäli tämä on totta, herää kysymys: miksi minun pitäisi rukoilla, että joku kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa Kristuksen vastaan omana Vapahtajanaan, kun kerran Jumala kerran jo valmiiksi sitä tahtoo? Mikäli oletetaan Jumalan universaali pelastustahto, Jumalan pelastustahto tätä ihmistä, kuten kaikkia muitakin, kohtaan on jo valmiiksi 100%. Voiko vanhurskaimmankaan rukous olla tässä asiassa ”voimallinen ja saada paljon aikaan?” (Jaak. 5:16.)

Advertisement

Pahan ongelma – kuin maailmankaikkeuden ojentama keskisormi

Jo vuosien ajan olen ollut täysin varma Jumalan olemassaolosta, enkä edes muista milloin asiasta on viimeksi ollut mielessäni edes pientä kiusoittelevaa epäilyksen häivääkään. Tämä vakuuttuneisuus on pääasiallisesti luonteeltaan ”sisäistä vakuuttuneisuutta”, jonka uskon olevan Pyhän Hengen aikaansaamaa.

Tällä tarkoitan sitä, että vaikka pidän joitain argumentteja Jumalan olemassaolon puolesta hyvinä ja vakuuttavina (esim. kosmologinen argumentti), en ole oikeastaan koskaan ollut älyttömän kiinnostunut Jumalan olemassaolon todistamisesta. Henkilökohtaisesti vain uskon Jumalan olemassaoloon niin selvänä asiana, että voin sanoa olevani asiasta täysin varma.

Kuitenkin tässä maailmassa on olemassa yksi hämmentävä tekijä, joka ei näytä sopivan kuvaan ja johon en ole löytänyt yhtään tyydyttävää selitystä: nimittäin pahan ongelma. Vaikka, kuten sanoin, olen henkilökohtaisesti täysin varma Jumalan olemassaolosta, pahan ongelma on kuin maailmankaikkeuden ojentama keskisormi.

Vaikka sanoin, että en ole löytänyt pahan ongelmaan yhtään tyydyttävää selitystä, en tarkoita, että pahan olemassaolo olisi mielestäni loogisessa ristiriidassa Jumalan olemassaolon kanssa. Mikäli näin olisi, Jumalaa ei yksinkertaisesti voisi olla olemassa. Tarkoitan, että en ole törmännyt yhteenkään selitykseen, joka antaisi tyydyttävän vastauksen kysymykseen: ”miksi hyvä Jumala sallii niin paljon pahaa?” Henkilökohtaisesti olenkin taipuvainen ajattelemaan, että tätä ongelmaa ei edes pitäisi ryhtyä selittämään. Tässä pari ajatusta:

Kirkkoisien filosofiaa – osa II

Tämän artikkelin sarjan edellisessä osassa kävin läpi Harry Austryn Wolfsonin teoksen The Philosophy of the Church Fathers avulla antiikin klassisten filosofikoulukuntien ajattelua uskosta ja sen vaikutuksesta kirkkoisien ajatteluun. Analyysissaan Wolfson osoittaa mielestäni vakuuttavasti, että esimerkiksi Klemens Aleksandrialainen on ottanut uskoa koskevassa ajattelussaan huomattavasti vaikutteita stoalaisesta filosofiasta.

Tässä osassa tarkastelen Augustinuksen ajattelua koskien uskon ja ymmärryksen välistä suhdetta Wolfsonin esityksen valossa ja arvioin kriittisesti Wolfsonin tulkintaa hänen ajattelustaan ja sen taustalla vaikuttavista filosofisista traditioista. Wolfsonin kohdalla huomionarvoista on erityisen suuri painoarvo, jonka hän antaa nimenomaan Aristoteleelle Augustinuksen filosofisena taustavaikuttajana.

Kirkkoisien filosofiaa – osa I

Harry Austryn Wolfsonin (1887–1974) alun perin vuonna 1956 julkaistu The Philosophy of the Church Fathers: Faith, Trinity, Incarnation kuuluu yhdessä esimerkiksi J. N. D. Kellyn (1909–1997) teosten Early Christian Creeds ja Early Christian Doctrines sekä Jean Daniéloun (1905–1974) kolmiosaisen Histoire des doctrines chrétiennes avant Nicée-sarjan kanssa 1900-luvun puolivälin tienoilla ilmestyneisiin patristiikan tutkimuksen klassikkoteoksiin.

Wolfson käsittelee kirjassaan kirkkoisien filosofista ajattelua ja kiinnittää erittäin tarkkanäköisesti ja asiantuntevasti huomiota kirkkoisien ajattelun taustalla vaikuttaneisiin platonistisiin, stoalaisiin ja erityisesti aristoteelisiin aineksiin.

Wolfsonin teoksen alaotsikko on Faith, Trinity, Incarnation, mikä kertoo hyvin järjestyksen, jonka mukaisesti hän käsittelee kirkkoisien ajattelun osa-alueita. Seuraan tätä Wolfsonin laatimaa järjestystä ja keskityn kirkkoisien, erityisesti Augustinuksen (yllätys yllätys), ajatteluun koskien uskoa, ideoita ja sielua. Ensimmäisessä ja toisessa osassa käsittelen uskoa ja kolmannessa osassa tarkastelen ideoita ja sielua.