Karl Rahnerin uskontunnustukset

Jesuiitateologi Karl Rahner (1904–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä katolisista teologeista. Hänen pyrkimyksenään oli päivittää katolista teologiaa modernille ajalle ja hänen ajattelunsa on vaikuttanut moniin häntä nuorempiin teologeihin. Itse pidän monia hänen ratkaisuehdotuksiaan mielenkiintoisina, vaikka hänen ajatteluunsa liittyy myös useita hyvin arveluttavia piirteitä.

Rahnerin kirjallinen tuotanto on mittava, mutta hänen kokonaisajattelunsa tulee tiivistetyssä muodossa hyvin esille hänen vuonna 1976 julkaisemassaan ”minidogmatiikassa” Grundkurs des Glaubens, joka on käännetty englanniksi otsikolla Foundations of Christian Faith.

Teoksen alkuperäinen saksankielinen nimi on varsin harhaanjohtava, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään ”uskon peruskurssi”, vaan vaativa järkäle, jonka ymmärtämiseksi pitää päästä perille Rahnerin filosofis-teologisesta systeemistä ja oppia tulkitsemaan hänen vaikeaa eksistentialistista kapulakieltään.

Advertisement

Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa II: Laudato si’

Viime viikolla käsittelin paavi Franciscuksen ohjelmallista kehotuskirjettä Evangelii Gaudium, ja nyt on vuorossa hänen uusin, ympäristöasioita käsittelevä kiertokirjeensä Laudato si’.

Vaikka paavi ottaa kiertokirjeessään kantaa ihmiskunnan aiheuttamaan ekologiseen kriisiin, kirjeen tarkoituksena ei ole puhua pelkästään luonnonsuojelusta. Laudato si’ssä Franciscus toteuttaa samalla myös Evangelii Gaudiumissa esittämiään uutta evankeliointia koskevia periaatteita ja kehotuksia.

Laudato si’ on toki merkittävä kirje jo pelkästään sen aiheen takia: siinä paavi ottaa ensimmäistä kertaa ympäristöongelmat kiertokirjeensä pääteemaksi ja antaa aiheeseen selkeitä kannanottoja. Kuitenkaan monet asiat, joista Franciscus puhuu, ovat tuttuja jo paavien aiemmin julkaisemista teksteistä – kuten esimerkiksi Evangelii Gaudiumista.

Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa I: Evangelii Gaudium

Kuten jokainen katolisen kirkon asioita vähänkään seurannut tietää, Vatikaanissa istuu tällä hetkellä harvinaisen pidetty paavi. Yksi tärkeä syy tähän paavi Franciscuksen suosioon lienee hänen poikkeuksellisen maanläheinen tyylinsä. Lisäksi hänet tunnetaan hänen paavillisen nimensä innoittaneen Franciscus Assisilaisen (n. 1181-1226) tavoin köyhien ja luonnon puolestapuhujana.

Paaviutensa aikana Franciscus on ollut tiuhaan julkisuudessa opetustensa ja muun toimintansa johdosta. Viime kesänä hän sai osakseen valtavan mediahuomion julkaisemalla ympäristöasioita käsittelevän kiertokirjeensä Laudato si’.

Toisin kuin kyynikko saattaisi ajatella, Franciscuksen toiminnassa ei ole kyse mistään kirkon imagoa kohentamaan pyrkivästä hymykampanjasta tai pinnallisista PR-tempauksista, vaan hänellä on oikeasti painavaa sanottavaa ja halu uudistaa kirkon evankelioimistyötä kohtaamaan paremmin nykyajan kirkosta vieraantuneet ihmiset.

Juuri tästä on kysymys hänen tärkeässä ja ohjelmallisessa apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Gaudium, jonka hän julkaisi paaviutensa ensimmäisenä vuonna. Tässä artikkelissa tarkastelen suuntaviivoja, joita Franciscus on asettanut kirkon uudelle evankelioimistyölle Evangelii Gaudiumissa, ja ensi viikolla sitä, kuinka ne toteutuvat hänen uusimmassa kiertokirjeessään Laudato si’.

Henri de Lubac ja sosiaalinen katolilaisuus

Henri de Lubacin (1896-1991) Catholicisme: les aspects sociaux du dogme (käännetty englanniksi otsikolla Catholicism: Christ and the Common Destiny of Man) kuuluu kiistatta 1900-luvun katolisen teologian merkkiteoksiin. De Lubac kirjoitti teoksensa 1930-luvun lopulla, jolloin maailma ja myös katolinen kirkko näyttivät hyvin erilaisilta kuin nykyään. Todelliset klassikot eivät kuitenkaan koskaan vanhene, ja näin on myös Catholicismen laita.

Tässä laajassa teoksessa de Lubac käsittelee monia mielenkiintoisia aiheita, kuten kristinuskon ja historian välistä suhdetta, varhaiskristillistä raamatuntulkintaa, pakanoiden pelastumista ja predestinaatiota. Tilanpuutteen vuoksi tyydyn kuitenkin käsittelemään tässä artikkelissa vain sitä osaa kirjan annista, joka tuo mielestäni parhaiten esille sen, mitä de Lubac haluaa teoksellaan viestittää.

Kuten teoksen ranskankielisestä otsikosta voi päätellä, de Lubac lähestyy katolilaisuutta olennaisesti sosiaalisena ilmiönä. Teoksensa johdannossa hän ottaa esille modernilla ajalla yleistyneen käsityksen, jonka mukaan kristinuskossa on kysymys vain yksittäisten ihmisten suhteesta Jumalaan. Tällainen individualistinen kristillisyys, joka keskittyy vain minun sieluni pelastumiseen, on de Lubacin mukaan pahasti vääristynyttä.