Ennen tänne tuloani ja täällä oloni aikana olen kuullut useammalta taholta, että belgialainen yhteiskunta on pahasti maallistunut. Tämä on varmasti totta. Esimerkiksi Wikipedian mukaan belgialaisista enää vain hieman puolet ovat katolilaisia ja kirkossa käyminen on laskemaan päin. Lisäksi Belgian katolinen kirkko on kuulemma naapurimaansa Saksan tavoin katolisessa mittakaavassa hyvin liberaali.
Tätä taustaa vasten olen kuitenkin iloisena pistänyt merkille monia yksityiskohtia, jotka kertovat siitä että pahemminkin voisi olla. Olen ottanut tavakseni käydä arkena kirjastosta lähtiessäni tai muuten vain kaupungilla asioidessani käydä pikaisesti keskellä kaupunkia sijaitsevan Sint-Pieterskerkin sakramenttikappelissa, ja on ollut ilo huomata, että yhtenäkään kertana en ole ollut ainoa, joka on käynyt hiljentymässä kaikkein pyhimmän sakramentin äärellä.
Myös messussa käyminen on ollut positiivinen yllätys. Tavallisesti olen käynyt Sint-Kwintenskerkin englanninkielisissä messuissa, mutta eilen kun tätä messua ei järjestetty, kävin edellä mainitsemani Pietarinkirkon hollanninkielisessä messussa. Tässä messussa paikallisväri näkyi paljon selvemmin kuin kansainvälisemmän englanninkielisen messuyhteisön messuissa, ja täytyy sanoa, että tähän belgialaisen katolisuuden erityispiirteisiin törmääminen oli yhtä aikaa ilahduttava ja hämmentävä kokemus.
Sint-Kwintenin englanninkielinen messu
Kuten edellisessä blogikirjoituksessani mainitsin, Leuvenissa on kirkkoja tuiki tiheään. Sint-Kwintenskerk sijaitsee ydinkaupunkialueen laitamilla, joten ajattelin, että kirkko olisi pieni ja vaatimaton. Odotuksiini nähden kirkko oli kuitenkin varsin iso ja koristeellinen. Kävijämäärä yllätti positiivisesti, ja koko isokokoinen kirkkosali täyttyi kaikenikäisistä ihmisistä. Tämä tosin johtunee englanninkielisen messuyhteisön kansainvälisestä luonteesta.
Saarnatkaan eivät ole olleet niin ”kansankirkollisen” liberaaleja kuin olin odottanut. Näkökulma on näissä englanninkielisissä saarnoissa tosin ollut huomattavan tämänpuoleinen: painotus on molemmilla kerroilla ollut hieman karrikoiden: ”luota Jumalaan niin asiat järjestyvät”. Toki pitää reiluuden nimissä sanoa, että saarnat ovat sisältäneet myös oikein hyviä hengellisiä pointteja.
Kuitenkin voin tyytyväisenä todeta, että ainakaan Sint-Kwintenin messua ei voi kuvailla viimeisiään vetelevän katolisuuden heikkona jäännöksenä, vaan elävänä ja vetovoimaisena messuyhteisönä.
Sint-Pieterin hollanninkielinen messu
Mutta entäs sitten syntyperäisten belgialaisten messuyhteisöt? Odotin, että suuri kirkon holvi kumisisi tyhjyyttään, ja että paikalla olisi vain muutama vanhus. Tälläkin kertaa sain yllättyä ja kirkko täyttyi. Väenpaljoutta tosin suurelta osin selittää, että kyseessä oli koko Leuvenin alueen seurakuntien yhteinen juhlapäivä, mutta positiivinen yllätys joka tapauksessa.
Koska en osaa hollantia lainkaan, en voi arvioida saarnan sisältöä. Tätä kieltä jo pari viikkoa kuunnelleena huomasin kuitenkin ilokseni ymmärtäväni jo jotain. Esimerkiksi evankeliumitekstiä oli helppo seurata messuvihkosesta kun pappi luki sitä ääneen. Saksan ja englannin pohjalta voi päätellä jo aika paljon.
Kielimuurista huolimatta muutama paikallinen erikoisuus pisti heti silmään. Ensinnäkin olin jo Sint-Kwintenillä huomioinut sen, että toisin kuin kotipuolessa, paikallisissa katolisissa kirkoissa ei ole rakennettu minkäänlaista koroketta tai pehmustetta polvistumista varten. Englanninkielisessä messussa liturgia vedetään ihan standardin mukaan, joten ihmiset polvistuivat kovalle kivilattialle. Aika karaistuneita messussa kävijöitä nämä belgialaiset, ajattelin.
Eilen tämän kummallisen puutteen oikea syy tuli kuitenkin harvinaisen selväksi: paikallisessa messussa ei polvistuta ollenkaan! Messun toinen erikoinen piirre oli, että Isä meidän-rukouksen aikana kaikki ottivat toisiaan kädestä kiinni. Olin paikallisesta meiningistä varmasti ihan silminnähden ulalla, ja vieressäni istuva mummeli luultavasti ajatteli, että tämä on ensimmäinen kerta, kun olen eksynyt kirkkoon.
Pitää vielä pistäytyä uudestaan Sint-Pieterille ihan vain tarkistamaan, että paljonko siellä on väkeä ihan tavallisena sunnuntaina, mutta ainakin näiden kokemusten perusteella kirkossa käynti ja ihan tavallinen hurskaus (esim. alussa mainitsemani sakramenttikappelissa käyntiä koskeva huomio) eivät ole ainakaan näytä olevan niin huonoissa kantimissa kuin mitä saamieni ennakkotietojen perusteella pelkäsin.
Rukoilkaamme, että Pyhä Henki pitäisi näitä kristillisen elämän toivonkipinöitä edelleen hengissä. Rukoilkaamme, että hän toisi uutta katolista herätystä tähänkin maahan, pysäyttäisi maallistumiskierteen ja auttaisi ihmisiä löytämään elämäänsä sitä merkitystä ja syvää iloa, jonka vain hän voi tarjota.
Jumalapuhetta 