”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Kristillinen kirkko on perinteisesti ilmaissut tämän itsensä Kristuksen lausuman uskontotuuden Karthagon marttyyripiispa Cyprianuksen (n. 200 – 258) muotoilemana maksiimina ”extra ecclesiam nulla salus”, kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Varsinkin löytöretkien ja Uuden maailman löytymisen jälkeen tämä kirkon usko on askarruttanut teologeja: kuinka käy niille satojen ja tuhansien vuosien aikana eläneille miljoonille ihmisille, joilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta kuulla pelastavaa sanomaa Jeesuksesta?
1960-luvulla Vatikaanin II kirkolliskokous ilmaisi katolisen kirkon kannan, jonka mukaan ”ne, jotka ilman omaa syytään eivät tunne Kristuksen evankeliumia eivätkä hänen kirkkoaan, mutta etsivät Jumalaa vilpittömin sydämin ja armon vaikutuksen alaisina koettavat teoilla täyttää hänen tahtoaan, jonka he tuntevat omantunnon äänestä, voivat saavuttaa pelastuksen.” (Lumen Gentium, 16)
Vatikaanin II kirkolliskokouksen mukaan se, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta tarkoittaa siis kutakuinkin tätä: ne, jotka tietoisesti kieltäytyvät tulemasta kirkon yhteyteen, vaarantavat pelastuksensa, mutta niillä, jotka eivät ilman omaa syytään tunne kristillistä ilosanomaa, on mahdollista pelastua jotenkin Jumalan armon avulla.
Vaikka allekirjoitan tämän ratkaisun täysin, on kuitenkin hyvä asettaa itse ongelma mittasuhteisiinsa. Tosiasia nimittäin on, että maailmanhistorian aikana eläneistä ihmisistä ehkä noin 90%, ellei enemmänkin, ovat eläneet sekä sellaisena aikakautena, että sellaisella alueella, jossa heidän on ollut mahdollista kuulla kristillinen sanoma, ottaa se vastaan ja pelastua!
Teollinen vallankumous ja väestöräjähdys
Ensi alkuun tämä väite saattaa kuulostaa yllättävältä: entä ne tuhannet vuodet ja miljoonat ihmiset? On kuitenkin kiistaton fakta, että suurin osa maailmanhistorian aikana eläneistä ihmisistä on elänyt viimeisen parin-kolmen sadan vuoden aikana maissa, jossa kristinusko on ollut valtauskonto tai jonne kristillinen lähetystyö on ulottunut ainakin jossain määrin.
Maailman väkiluku on nimittäin ollut ihan eri luokkaa 1700-loppupuolen teollisen vallankumouksen jälkeen kuin ennen sitä. Teollisesta vallankumouksesta alkanut väestönkasvu on ollut niin voimakasta, että sen laajuutta on vaikea edes ymmärtää. Maailman väkiluku ylitti miljardin vasta 1800-luvun alussa ja 1960-luvulla se oli 3 miljardia. Nyt se noin 7,5 miljardia!
Ylivoimaisesti suurin osa maailman ihmisistä on siis elänyt aikana, jolloin täysin kristillisen sanoman ulottumattomissa olevat maailman kolkat ovat olleet hyvin harvassa. Siispä ne, joilla ei ole ollut edes teoreettista mahdollisuutta kuulla pelastavaa sanomaa Kristuksesta, ovat häviävän pieni vähemmistö.
Ihmiskunnan historia rakastavan Isän ohjauksessa
Suurin osa ihmisistä on siis sattunut elämään aikana, jolloin kristinusko on levinnyt suureen osaan maailmaan ja lähetystyön tekemiseen on ollut monien teknisten innovaatioiden ja poliittisen tilanteen ansiosta enemmän mahdollisuuksia globaalissa mittakaavassa kuin vaikkapa vielä 1500-luvulla.
Mitä tämä merkitsee? Ensinnäkin mielikuva, jonka mukaan suurimmalla osalla maailmanhistorian aikana eläneistä ihmisistä ei ole ollut edes teoreettista mahdollisuutta ottaa pelastavaa kristillistä sanomaa vastaan, on ilmeisen virheellinen. Asia on pikemminkin päinvastoin.
Tämä ei tietenkään poista ongelmaa, koska paljon ihmisiä on todella elänyt ja elää yhä vailla mahdollisuutta kuulla sanomaa Kristuksesta. Jumala tahtoo että kaikki ihmiset pelastuisivat (1. Tim. 2:4) ja rakastaa heitäkin. Kuitenkin edellä esittämäni näkökulma saa tämän ongelman näyttäytymään paljon pienemmässä kokoluokassa.
Tästä ihmiskunnan vähemmistöstä huolimatta näen, että edellä esittämäni näkökulma puhuu Jumalan universaalin pelastustahdon puolesta. Tämän tahdon mukaista on, että mahdollisimman moni ihminen pelastuisi. Tähän viittaa se, että Jumala on ohjannut historiaa niin, että ylivoimaisesti suurimmalla osalla ihmisistä on ollut mahdollista kuulla hänen Jeesuksessa Kristuksessa ihmiskunnalle tuomastaan pelastuksesta.
Mutta miksi näin? Eikö kirkko opeta, että myös ei-kristittyjen on mahdollista pelastua? Tämä on totta, mutta mielestän tätä mahdollisuutta ei pitäisi ylikorostaa tai saada sitä vaikuttamaan jonkinlaiselta pelastusautomaatilta;
Vaikka kirkko tunnustaa myös ei-kristittyjen pelastumisen jollain tavalla mahdolliseksi, on syytä pitää mielessä, että ne, jotka eivät ole kuulleet Kristuksesta, eivät suinkaan pelastu automaattisesti. Vatikaani II ei myöskään sano, kuinka tämä tarkalleen ottaen tapahtuu. Se ainoastaan myöntää, että se on mahdollista ”jollakin Jumalan tuntemalla tavalla” (Gaudium et Spes, 22).
Joka tapauksessa tämä varovainen ratkaisu on esitetty kirkon ikiaikaista ja selkeää uskoa vasten, jonka mukaan varsinainen Jumalan ilmoittama tie pelastukseen on hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kuolema ja ylösnousemus, josta ihmiset pääsevät osalliseksi uskon ja kirkon sakramenttien kautta.
Jumala on johdattanut historiaa niin, että suurimmalla osalla ihmiskunnasta on ollut edes jollakin tavalla mahdollista päästä tämän sanoman piiriin. Tämän voi mielestäni uskottavasti katsoa kertovan Jumalan isällisestä rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan.
Lopuksi se antaa aihetta luottaa siihen, että monella tapaa kaoottiselta vaikuttava ja uhkaavaan suuntaan etenevä maailmanhistoria on loppujen lopuksi rakastavan taivaallisen Isän käsissä.
P.S. Pointtini ei ole, että suurin osa ihmisistä on kuullut sanan, mutta päättäneet olla ottamatta sitä vastaan, minkä johdosta he ovat joutuneet kadotukseen. Kuten olen aiemmin tällä blogilla kirjoittanut, mielestäni myös länsimaisiin ihmisiin voi hyvin soveltua Vatikaani II:n opetus niistä, jotka eivät ilman omaa syytään tunne Kristusta ja hänen kirkkoaan.
Jumalapuhetta 