Avainsana-arkisto: Apologia

Kristillistä propagandaa?

Propagandan historian tutkijat, mutta myös propagandistit itse tiesivät, että mielipiteenmuokkaus ainoastaan vahvisti jo ennestään olemassa olleita arvovalintoja ja näkemyksiä mutta ei itse kyennyt luomaan niitä. Viholliskuvat eivät olleet vain valtion ylhäältä käsin luomia. Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa. Jos tätä alttiutta ei ole, kaikki propaganda on tehotonta. (Jeismann 2006, 18)

Näin kirjoittaa Michael Jeismann kansallista identiteettiä käsittelevässä artikkelissaan ”Nation, Identity, and Enmity: Towards a Theory of Political Identification”. Oma huomioni kiinnittyi lauseeseen: ”Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa”. Ajatus on kiehtova ja näyttää lisäksi olevan myös totta. Mieti vaikka ilmastoskeptikkoja tai rokotteiden vastustajia, jotka näyttävät menevän vaikka kuinka pitkälle, ettei heidän tarvitsisi muuttaa kantaansa. Kaikki heidän oman leirinsä mukainen uutisointi on luotettavaa ja faktapohjaista, kun taas valtavirtamedia ja -tiede suoltavat pelkästään eliittien propagandaa ja valheita.

Mutta eikö sama päde myös minuun itseeni? Kuvitellaan, että esimerkiksi ilmastoskeptikko esittää argumenttinsa tueksi lukuja, joita en ainakaan suoralta kädeltä pysty osoittamaan virheellisiksi. Luultavimmin en kuitenkaan vakuuttuisi vastaväittäjäni argumentista, sillä olisin jo valmiiksi vakuuttunut oman kantani oikeellisuudesta. Kun sitten ottaisin jälkikäteen asiasta selvää ja löytäisin oman kantani vahvistavia lukuja tai tulkintoja, todennäköisesti olisin taipuvainen luottamaan niihin varsin helposti.

Tällä en yritä sanoa, ettei voitaisi tieteellisesti osoittaa, että ilmastonmuutos on tosiasia ja että ihmisen toiminta on erittäin todennäköisesti sen takana. Sen sijaan minua kiinnostaa vakuuttumisen luonne: tieteellinen tutkimustieto näyttää riittävän vakuuttamaan vain ne jotka ovat jo valmiiksi vakuuttuneita ja ne, jotka ovat taipuvaisia luottamaan sen auktoriteettiin.

Jatka lukemista Kristillistä propagandaa?

Katolista kuvainpalvontaa – osa II

700- ja 800-luvuilla Bysantin valtakunnassa raivonneessa ikonoklasmikiistassa ikoneita ja niille osoitettua hartautta vastustaneet kuvainraastajat halusivat poistaa Kristuksen ja pyhien kuvat kirkosta. He pitivät kuville osoitettua kunnioitusta ja palvontaa pakanallisena kuvainpalvontana, jonka itse Paholainen on ujuttanut kirkkoon.

Tämä oli kuitenkin vastoin paitsi kirkon vakiintuneen käytännön, myös tavallisen kirkkokansan uskontajua ja kansanhurskautta. Kuvainraastajien esittämän haasteen edessä oikeaoppisten teologien tuli muotoilla teologiset perusteet kuvien kunnioittamiselle ja niiden positiiviselle roolille kristillisessä hartauselämässä.

Jatka lukemista Katolista kuvainpalvontaa – osa II

Kuinka puhua ihmisille Jeesuksesta?

Kristityn elämässä tulee joskus eteen tilanteita, jolloin hänen pitäisi selittää jollekulle ymmärrettävästi pähkinänkuoressa, mistä kristinuskossa on oikeastaan kyse. Tässä tulee tietenkin pureutua olennaisimpaan, eli Jumalan pelastustyöhön Jeesuksessa Kristuksessa.

Tämä kristinuskon ydinasia on sinänsä helppo ilmaista yhdellä lauseella, kuten ”Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ihmisten puolesta heidän syntiensä tähden ja voittamaan kuoleman ylösnousemuksellaan”. Kuitenkin tällaiset määritelmät usein herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastaavat niihin.

Esimerkiksi seuraavankaltaiset kysymykset ovat kokemukseni mukaan varsin yleisiä; ”Miksi Jeesuksen täytyi kuolla, jotta hyvä ja armollinen Jumala voisi antaa ihmisille anteeksi heidän syntinsä?” ”Miten Jeesuksen kuolema voi hyödyttää toisia ihmisiä?” ”Mistä Jumalan täytyy minut pelastaa?” ”Mitä tekemiseni Jumalalle kuuluvat? Enkö saa elää omaa elämääni?”

Syy siihen, miksi kristittyjen yksinkertainen vastaus lähinnä herättää lisää kysymyksiä, on, että ne ilmaukset ja selitykset, joilla kristillisen ilosanoman ydinsisältö on perinteisesti muotoiltu, eivät ole enää ymmärrettäviä nykyihmisille. Nykyään tavalliselle kaduntallaajalle tuntuu käsittämättömältä ajatus esimerkiksi Jeesuksen uhrikuolemasta tai ihmisten syyllisyydestä Jumalan edessä.

Tässä artikkelissani haluankin antaa vinkkejä, joiden avulla tavallinen, ei-teologisesti koulutettu kristitty voi lähestyä tällaista tilannetta, jolloin hänelle tarjoutuu tilaisuus vastata, mihin hänen uskonsa perustuu (1. Piet. 3:15).

Jatka lukemista Kuinka puhua ihmisille Jeesuksesta?

G. K. Chesterton ja oikea oppi

Gilbert Chesterton.jpgYksi 1900-luvun merkittävimmistä kristillisistä apologeeteistä on brittiläinen G. K. Chesterton (1874-1936). Yksi hänen tunnetuimmista teoksistaan on hänen vuonna 1908 kirjoittamansa Orthodoxy (suomennettu otsikolla Oikea oppi). Teos on mukaansatempaava klassikko, mutta sen nimi on varsin harhaanjohtava. Otsikon perusteella teoksen voisi luulla olevan kristillisten opinkappaleiden järkiperäistä puolustusta, mutta todellisuudessa kyse on suurimmaksi osaksi jostain ihan muusta.

Chesterton itse kuvailee teoksensa sisältöä seuraavasti: ”Silkan tilanpuutteen vuoksi minun on puhuttava pelkästään siitä, mitä itse tältä uskolta sain. En ollenkaan kajoa nykyään kristittyjen parissa paljon kiisteltyyn kysymykseen siitä, mistä me uskomme saimme. Käsillä ei ole jumaluusopillinen tutkielma vaan omaelämänkerrallinen hahmotelma.” Tämä hahmotelma on täynnä mielikuvituksellisia, kirjallisesti ansiokkaita ja hauskoja oivalluksia asioista, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän niihin taustaoletuksiin, joiden varassa kristinusko seisoo.

Jatka lukemista G. K. Chesterton ja oikea oppi

Erehtymätön? – osa II

Saint PeterTämän artikkelisarjan edellisessä osassa tarkastelin katolista opetusta, jonka mukaan kirkon opetusviralle on suotu erehtymättömyyden armolahja uskoa ja moraalia koskevissa kysymyksissä.

Vuosien varrella katolisen kirkon traditioon on kuitenkin kertynyt useita keskenään jännitteisiä opetuksia, mikä herättää kysymyksen siitä, miten opetusviran erehtymättömyys on ymmärettävä.

Mikäli kuitenkin kirkon erehtymättömien oppien välillä on vakavia jännitteitä, millä perusteella tiedämme, että kirkon opetusvirkaa voi missään mielessä kutsua erehtymättömäksi? Kysymys ei siis ole sen enemmästä eikä vähemmästä kuin katolilaisuuden ja koko kristinuskon tiedollisesta perustuksesta.

Jatka lukemista Erehtymätön? – osa II

Tapsan haaste kristinuskolle

Harva meistä on rautaa, mutta toisinaan tällaisiakin henkilöitä esiintyy historian lehdillä. Tämä ajatus tuli mieleeni kun katsoin Peter von Baghin vuonna 1979 kuvaamaa dokumenttia Tapio Rautavaarasta (1915-1979). Dokumentti näytettiin televisiosta tänä keväänä, koska ”Tapsan” syntymästä on tänä vuonna kulunut sata vuotta.

Rautavaara oli todellinen monilahjakkuus: hän oli laulaja, näyttelijä ja urheilija – ja näitä kaikkia vieläpä oikein menestyneesti. Esimerkiksi urheilun saralla hän oli olympiatason keihäänheittäjä ja jousiampuja: hän esimerkiksi voitti keihäänheitossa kultaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948 ja jousiammunnasta MM-kultaa vuonna 1958.

Dokumentissa jo harmaantunut Rautavaara kertoo itse omasta elämästään, eikä katsojalla mene kauaa sen huomaamiseen, että hän vaikuttaa oikein sympaattiselta miekkoselta. Vaikka aihetta ehkä olisi, Tapsan puheessa ei haise lainkaan omakehu. Kertoessaan esimerkiksi keihäänheiton olympiavoitostaan hän vertaa itseään kilpakumppaniinsa ja toteaa että väärä mies voitti.

Kyseessä tuntuu siis olevan sympaattinen ja vaatimaton mies, jolla on menestyksestä huolimatta jalat tukevasti maassa. Dokumentin lopussa Tapsa kertoo omasta elämänfilosofiastaan:

Jatka lukemista Tapsan haaste kristinuskolle

Ylösnousemus ja tyhjä hauta – osa I

Totisesti nousi! Näin jokainen kristitty vastaa julistukseen, jonka mukaan Jeesus Kristus nousi kuolleista. Usko Jeesuksen ylösnousemukseen onkin kristinuskon kannalta perustavanlaatuisen tärkeä. Sen varassa se joko seisoo tai kaatuu. Vaikka siis kaikki kristityt uskovat Jeesuksen ylösnousemukseen, he voivat kuitenkin olla montaa mieltä siitä, mitä ’ylösnousemus’ tarkoittaa.

Mitä tarkoitetaan esimerkiksi hengellisellä ylösnousemusruumiilla (1. Kor. 15:44)? Voidaanko ylösnousemus ymmärtää puhtaasti henkisesti sielun kuolemattomuuden näkökulmasta vai voidaanko sen jopa tulkita symbolisesti tarkoittavan sitä, että Jeesuksen sanoma jäi elämään hänen kuolemansa jälkeenkin?

Ovatko evankeliumien kertomukset Jeesuksen tyhjästä haudasta historiallisia? Entä onko tyhjän haudan historiallisuus ylipäätään edes välttämätöntä kristilliselle ylösnousemususkolle?

Jatka lukemista Ylösnousemus ja tyhjä hauta – osa I

”Siunattu sinä naisten joukossa…”

Vain yksi on välimiehemme apostolin sanan mukaan: ”Sillä yksi on Jumala, yksi myös Välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Jeesus Kristus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä” (1. Tim. 2:5-6). Marian äidillinen tehtävä ihmisiä kohtaan ei millään tavalla vähennä eikä himmennä tätä Kristuksen ainoaa välimieheyttä, vaan todistaa sen voiman. Mikään autuaan Neitsyen vaikutus ihmisiin heidän pelastuksensa tiellä ei näet ole syntynyt välttämättömyyden pakosta, vaan jumalallisesta suostumuksesta. Se virtaa Kristuksen ansioiden ylenpalttisuudesta, nojautuu Kristuksen välimieheyteen, on siitä täydellisesti riippuvainen sekä ammentaa siitä kaiken voimansa. Uskovien välitöntä yhteyttä Kristukseen se ei millään tavoin vähennä, vaan edistää. (Lumen Gentium, 60)

Näin Vatikaanin II kirkolliskokouksen kirkkoa käsittelevä dogmaattinen konstituutio Lumen Gentium luonnehtii Neitsyt Marian asemaa suhteessa Kristuksen ainoaan välimieheyteen.

Mielestäni tämä muotoilu on erittäin hyvä ja tärkeä ottaen huomioon katolista kirkkoa kohtaan usein suunnatun kritiikin, jonka mukaan sen Mariaa kohtaan osoittama kunnioitus heikentää yksin Jumalalle kuuluvaa palvontaa. Usein esitetään myös syytös jopa suoranaisesta Marian palvonnasta.

Mariologia (oppi Neitsyt Mariasta) onkin yksi vaikeimmin lähestyttävistä ja yksi ulkopuolisissa eniten hämmennystä aiheuttava piirre katolisessa teologiassa, minkä vuoksi kirkolliskokouksen pyrkimys esittää se selkeästi ja ymmärrettävästi kuuluu olennaisesti myös kaikille teologeille.

Jatka lukemista ”Siunattu sinä naisten joukossa…”

Kuvittele

A black and white photo of Lennon sitting at a white parlour grand piano. He is wearing headphones and a dark shirt.Imagine there’s no heaven. It’s easy if you try. No hell below us. Above us only sky. Imagine all the people living for today.

Imagine there’s no countries. It isn’t hard to do. Nothing to kill or die for. And no religion too. Imagine all the people living life in peace. 

You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will be as one. 

Imagine no possessions. I wonder if you can. No need for greed or hunger. A brotherhood of man. Imagine all the people sharing all the world. 

You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will live as one. (John Lennon, Imagine)

Näin lauloi John Lennon (1940–1980) kuuluisassa kappaleessaan Imagine. Kappale on herättänyt paljon ärtymystä varsinkin uskonnollisten ihmisten keskuudessa visiollaan maailmasta ilman taivasta, helvettiä ja uskontoa. Lennon kuitenkin pyytää kappaleessaan vain kuvittelemaan, joten minähän kuvittelin.

Jatka lukemista Kuvittele

Onko kristinuskolla vielä annettavaa?

Uskonnon eräs sosiologinen peruste on siinä, että ihmiset haluavat erilaisia siirtymäkauden riittejä (syntymä, täysi-ikäiseksi tulo, avioliiton solmiminen, hautaus). Onko tällainen halu lähtemättömästi ihmisluontoon juurtunut, on asia, josta psykologit, sosiologit ja antropologit voivat väitellä. Joka tapauksessa tällainen tarve tuntuu olevan vahva ja laajalle levinnyt. Koska tuollainen tarve on, tyydytettäköön sitä kaikin mokomin. Institutionalisoitu valtiokirkko on eräs keino tämän tarpeen tyydyttämiseen. Ilmaus ”valtiokirkko” ei implikoi, että kirkon tarvitsisi olla kristillinen. Filosofisessa katsonnossa ehkä tyydyttävin muoto on konfutselaisuus, mutta sitä on turha yrittää meille ympätä. Euroopassa voimme tyytyä perinteellisiin kristillisiin kirkkokuntiin, mikä Suomessa tarkoittaa luterilaista ja ortodoksista kirkkoa. Vuosisatojen kuluessa suuret kirkkokunnat ovat sivistyneet; ne sopivat toimimaan riittien virastona valtiovallan valvonnassa. (Kivinen 2000, 87-88)

S. Albert Kivinen antaa artikkelissaan ”Jumalan olemassaoloa koskevista argumenteista: johdatusta luonnolliseen teologiaan” uskonnoista ja niiden asemasta varsin toivottoman kuvan.

Niiden ainoa arvo näyttää olevan riittien suorittajina, ja tämäkin vain sen vuoksi, jotta saataisiin ihmisten sosiaalinen tarve tyydytettyä. Kivisen mukaan tämä pätee myös kristillisten kirkkojen kohdalla, jotka ovat hänen arvionsa mukaan parhaimmillaan ”sivistyneitä” ja alistuvat asemaansa ”riittien virastoina valtiovallan valvonnassa”. Myöhemmin samassa artikkelissaan hän rinnastaa kristilliset kirkot mielenkiintoisella tavalla muinaisten roomalaisten uskontoon:

Jatka lukemista Onko kristinuskolla vielä annettavaa?