Avainsana-arkisto: Keskiaika

Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Kuvahaun tulos haulle katolisempi kuin luulitOlen aiemmin arvioinut blogillani ystäväni ja katolisen teologikollegani Emil Antonin kirjan Vatikaanin II kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan (Amanda kustannus 2015). Teos oli ilmestyessään ajankohtainen, sillä kirjan ilmestymisvuonna sen käsittelemän Vatikaanin II kirkolliskokouksen päättymisestä oli tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta.

Antonin uudessa kirjassa Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017, 160 s.) näkökulma ulottuu huomattavasti kauemmas menneisyyteen, mutta siitä huolimatta kirjoittaja jatkaa edelleen ajan hermoilla: kirja osuu sopivasti sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen että reformaation 500-vuotismerkkivuoteen.

Jatka lukemista Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Katolista kuvainpalvontaa – osa II

700- ja 800-luvuilla Bysantin valtakunnassa raivonneessa ikonoklasmikiistassa ikoneita ja niille osoitettua hartautta vastustaneet kuvainraastajat halusivat poistaa Kristuksen ja pyhien kuvat kirkosta. He pitivät kuville osoitettua kunnioitusta ja palvontaa pakanallisena kuvainpalvontana, jonka itse Paholainen on ujuttanut kirkkoon.

Tämä oli kuitenkin vastoin paitsi kirkon vakiintuneen käytännön, myös tavallisen kirkkokansan uskontajua ja kansanhurskautta. Kuvainraastajien esittämän haasteen edessä oikeaoppisten teologien tuli muotoilla teologiset perusteet kuvien kunnioittamiselle ja niiden positiiviselle roolille kristillisessä hartauselämässä.

Jatka lukemista Katolista kuvainpalvontaa – osa II

Katolista kuvainpalvontaa – osa I

Katolista hartauselämää ajatellessa monella tulee luultavasti mieleen pyhimysten kuvat ja patsaat. Monille tämä katolilaisuuden piirre tuntuu vieraalta ja vaikealta. Toisinaan kuulee myös väitettävän, että Kristuksen ja pyhimysten kuvien kunnioittaminen on vuosisatojen varrella katoliseen kirkkoon hivuttautunutta pakanallista ainesta.

Mikä sitten on pyhien kuvien, eli ikonien, kunnioittamisen ja Jumalalle osoitetun palvonnan välinen suhde? Kirkon tradition valossa kysymys ei ole lainkaan niin yksinkertainen kuin voisi olettaa, eikä siihen tule suhtautua vähättelevästi ja kiusalliset yksityiskohdat sivuuttaen.

Kuvat eivät ole pelkästään yksittäinen, muusta katolisesta uskosta erillinen saareke, vaan ne ovat jo vuosisatoja liittyneet laajempiin kysymyksiin liittyen palvontaan ja kunnioitukseen.

Jatka lukemista Katolista kuvainpalvontaa – osa I

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa III

Tämän kolmiosaisen artikkelisarjan kahdessa edellisessä osassa olen esitellyt Tuomas Akvinolaisen ajattelun mielenkiintoisina pitämiäni yksityiskohtia. Vaikka nämä aiheet ovat käsitelleet hyvin laajasti olemista ja luomakuntaa, on niissä silti ollut aina hyvin teologinen sävy. Tuomaan ajattelussa Jumala on aina keskiössä, vaikka ensisilmäyksellä jokin käsiteltävä aihe, kuten aktuaalisen ja potentiaalisen välinen suhde, näyttäisikin puhtaasti luomakuntaan liittyvänä erotteluna.

Feser kertookin Tuomaan ajatteluun johdattelevan teoksensa Tuomaan elämästä kertovassa ensimmäisessä luvussa, että Tuomas oli niin omistautunut Jumalalle, että hän poistui oitis huoneesta, jos keskustelu kääntyi johonkin muuhun aiheeseen. On siis varsin ymmärrettävää, että hänen filosofisessa järjestelmässäänkin kaikki liittyy tavalla tai toisella tähän koko luomakunnan takana olevaan ensimmäiseen liikuttajaan.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa III

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa II

Viime viikolla julkaisemassani artikkelissa esittelin Edward Feserin kirjan pohjalta niitä Tuomas Akvinolaisen ajattelun yksityiskohtia, jotka ovat niiden saamasta keskiaikaisesta leimasta huolimatta yllättävän kiinnostavia ja jopa varteenotettavia. Kuten lopuksi sanoin, mielestäni Tuomaan ajattelun kaikkein mielenkiintoisin anti piilee hänen Jumalaa koskevissa pohdinnoissaan.

Vaikka Tuomaan ajatukset ovat linjassa kirkon tradition kanssa ja vaikka niiden jälkivaikutus on ollut melkoinen, monet hänen keskeisistä Jumalaa koskevista opeistaan ovat nykyihmisille outoja ja vaikeita. Kuten aiemmassa artikkelissani esittämien asioiden kohdalla, myös hänen luonnollinen teologiansa on ymmärrettävissä kunnolla vain hänen filosofisesta perinteestään käsin.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa II

Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Tuomas Akvinolainen (1225–1274) on yksi kristinuskon historian merkittävimmistä ajattelijoista. Tästä merkittävyydestä kertoo esimerkiksi se, että hänen ajatteluunsa pohjautuva tomismi oli katolisen kirkon virallinen filosofia aina 1900-luvulle saakka. Omaa kieltään puhuvat myös hänen kirkolta saamansa arvonimet Doctor communis (Yleinen opettaja) ja Doctor angelicus (Enkeliopettaja).

Kuitenkaan Tuomas ei enää näyttäydy kovin varteenotettavana vaihtoehtona monienkaan silmissä: hän on toki historiallisessa mielessä merkittävä, mutta hänen ajattelunsa kuuluu keskiajalle, eikä siksi ole kovin kiinnostava totuutta etsivän nykyihmisen näkökulmasta.

Joulu tuli ja meni, ja sain ystävältäni joululahjaksi kirjan, jossa nämä yleiset asenteet ja mielipiteet haastetaan kiinnostavalla ja ajatuksia herättävällä tavalla. Kyseessä on Edward Feserin kirjoittama johdatus Tuomas Akvinolaisen ajatteluun. Kirjassaan Feser lähestyy Akvinolaisen filosofiaa kysymällä, onko se, mitä hän kirjoittaa Jumalasta ja maailmasta totta.

Vaikka en tämän lukukokemuksen jälkeen kääntynytkään tomistiksi, Feser onnistui teoksessaan osoittamaan monia Tuomaan ajattelua koskevia väärinymmärryksiä ja monia filosofisia ongelmia hänen kriitikoidensa argumenteissa. Tässä artikkelisarjassani esittelen Feserin kirjan pohjalta Tuomaan ajatteluun liittyviä yksityiskohtia, jotka olivat mielestäni kaikkein mielenkiintoisimpia.

Jatka lukemista Tuomas Akvinolainen – reliikki menneisyydestä vai realistinen vaihtoehto? – osa I

Henri de Lubac ja sosiaalinen katolilaisuus

Henri de Lubacin (1896-1991) Catholicisme: les aspects sociaux du dogme (käännetty englanniksi otsikolla Catholicism: Christ and the Common Destiny of Man) kuuluu kiistatta 1900-luvun katolisen teologian merkkiteoksiin. De Lubac kirjoitti teoksensa 1930-luvun lopulla, jolloin maailma ja myös katolinen kirkko näyttivät hyvin erilaisilta kuin nykyään. Todelliset klassikot eivät kuitenkaan koskaan vanhene, ja näin on myös Catholicismen laita.

Tässä laajassa teoksessa de Lubac käsittelee monia mielenkiintoisia aiheita, kuten kristinuskon ja historian välistä suhdetta, varhaiskristillistä raamatuntulkintaa, pakanoiden pelastumista ja predestinaatiota. Tilanpuutteen vuoksi tyydyn kuitenkin käsittelemään tässä artikkelissa vain sitä osaa kirjan annista, joka tuo mielestäni parhaiten esille sen, mitä de Lubac haluaa teoksellaan viestittää.

Kuten teoksen ranskankielisestä otsikosta voi päätellä, de Lubac lähestyy katolilaisuutta olennaisesti sosiaalisena ilmiönä. Teoksensa johdannossa hän ottaa esille modernilla ajalla yleistyneen käsityksen, jonka mukaan kristinuskossa on kysymys vain yksittäisten ihmisten suhteesta Jumalaan. Tällainen individualistinen kristillisyys, joka keskittyy vain minun sieluni pelastumiseen, on de Lubacin mukaan pahasti vääristynyttä.

Jatka lukemista Henri de Lubac ja sosiaalinen katolilaisuus