Avainsana-arkisto: Uusi evankeliointi

Onko tiedon lisääntyminen uhka teismille?

Jokin aika sitten katsoin Veritas forumin järjestämän debatin aiheesta ”Miksi ihmiset yhä uskovat Jumalaan?” Keskustelun osapuolina olivat avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja Turun yliopistosta ja dogmatiikan professori Miikka Ruokanen Helsingin yliopistosta. Dialogi oli luonteeltaan oikein hyvähenkinen ja leppoisa.

Ahkerasti maailmankatsomusten väliseen ajatustenvaihtoon osallistunut Valtaoja on Suomen tunnetuimpia ateisteja, tai pikemminkin ateismiin päin kallellaan olevia agnostikkoja. Heti kärkeen täytyy sanoa, että mielestäni dialogissa suoriutui erityisen hyvin juuri Valtaoja. Sen sijaan että hän olisi vaikuttanut uskontoja ylimielisesti halveksivalta tiedemieheltä, hän antoi itsestään ystävällisen ja maanläheisen kuvan. Tämä positiivinen eetos antoi myös hänen puheisiinsa retorista lisätehoa.

En tässä artikkelissani mene tarkemmin keskustelussa käsiteltyyn aiheeseen, vaan kiinnitän huomioni erääseen tärkeään yksityiskohtaan, joka tuli esille Valtaojan aloituspuheenvuorossa. Yksi tilaisuuden järjestäjien antamista ennakkotiedoista oli, että teististen uskontojen kannattajien määrä on maailmanlaajuisesti kasvussa. Valtaoja huomioi tämän faktan sanomalla (linkin takaa löytyvän videon kohdassa 5:05–14:50), että kristittyjen määrän kasvu tulee pääasiassa Afrikasta ja Aasiasta, mutta länsimaissa sisällöltään hyvin epämääräinen hengellisyys on tiedon kasvamisen myötä yhä enenevässä määrin syrjäyttämässä teistisen jumalakuvan.

Jatka lukemista Onko tiedon lisääntyminen uhka teismille?

Advertisement

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi on vaihtunut ja loppiainenkin on vietetty, joten on aika palata syyskuussa alkaneelta blogitauolta. Tauon jäljiltä Jumalapuhetta ei tule kuitenkaan olemaan enää täysin entisensä.

Katolista hapatusta

Olen perustamassa yhdessä Hyviä uutisia-blogistaan tunnetun Emil Antonin ja viime keväänä katolisen kirkon papiksi vihityn isä Oskari Juurikkalan kanssa sivustoa, jonka otsikkona on Katolista hapatusta – teologiaa ja uutta evankeliointia järjellä ja sydämellä, ja toimintamme on alkamaisillaan.

Tavoitteenamme on tehdä yhdessä korkeatasoista ja ekumeenishenkistä suomalaista katolista teologiaa – kuten minä ja Emil olemme jo pyrkineet omilla blogeillamme tekemään. Jäljestä tulee kuitenkin toivon mukaan (entistä) laadukkaampaa, hiotumpaa ja monipuolisempaa. Tulemme olemaan avoimia myös vieraskynille.

Jumalapuhetta?

Miten sitten käy Jumalapuhetta-blogin? Uusi blogi, jatko-opinnot ja muut kiireet vievät toki aikaa ja huomiota, mutta olen tästä huolimatta päättänyt jatkaa myös Jumalapuhetta-blogin pitämistä.

Kuitenkin uusi tilanne tuo muassaan muutoksia. Ensinnäkin ajattelin harventaa blogini julkaisutahtia siten, että julkaisen tällä blogilla uuden artikkelin kerran kuukaudessa. Koska blogiartikkelini kuitenkin usein venähtävät kaksi- tai kolmiosaisiksi,  käytännössä juttuja tullee enemmän kuin yksi kuukaudessa (aion jatkaa vanhaa tapaani, jonka mukaisesti julkaisen jatko-osat viikon päästä edellisen osan ilmestymisestä).

Toinen muutos koskee tyyliä ja käsiteltäviä aiheita. Aion julkaista Hapatusta-sivustolla pitkälti samantyylisiä artikkeleita kuin tähän mennessä Jumalapuhetta-blogilla, minkä vuoksi Jumalapuhetta-artikkelini tulevat jatkossa liittymään Augustinus-tutkimukseen ja kuulumisiini (jos/kun tulee esitelmiä pidettäväksi tai jotain muuta mielenkiintoista).

Lisäksi ajattelin julkaista Jumalapuhetta-blogilla myös jatkossa sellaisia teologis-filosofisia artikkeleita (jollaisista esimerkkinä vaikkapa taannoinen Tillich-juttuni), jotka eivät mielestäni oikein sovi Hapatusta-blogin (toivottavasti) kiinnostavaan ja uuden evankelioinnin mukaiseen tyyliin.

Uuteen vuoteen

Jumalapuhetta-blogi on siis täällä taas – elossa, aikuisempana, ja toivon mukaan edelleen kiinnostavana. Lopuksi haluaisin toivottaa hyvää ja siunattua uutta vuotta 2017.

Pokémon GO ja ihmisten kalastajat

Viikko sitten jaoin henkilökohtaisella Facebook-seinälläni Catholic memes-sivulla näkemäni nettimeemin, jossa Jeesus ojentaa pokemonjahdissa oleville Pietarille ja Andreakselle poke-pallon ja sanoo tekevänsä heistä ihmisten pyydystäjiä (catchers).

Kuva liittyy viime aikoina suuren suosion saavuttaneeseen Pokémon GO-mobiilipeliin, jossa älypuhelimella voi pyydystää ympäristöstä löytyviä pokemoneja. Peli käyttää kännykän sijaintitietoja, ja tietyssä paikassa olevat pokemonit tulevat näkyviin älypuhelimen ruudulla. Ilmiö on vedonnut ihmisten nostalgiannälkään ja saanut heidät menemään ulos pelikonsolin ääressä kyyhöttämisen sijaan.

Jatka lukemista Pokémon GO ja ihmisten kalastajat

Kuinka puhua ihmisille Jeesuksesta?

Kristityn elämässä tulee joskus eteen tilanteita, jolloin hänen pitäisi selittää jollekulle ymmärrettävästi pähkinänkuoressa, mistä kristinuskossa on oikeastaan kyse. Tässä tulee tietenkin pureutua olennaisimpaan, eli Jumalan pelastustyöhön Jeesuksessa Kristuksessa.

Tämä kristinuskon ydinasia on sinänsä helppo ilmaista yhdellä lauseella, kuten ”Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ihmisten puolesta heidän syntiensä tähden ja voittamaan kuoleman ylösnousemuksellaan”. Kuitenkin tällaiset määritelmät usein herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastaavat niihin.

Esimerkiksi seuraavankaltaiset kysymykset ovat kokemukseni mukaan varsin yleisiä; ”Miksi Jeesuksen täytyi kuolla, jotta hyvä ja armollinen Jumala voisi antaa ihmisille anteeksi heidän syntinsä?” ”Miten Jeesuksen kuolema voi hyödyttää toisia ihmisiä?” ”Mistä Jumalan täytyy minut pelastaa?” ”Mitä tekemiseni Jumalalle kuuluvat? Enkö saa elää omaa elämääni?”

Syy siihen, miksi kristittyjen yksinkertainen vastaus lähinnä herättää lisää kysymyksiä, on, että ne ilmaukset ja selitykset, joilla kristillisen ilosanoman ydinsisältö on perinteisesti muotoiltu, eivät ole enää ymmärrettäviä nykyihmisille. Nykyään tavalliselle kaduntallaajalle tuntuu käsittämättömältä ajatus esimerkiksi Jeesuksen uhrikuolemasta tai ihmisten syyllisyydestä Jumalan edessä.

Tässä artikkelissani haluankin antaa vinkkejä, joiden avulla tavallinen, ei-teologisesti koulutettu kristitty voi lähestyä tällaista tilannetta, jolloin hänelle tarjoutuu tilaisuus vastata, mihin hänen uskonsa perustuu (1. Piet. 3:15).

Jatka lukemista Kuinka puhua ihmisille Jeesuksesta?

Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa II: Laudato si’

Viime viikolla käsittelin paavi Franciscuksen ohjelmallista kehotuskirjettä Evangelii Gaudium, ja nyt on vuorossa hänen uusin, ympäristöasioita käsittelevä kiertokirjeensä Laudato si’.

Vaikka paavi ottaa kiertokirjeessään kantaa ihmiskunnan aiheuttamaan ekologiseen kriisiin, kirjeen tarkoituksena ei ole puhua pelkästään luonnonsuojelusta. Laudato si’ssä Franciscus toteuttaa samalla myös Evangelii Gaudiumissa esittämiään uutta evankeliointia koskevia periaatteita ja kehotuksia.

Laudato si’ on toki merkittävä kirje jo pelkästään sen aiheen takia: siinä paavi ottaa ensimmäistä kertaa ympäristöongelmat kiertokirjeensä pääteemaksi ja antaa aiheeseen selkeitä kannanottoja. Kuitenkaan monet asiat, joista Franciscus puhuu, ovat tuttuja jo paavien aiemmin julkaisemista teksteistä – kuten esimerkiksi Evangelii Gaudiumista.

Jatka lukemista Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa II: Laudato si’

Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa I: Evangelii Gaudium

Pope Francis Korea Haemi Castle 19 (cropped).jpgKuten jokainen katolisen kirkon asioita vähänkään seurannut tietää, Vatikaanissa istuu tällä hetkellä harvinaisen pidetty paavi. Yksi tärkeä syy tähän paavi Franciscuksen suosioon lienee hänen poikkeuksellisen maanläheinen tyylinsä. Lisäksi hänet tunnetaan hänen paavillisen nimensä innoittaneen Franciscus Assisilaisen (n. 1181-1226) tavoin köyhien ja luonnon puolestapuhujana.

Paaviutensa aikana Franciscus on ollut tiuhaan julkisuudessa opetustensa ja muun toimintansa johdosta. Viime kesänä hän sai osakseen valtavan mediahuomion julkaisemalla ympäristöasioita käsittelevän kiertokirjeensä Laudato si’.

Toisin kuin kyynikko saattaisi ajatella, Franciscuksen toiminnassa ei ole kyse mistään kirkon imagoa kohentamaan pyrkivästä hymykampanjasta tai pinnallisista PR-tempauksista, vaan hänellä on oikeasti painavaa sanottavaa ja halu uudistaa kirkon evankelioimistyötä kohtaamaan paremmin nykyajan kirkosta vieraantuneet ihmiset.

Juuri tästä on kysymys hänen tärkeässä ja ohjelmallisessa apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Gaudium, jonka hän julkaisi paaviutensa ensimmäisenä vuonna. Tässä artikkelissa tarkastelen suuntaviivoja, joita Franciscus on asettanut kirkon uudelle evankelioimistyölle Evangelii Gaudiumissa, ja ensi viikolla sitä, kuinka ne toteutuvat hänen uusimmassa kiertokirjeessään Laudato si’.

Jatka lukemista Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa I: Evangelii Gaudium