”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6) Kristillinen kirkko on perinteisesti ilmaissut tämän itsensä Kristuksen lausuman uskontotuuden Karthagon marttyyripiispa Cyprianuksen (n. 200 – 258) muotoilemana maksiimina ”extra ecclesiam nulla salus”, kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.
Varsinkin löytöretkien ja Uuden maailman löytymisen jälkeen tämä kirkon usko on askarruttanut teologeja: kuinka käy niille satojen ja tuhansien vuosien aikana eläneille miljoonille ihmisille, joilla ei ole ollut mitään mahdollisuutta kuulla pelastavaa sanomaa Jeesuksesta?
1960-luvulla Vatikaanin II kirkolliskokous ilmaisi katolisen kirkon kannan, jonka mukaan ”ne, jotka ilman omaa syytään eivät tunne Kristuksen evankeliumia eivätkä hänen kirkkoaan, mutta etsivät Jumalaa vilpittömin sydämin ja armon vaikutuksen alaisina koettavat teoilla täyttää hänen tahtoaan, jonka he tuntevat omantunnon äänestä, voivat saavuttaa pelastuksen.” (Lumen Gentium, 16)
Vatikaanin II kirkolliskokouksen mukaan se, että kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta tarkoittaa siis kutakuinkin tätä: ne, jotka tietoisesti kieltäytyvät tulemasta kirkon yhteyteen, vaarantavat pelastuksensa, mutta niillä, jotka eivät ilman omaa syytään tunne kristillistä ilosanomaa, on mahdollista pelastua jotenkin Jumalan armon avulla.
Vaikka allekirjoitan tämän ratkaisun täysin, on kuitenkin hyvä asettaa itse ongelma mittasuhteisiinsa. Tosiasia nimittäin on, että maailmanhistorian aikana eläneistä ihmisistä ehkä noin 90%, ellei enemmänkin, ovat eläneet sekä sellaisena aikakautena, että sellaisella alueella, jossa heidän on ollut mahdollista kuulla kristillinen sanoma, ottaa se vastaan ja pelastua! Jatka lukemista Entä ne, joilla ei ole ollut mahdollisuutta kuulla ilosanomaa?
Jumalapuhetta 