Angelus (suom. enkeli) on kaunis rukous, joka kertoo paljon katolisesta mariologiasta. Se kertoo meille olennaisimmat asiat siitä, kuka on Neitsyt Maria, mihin Jumala on varustanut hänet armollaan ja lopuksi siitä, mikä tekee hänestä niin tärkeän henkilön ihmiskunnan historiassa. Rukous kuuluu seuraavasti:
Herran enkeli toi sanoman Marialle
-Ja hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä.
Terve Maria armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
-Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Maria sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar.
-Tapahtukoon minulle sanasi mukaan.
Terve Maria armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
-Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Ja Sana tuli lihaksi
-Ja asui meidän keskellämme.
Terve Maria armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus.
-Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Rukoile puolestamme, pyhä Jumalansynnyttäjä.
-Että me Kristuksen lupausten arvoisiksi tulisimme.
Tämän vuoropuheluosuuden jälkeen tulee Angeluksen päättävä lyhyt loppurukous. Angeluksen pääosan muodostavat kolme ensimmäistä Terve Marioiden jaksottamaa lauseparia, joiden – ja samalla koko rukouksen – ytimen muodostaa lause ”ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme” (Joh. 1:14).
Mariologisen aiheeni vuoksi käsittelen pääasiassa rukouksen kahta ensimmäistä lausetta (”Herran enkeli toi sanoman Marialle ja hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä” ja ”Maria sanoi: Katso, minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan”), sillä kolmas vaatisi ihan oman artikkelinsa.
Koska tämä rukous keskittyy siihen, mikä on olennaisinta mariologiassa, ajattelin pitää sitä lähtökohtanani pohtiessani sitä monien silmissä hyvin yliampuvaa erityisasemaa, joka Neitsyt Marialla katolisen opin mukaan on.
Nämä rukouksen kaksi ensimmäistä lauseparia antoivat niin paljon pohtimisen aihetta, että alunperin yhdeksi artikkeliksi kaavailemani kokonaisuus venähti kahden artikkelin muodostamaksi artikkelisarjaksi.
Kaksi ilmestystä
Angelus alkaa siis sanoilla ”Herran enkeli toi sanoman Marialle ja hän tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä”.
Luukkaan evankeliumin ensimmäinen luku kertoo meille kahdesta enkelin ilmestymisestä. Ensin evankeliumi kertoo ilmestymisestä, joka tapahtui pappi Sakariaan toimittaessa papin tehtäviä Jumalan edessä (Luuk. 1:8).
Sakariaan ja hänen vaimonsa Elisabetin elämää oli varjostanut lapsettomuus, sillä Elisabet oli hedelmätön ja he molemmat olivat jo iäkkäitä.
Sakariaalle ja Elisabetille tämä ongelma oli huomattavasti pahempi kuin mitä meidän aikamme länsimaisessa kulttuurissa kasvaneen näkökulmasta saattaa näyttää. Tuon ajan juutalaisessa yhteiskunnassa lapsettomuutta pidettiin onnettomuutena ja suurena häpeänä (Luuk. 1:25), ja sen saatettiin ajatella olevan jopa Jumalan rangaistus.
Enkelilla on kuitenkin Sakariaalle hyviä uutisia: Hän ja hänen vaimonsa tulevat saamaan pojan, josta tulee Herran edelläkävijä. Sakarias kuitenkin suhtautui enkelin sanomaan hyvin skeptisesti ja vastasi: ”Mistä voin tietää, että niin käy? Minähän olen jo vanha, ja vaimonikin on iäkäs” (Luuk. 1:18). Tämän reaktion seurauksena Sakarias menetti puhekykynsä yhdeksäksi kuukaudeksi.
Kuuden kuukauden kuluttua näistä tapahtumista Jumala lähetti enkelin hyvin erilaiseen ympäristöön: Nasaretin kaupunkiin Galileaan neitsyen luo, jonka nimi oli Maria (Luuk. 1:26-27).
Ulkoisten puitteiden puolesta tämä saattaa näyttää vähemmän merkittävältä tapahtumalta kuin ilmestyminen Sakariaalle: Sakarias, joka oli pappi – siis aikansa juutalaisen yhteiskunnan huipulla – sai viestin enkeliltä temppelissä, kun taas Maria oli tuntematon ja vähäpätöinen nuori nainen pienessä kyläpahaisessa.
Jumala arvioi kuitenkin toisella tavalla kuin ihmiset. Jo Uuden liiton alussa hän halusi näyttää, että Jumalan valtakunta tulee ulkoisesti pienenä ja nöyränä (Benedictus XVI 2012, 20-21). Enkeliä ei lähetetty sattumalta juuri Marian luokse, vaan tämä erityinen tapahtuma oli kuulunut Jumalan pelastussuunnitelmaan alusta asti.
Käärme ja nainen
Raamattu kertoo, että tämä enkelin vierailu Nasaretissa oli luvattu jo ihmiskunnan alkuhämärissä. Syntiinlankeemuskertomuksessa Jumala sanoo käärmeelle, joka edustaa Paholaista: ”Ja minä panen vihan sinun ja naisen välille ja sinun sukusi ja hänen sukunsa välille: ihminen on iskevä sinun pääsi murskaksi, ja sinä olet iskevä häntä kantapäähän” (1. Moos. 3:15).
Kirkko on tulkinnut, että tekstissä mainittu nainen on juuri tämä Nasaretin nuori nainen ja ihminen, joka iskee käärmeen pään murskaksi on hänen poikansa Jeesus. Tämän ennustuksen kuvaaman ihmisen syntymistä kuvataan Ilmestyskirjassa seuraavasti:
Taivaalla näkyi suuri tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä. Hän oli raskaana ja huusi tuskissaan synnytyspolttojen vaivaamana. Toinen tunnusmerkki näkyi taivaalla: suuri tulipunainen lohikäärme, jolla oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea ja kruunu kaikissa seitsemässä päässä. Pyrstöllään se pyyhkäisi pois kolmanneksen taivaan tähdistä ja sinkosi ne maahan. Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy. Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo, ja nainen pakeni autiomaahan. Jumala on sinne valmistanut hänelle turvapaikan, missä hänestä pidetään huolta tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää. (Ilm. 12:1-5)
Nainen, käärme ja ennen kaikkea naisen jälkeläinen esiintyvät siis sekä Raamatun ensimmäisessä että viimeisessä kirjassa. Vaikka tämän lupauksen täyttymyksen varsinainen sisältö on naisen jälkeläinen, ”joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla”, varsinkin Ilmestyskirja kiinnittää erityistä huomiota myös naiseen. Edellä lainattu Ilmestyskirjan kuvaama tapahtumasarja saa myöhemmin jatkoa:
Kun lohikäärme huomasi, että se oli syösty maahan, se lähti ajamaan takaa naista, joka oli pojan synnyttänyt. Mutta naiselle annettiin suuren kotkan siivet, jotta hän lentäisi turvapaikkaansa autiomaahan. Siellä hän on suojassa lohikäärmeeltä, ja hänestä pidetään huolta vuosi, kaksi vuotta ja puoli vuotta. Käärme syöksi kidastaan naisen perään vesivirran, jotta virta veisi hänet mennessään, mutta maa auttoi naista: se avasi suunsa ja nielaisi virran, jonka käärme oli syössyt kidastaan. Lohikäärmeen raivo yltyi, ja se lähti sotimaan naisen muita lapsia vastaan, niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle. (Ilm. 12:13-17)
Jumala vei naisen kotkan siivillä autiomaahan pois lohikäärmeen ulottuvilta. Kotkan siivet ovat Vahnassa testamentissa yleinen kielikuva, joka kuvastaa sitä huolenpitoa, jolla Jumala suojaa Israelia kaikilta vaaroilta (esim. 2. Moos. 19:4; 5. Moos. 32:11).
Naisen voi siis nähdä edustavan uutta Israelia, eli kirkkoa. Tämä kuva on mielenkiintoinen, sillä sen mukaan Jumala itse johdattaa kirkon autiomaahan ja pitää siitä siellä huolta. Jumala pitää naisesta huolta, vaikka autiomaa kuvaa yleensä vaikeita aikoja (Balthasar 1988, 11-13).
Naisen muut jälkeläiset
Paholainen vainoaa lapsen ja naisen lisäksi myös hänen muita jälkeläisiään. Teksti paljastaa, että nämä naisen muut jälkeläiset ovat ”niitä, jotka ovat uskollisia Jumalan käskyille ja Jeesuksen todistukselle”, eli toisin sanoen kristittyjä.
Tämän valossa eräs Johanneksen evankeliumin Jeesuksen kärsimystä ja kuolemaa kuvaavan kertomuksen pieni yksityiskohta on erittäin mielenkiintoinen:
Jeesuksen ristin luona seisoivat hänen äitinsä ja tämän sisar sekä Maria, Klopaksen vaimo, ja Magdalan Maria. Kun Jeesus näki, että hänen äitinsä ja rakkain opetuslapsensa seisoivat siinä, hän sanoi äidilleen: ”Nainen, tämä on poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Tämä on äitisi!” (Joh. 19:25-26)
Monet ovat tulkinneet tämän Jeesuksen ristinkuolemasta kertovan narratiivin sivujuonteen siten, että Jeesus halusi yksinkertaisesti varmistaa, että hänen äidistään pidetään huolta myös hänen itsensä lähestyvän kuoleman jälkeen. Tämä ensisilmäyksellä hyvin yksinkertainen ja luonnollinen selitys ei kuitenkaan pysty selittämään Jeesuksen toimintaa loppuun asti.
Kaiken evankeliumeissa kerrotun perusteella on nimittäin selvää, että Jeesus ei pitänyt äidistään huolta taloudellisesti, vaan näin tekivät mitä ilmeisimmin Jeesuksen muut sukulaiset. Pikemminkin Jeesuksen itsensä ajateltiin toisinaan tarvitsevan erityistä huolenpitoa (Mark. 3:21, 31). Näin ollen on luultavaa, että näillä Jeesuksen sanoilla on jokin syvempi merkitys kuin hänen äitinsä huolenpitoa koskevan taloudellisen vastuun eteenpäin siirtäminen.
Vuoden 1992 suomenkielisessä raamatunkäännöksessä tätä käytännönläheistä tulkintaa on kuitenkin korostettu, ja tämän ristin juurella tapahtuneen kohtauksen päätös on käännetty: ”Siitä hetkestä lähtien opetuslapsi piti huolta Jeesuksen äidistä” (Joh. 19:27). Alkuteksti kuitenkin ilmaisee asian neutraalimmin: ”Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa”, sananmukaisesti: ”hänen omiinsa” (kr. εἰς τὰ ἴδια).
Opetuslapsi teki siis työtä käskettyä ja todellakin otti Marian omaksi äidikseen. Tämä Marian äitiys ei kuitenkaan ulotu pelkästään tähän yhteen opetuslapseen, vaan kaikkiin kristittyihin (Ratzinger 2005, 57-58), ja Ilmesyskirja tuntuu puhuvan tämän tulkinnan puolesta.
Raamattu kokonaisuutena
Johanneksen evankeliumin kertomuksessa merkittävää on myös se, että Jeesus kutsuu äitiään ”naiseksi”. Tässä Jeesuksen voi nähdä puhuvan samasta naisesta, josta myös Ensimmäinen Mooseksen kirja ja Ilmestyskirja puhuvat.
Tämä Raamatun niin sanottu kanoninen tulkinta on kuitenkin monen mielestä kyseenalainen. Voidaanko erillisiä, toisistaan riippumatta syntyneitä tekstejä todella lukea yhtenä kokonaisuutena? Tätä tärkeää kysymystä pohdittiin myös Vatikaanin II kirkolliskokouksessa, jonka jumalallista ilmoitusta käsittelevä dogmaattinen konstituutio Dei Verbum sanoo asiasta seuraavasti:
Päästäkseen selville hagiografin tarkoituksesta on muun muassa otettava huomioon myös ’kirjallisuuden lajit’. Eri tavoin totuus näet esitetään ja ilmaistaan teksteissä, jotka ovat eri lailla historiallisia, profeetallisia, runomuotoisia tai vielä muunlaisia. Tulkitsijan pitää siis etsiä tarkoitusta, jonka hagiografi määrätyissä olosuhteissa, aikakautensa olot ja kulttuurimuodon huomioon ottaen sekä silloisia kirjallisuudenlajeja käyttäen, on tahtonut ilmaista ja on todella ilmaissut. (Dei Verbum, 12)
Raamattua tulkittaessa tulee siis kiinnittää huomiota siihen, mitä tietyn tekstin tietyssä tilanteessa kirjoittanut henkilö on tahtonut sanoa. Tämän perusteella tieteellisellä raamatuntutkimuksella, eli eksegetiikalla on positiivinen rooli tekstien kulttuurihistoriallisen taustan selvittämisessä. Kirkolliskokous kuitenkin esittää asiasta myös toisen puolen:
Koska Raamattua on luettava ja tulkittava samassa Hengessä, jossa se on kirjoitettu, on pyhien tekstien oikean merkityksen selville saamiseksi katsottava yhtä tarkasti myös koko Raamatun sisältöä ja ykseyttä. Samalla on pidettävä silmällä koko kirkon elävää traditiota ja uskon analogiaa. (Dei Verbum, 12)
Niin tärkeää kuin yksittäisen tekstin historiallinen konteksti siis onkin, Raamattua on luettava myös kokonaisuutena. Se ei ole mikä tahansa kirja, sillä se on Pyhän Hengen erityisellä tavalla inspiroima. Koko Raamatun sisältöä ja ykseyttä katsomalla Ensimmäisen Mooseksen kirjan ennustuksen kaikuja voidaan nähdä myös Johanneksen evankeliumissa.
Tunnusmerkki
Jumala ei siis lähettänyt enkeliään umpimähkään, vaan tässä vaatimattomassa pikkukaupungissa koitti hetki, joka oli luvattu ihmiskunnan pelastukseksi sen alusta asti.
Tämän maailmalle täysin tuntemattoman naisen raskaudessa ja synnytyksessä oli pelastushistoriallisesta näkökulmasta katsottuna läsnä suuri ja pelottava näytelmä, jossa uhkaava lohikäärme monine päineen vaani naista ja tämän lasta.
Tästä näkökulmasta katsottuna myöskään tämä nainen ei ole kuka tahansa nuori tyttönen, vaan alusta asti ennustettu tunnusmerkki: nainen, jolla oli pukunaan aurinko, kuu jalkojen alla ja pään päällä seppeleenä kaksitoista tähteä.
Luukkaan kertomus enkelin vierailusta Marian luona sisältää myös heidän käymänsä lyhyen, mutta merkityksellisen keskustelun. Tässä keskustelussa tulee esiin se armo, jonka Jumala on antanut Marialle, ja jonka voimasta Maria ottaa suostumuksella vastaan sen uskomattoman sanoman, jonka on on juuri saanut kuulla.
Tämä keskustelu päättyy ja huipentuu Angeluksen pääosan toiseen lausepariin ”Katso, mikä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle sanasi mukaan”, jota käsittelen tämän artikkelin viikon päästä ilmestyvässä jatko-osassa.
Kirjallisuus
Balthasar, Hans Urs von (1988 [1987]). Mary for Today. Translated by Robert Nowell, with Illustrations by Virginia Broderick. San Francisco: Ignatius Press.
Ratzinger, Joseph (2005 [1997]). The Sign of the Woman: An Introductory Essay on the Encyclical Redemptoris Mater – Mary: The Church at the Source. Translated by Adrian Walker. San Francisco: Ignatius Press.
– (Benedictus XVI)(2012). Jesus of Nazareth: The Infancy Narratives. Translated by Philip J. Whitmore. New York: Image.
Vatikaanin II kirkolliskokous (2006 [1965]). Dogmaattinen konstituutio Dei Verbum jumalallisesta ilmoituksesta – Pyhä ekumeeninen Vatikaanin II kirkolliskokous, Ensimmäinen osa: Konstituutiot. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Jumalapuhetta 