Kolossan enkelikultti ja maailman alkuvoimat

Kolossalaiskirje on yksi Uuden testamentin kirjeistä, joita on perinteisesti pidetty apostoli Paavalin kirjoittamina, mutta joiden aitoudesta on erimielisyyttä tutkijoiden kesken. Vaikka tutkijoiden valtavirta on Kolossalaiskirjeen epäaitouden kannalla, erityisesti juuri tässä kirjeissä on paljon piirteitä, joiden perusteella sitä voidaan pitää uskottavasti myös aitona.

Yksi kirjeen erikoisuuksista on paitsi korkea logos-kristologia (Kol. 1:15–17), myös kirjeessä vastustettu omintakeinen harhaoppi. Kirjeessä puhutaan maailman alkuvoimiin pohjautuvilla ”tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla” (Kol. 2:8) seurakuntalaisia harhaan johtavista opettajista, jotka tuomitsevat heitä siitä, mitä he syövät tai juovat tai miten he noudattavat juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä (Kol. 2:16) ja antavat käskyjä, kuten ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa” (Kol. 2:21).

Kaikkein huomiota herättävin kirjeessä vastustamia opettajia vastaan esitetyistä syytöksistä on, että he nöyryyttävät itseään kieltäymyksin, vajoavat näkyihinsä ja palvovat enkeleitä (Kol. 2:18). Syytös enkelien palvonnasta on mielenkiintoinen, sillä se ei esiinny missään muualla Uudessa testamentissa. Selviä jälkiä enkelikultista ei ole säilynyt myöskään muussa tuolta ajalta peräisin olevasta kirjallisuudesta.

Varhaista gnostilaisuutta?

Kolossalaiskirjeen harhaopettajien on usein arveltu edustaneen jonkinlaista varhaista gnostilaisuuden muotoa. Esimerkiksi Harry Austryn Wolfson (1887–1974) näkee Kolossan seurakunnassa vaikuttaneet opettajat varhaista gnostilaisuutta edustaneen kerintholaisen gnostilaisuuden esimuotona (Wolfson 1976, 511–512). Kerinthos pyrki sovittamaan yhteen juutalais-pakanallisen gnostilaisuuden ja kristinuskon. Hänen mukaansa maailmaa ei ole luonut korkein Jumala, vaan enkelit.

Wolfsonin mukaan Kerinthoksen oppi on pidemmälle kristillistetty versio Kolossan seurakunnan harhaopettajien edustamasta kristinuskoa, juutalaisuutta ja pakanuutta yhdistävästä gnostilaisuuden varhaisesta muodosta. Kerinthoksen mukaan vain Jeesuksen Kristuksen Isä on korkein Jumala, mutta Wolfsonin mukaan häntä edeltäneiden Kolossan harhaopettajien julistuksessa oli vielä jäljellä pakanuuteen kuulunut polyteismi.

Hänen arvionsa mukaan Kolossalaiskirjeen kirjoittajalle päänvaivaa aiheuttaneet opettajat olivat yhdistäneen pakanallisen polyteismin juutalaiseen enkelioppiin ja ajattelivat enkeleiden olleen jumalolentoja.

Wolfsonin mukaan Kolossalaiskirjeen kirjoittaja vastustaa Kolossan seurakuntaa terrorisoivia enkelien palvojia korostamalla, että Kristus on ”kaikkien valtojen ja voimien pää” (Kol. 2:10), jonka välityksellä luotiin ”kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat” (Kol. 1:16).

Wolfsonin tulkinnassa on kuitenkin se heikkous, että hän joutuu päättelemällä rekonstruoimaan Kerinthoksen opin taustalla olevan varhaisemman gnostilaisuuden muodon, josta ei kuitenkaan ole jäänyt muita jälkiä kuin epämääräiset maininnat Kolossalaiskirjeessä. Myös se, että enkelien palvonnasta ei ole Kolossalaiskirjeen lisäksi säilynyt juurikaan esimerkkejä varhaiskristillisessä kirjallisuudessa horjuttaa gnostilaishypoteesin uskottavuutta.

Enkelien jumalanpalvelus

On myös mahdollista, että Kolossan seurakunnassa ei missään vaiheessa edes vaikuttanut harhaopettajia, jotka palvoivat enkeleitä. Voi olla, etteivät Kolossalaiskirjeessä vastustetut opettajat mieltäneet palvovansa enkeleitä, vaikka heitä kirjeessä siitä syytetäänkin. Kirjeen kirjoittajalla ei ole ollut pyrkimystä esittää vastustajiaan puolueettomassa valossa, vaan saada heidät näyttämään mahdollisimman harhaoppisilta.

Myös itse teksti antaa mahdollisuuden tulkintaan, jonka mukaan kyseessä ei olisi ollut enkelien palvonta. Alkukielellä jae 2:18 kuuluu: ”μηδεὶς ὑμᾶς καταβραβευέτω θέλων ἐν ταπεινοφροσύνῃ καὶ θρησκείᾳ τῶν ἀγγέλων, ἃ ἑόρακεν ἐμβατεύων”. Vuoden 1992 kirkkoraamatussa kohta on käännetty: ”Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan, joka nöyryyttää itseään kieltäymyksin, vajoaa näkyihinsä ja palvoo enkeleitä.”

Kirjaimellisemmin samansisältöinen käännös kuuluisi: ”Teidän voittajan palkintoanne älköön riistäkö kukaan, joka tahtoo olla [omatekoisessa] nöyryydessä ja palvoa näkyihinsä vaipuneena näkemiään enkeleitä”. Kuitenkaan θρησκεία τῶν ἀγγέλων ei välttämättä viittaa näyssä nähdyille enkeleille osoitettuun palvontaan, vaan mahdollisesti myös näyssä nähtyjen enkelien [suorittamaan] jumalanpalvelukseen.

Kohdan voi nimittäin myös täysin luontevasti kääntää: ”Teidän voittajan palkintoanne älköön riistäkö kukaan, joka tahtoo olla [omatekoisessa] nöyryydessä ja näkyihinsä vaipuneena näkemiensä enkelien [suorittamassa] jumalanpalveluksessa.”

Qumran ja enkelien jumalanpalvelus

Samalla kun kristinuskon tai juutalaisuuden piirissä suoritetusta enkelien palvonnasta ei ole jäänyt juurikaan todisteita, ajatus yhtymisestä enkelien harjoittamiaan jumalanpalvelukseen on vahvasti läsnä Qumranin teksteissä.

Eräs paimenpoika löysi Kuolleenmeren rannalla eläneen Qumranin yhteisön uskoa ja elämää valottavia tekstejä vuonna 1947. Tutkijoiden laajan konsensuksen mukaan Qumranin yhteisö edusti essealaista juutalaisuutta, jonka tunnusomaisena piirteenä oli askeettisuus ja tiukat puhtaus-, sapatti-, ja ruokasäädökset.

Qumranin yhteisön uskossa enkeleillä oli korostunut asema. Enkelit pitävät yllä luomakunnan järjestystä, ja valvovat vuodenaikoja ja luonnonvoimia. Qumranin teksteissä etualalle nousee kuitenkin näkemys, jonka mukaan enkelit ovat taivaallisessa temppelissä Jumalaa palvelevia pappeja. Enkelien katsottiin tuovan palveluksellaan sovituksen niille ihmisille, jotka ovat kääntyneet pahoilta teiltään.

Qumranin teksteistä välittyy pyrkimys päästä mystiseen yhteyteen enkelien kanssa. Qumranin yhteisön jumalanpalveluksen ajateltiin olevan tiiviissä yhteydessä enkeleihin, joiden uskottiin olevan todellisesti läsnä palvovassa seurakunnassa.  Liittymällä enkeleihin yhteisön jäsenet olivat alkaneet jo elää ennakoivasti eskatologista todellisuutta, jossa vanhurskaat liitetään yhteen enkelien kanssa (Wassén 2009, 310–315).

Edellä kuvatulla Qumranin liikkeen ajatusmaailmalla ja Kolossalaiskirjeen vastustamalla harhaopilla on mielenkiintoisia yhtäläisyyksiä: molemmissa on tunnusomaista yhteys enkelien jumalanpalvelukseen ja tiukka askeettisuus ja ruoka- ja sapattisäädösten noudattaminen. Voi siis hyvinkin olla, että Kolossan harhaopettajat edustivat kristillistynyttä essealaista, tai ainakin sitä lähellä olevaa, juutalaisuutta.

Maailman alkuvoimat

Pikemminkin tiukkaan juutalais-kristillisyyteen kuin gnostilaisuuteen viittaavat myös kirjeessä seurakuntalaisille esitetyt moitteet, jotka ovat hyvin samankaltaisia kuin ne, joita Paavali esitti galatalaisille osoittamassaan kirjeessä.

Kummassakin kirjeessä seurakuntalaisia syytetään uudelleen lain orjuuteen alistumisesta. Erityisen mielenkiintoisen yhtäläisyyden muodostaa kuitenkin molemmissa kirjeissä esiintyvä lain orjuuden ja maailman alkuvoimien (στοιχεῖα τοῦ κοσμοῦ) rinnastaminen. Paavali puhuu alkuvoimien orjuudesta, josta Kristus vapauttaa (Gal. 4:1-7), minkä jälkeen hän kirjoittaa galatalaisille:

Silloin kun ette vielä tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole. Mutta nyt te tunnette Jumalan, ja ennen kaikkea Jumala tuntee teidät. Kuinka te nyt jälleen turvaudutte noihin heikkoihin ja surkeisiin alkuvoimiin? Aiotteko jälleen alistua niiden orjiksi? Te pidätte tarkoin silmällä päiviä, kuukausia, juhla-aikoja ja määrävuosia. Pelkään pahoin, että olen tehnyt teidän takianne turhaa työtä. (Gal. 8–11)

Kolossalaiskirjeessä puolestaan varoitetaan ”tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin, eivätkä Kristukseen” (Kol. 2:8). Kirjeen kirjoittaja kysyy myöhemmin:

Jos kerran olette yhdessä Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkuvoimien ulottuvilta, miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin ”älä tartu”, ”älä maista”, ”älä kosketa”? Tämä kaikkihan koskee sellaista, mikä käytön jälkeen häviää. Kysymys on vain ihmisten käskyistä ja opeista. (Kol. 2:20–22)

Molemmissa kirjeissä esitetään näkemys, jonka mukaan Kristus pelastaa ihmisen maailman alkuvoimien vallasta ja molemmissa ruoka- ja sapattisäädöksiä tähdentävien opettajien vaatimuksiin myöntyminen esitetään alkuvoimien orjuuteen uudelleen alistumisena.

Entistä mielenkiintoisemmaksi yhtäläisyyden tekee se, että sana στοιχεῖον esiintyy Raamatussa erittäin harvoin, ja sillä on paavalilaisissa kirjeissä hyvin omintakeinen merkityssisältö. Galatalais- ja Kolossalaiskirjeen lisäksi tämä sana esiintyy vain Viisauden kirjassa (Viis. 7:17, 19:18), Heprealaiskirjeessä (5:12) ja Toisessa Pietarin kirjeessä (2. Piet. 3:10, 3:12).

Viisauden kirjassa sana viittaa alkuaineisiin ja Toisessa Pietarin kirjeessä taivaankappaleisiin, kun taas Heprealaiskirjeessä sitä käytetään kristillisen opin perusteista. Negatiivisen, lain orjuuteen liittyvän, merkityssisällön sana στοιχεῖον saa ainoastaan paavalilaisissa kirjeissä.

Paavali ja ajanlaskun alun monimuotoinen juutalaisuus

Tämän terminologian samankaltaisuuden voisi hyvinkin katsoa puhuvan Kolossalaiskirjeen aitouden puolesta. Kirjeen aitous sopisi myös hyvin yhteen sen kanssa, että Kolossalaiskirjeessä vastustetut opettajat ovat todennäköisemmin essealaistaustaisia juutalaiskristittyjä kuin varhaisia gnostilaisia.

Erikoinen ajatus enkelien jumalanpalvelukseen osallistumisesta kertoo, kuinka monimuotoinen ilmiö ajanlaskun alun juutalaisuus oli. On myös hyvä muistaa, että varhainen kristinusko ei ollut oma, erillinen uskontonsa vaan yksi liike juutalaisuuden sisällä. Radikaalista Mooseksen lakia koskevasta ajelustaan huolimatta myös Paavali oli kristitty juutalainen.

Vaikka Paavali oli ennen kääntymystään fariseus (Fil. 3:5), myös hänen ajattelussaan on havaittavissa mielenkiintoisia yhtymäkohtia qumranilaisten enkeleitä koskeviin käsityksiin. Myös Paavali ilmeisesti ajatteli enkelien olevan läsnä kristillisen seurakunnan kokouksissa, sillä hänen mukaansa naisen tulee peittää päänsä jumalanpalveluksissa enkelien takia (1. Kor. 11:10).

Qumranin teksteissä yleisin Paholaisesta käytetty nimitys on Belial (Wassén 2009, 313), minkä vuoksi on myös hyvin kiintoisaa, että Paavali käyttää hänestä hyvin samankaltaista nimitystä Beliar (2. Kor. 6:15).

Nämä yksityiskohdat eivät tietenkään tarkoita, että Paavali olisi ollut essealainen, mutta ne puhuvat omaa kieltään juutalaisuuden monimuotoisuudesta. Tässä kontekstissa myös kristinusko muotoutui, ja kuten Kolossalaiskirje osoittaa, varhaisen kirkon tuli ottaa kantaa myös hyvin erikoisiin juutalaisen uskon ilmentymiin.

Kirjallisuus

Wassén, Cecilia (2009). Enkeleitä ja riivaajia. – Aarre saviastioissa: Qumranin tekstit avautuvat (s. 307–318). Toimittanut Jutta Jokiranta. Helsinki: Kirjapaja.

Wolfson, Harry Austryn (1976 [1956]). The Philosophy of the Church Fathers: Faith, Trinity, Incarnation. Third Edition, Revised. Cambridge & London: Harvard University Press.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s