Aihearkisto: Teologisia kirjoitelmia

Linturahan opetus

Vierteldollar, RückseiteViimekeväiseltä Chicagon matkaltani lompakon pohjalle jäi joitain hiluja Yhdysvaltain valuuttaa, joista 2,5-vuotias tyttäreni oli oikein kiinnostunut. Hänestä on hauska katsella kolikoissa olevia kuvia ja järjestellä niitä. Hänen suosikkirahansa on amerikkalainen neljännesdollari, jonka kruuna-puolella on kuvattuna valkopäämerikotka (tai feeniks-lintu, kuten hän asian näkee). Hän kutsuu tätä lempirahaansa ”linturahaksi”.

Eräänä iltana leikkien jälkiä siivotessa sattui kuitenkin katastrofi: linturaha oli mennyt hukkaan! Lupasin tyttärelleni, että kyllä se huomenna löytyy, ja poimin sen jo samana iltana maton alta ja pistin sen hänen omaan lompakkoonsa (joka on minun entinen resuinen lompakkoni).

Kun seuraavana päivänä lompakko taas avattiin ja linturaha löytyi, tyttäreni pomppi sängyssä kolikko kädessä silmät ilosta säihkyen ja kiljui riemukkaasti: ”Linturaha löytyi, linturaha löytyi!” Tätä lapsen iloa katsellessani minulla tuli mieleen Jeesuksen vertaus kadonneesta hopearahasta:

Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ”Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.” Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen. (Luuk. 15:8–10)

Jatka lukemista Linturahan opetus

Breaking Bad – paatuminen ja parannus

Kuten tämän blogin pitkäaikaiset lukijat tietävät, hyvin tehdyt TV-sarjat ovat lähellä sydäntäni. Ennen viime syksyä sarjat kuten Sherlock ja True Detective olivat kiinnittäneet huomioni positiivisessa mielessä. Minun silmissäni ykköseksi kiilasi kuitenkin Vince Gilliganin luoma Breaking Bad, jossa on mukaansatempaava ja jännittävä juoni sekä syvällisiä ja kiinnostavia henkilöhahmoja.

Sarja on väkivaltaisuudessaan ehdottomasti K-18-aineistoa, mutta toisin kuin monissa muissa suosituissa TV-sarjoissa, siinä ei juurikaan mässäillä paljaalla pinnalla. Lisäksi mainittakoon että Breaking Bad on ainoa tuntemani esimerkki sarjasta, joka vain paranee sitä mukaa mitä pidemmälle se tuotantokausissa etenee.

Entistä huomionarvoisemmaksi tämän tekee se, että Breaking Badista on tehty peräti viisi tuotantokautta. Lisäksi sarjan varsin lopulliseen ratkaisuun päättyvä viimeinen kausi ei jätä juurikaan mahdollisuutta uusille rahastusmielessä tehdyille tuotantokausille (sarja on tosin poikinut spin off-sarjan Better Call Saul, joka keskittyy Breaking Badissa sivurooleissa olleisiin henkilöihin).

Sarjan toisena päähenkilönä on kemianopettajana työskentelevä huippukemisti Walter White (Bryan Cranston), joka saa tietää sairastavansa keuhkosyöpää ja ryhtyy valmistamaan metamfetamiinia tienatakseen perheelleen mahdollisimman paljon rahaa ennen kuolemaansa. Hän lyöttäytyy yhteen entisen häirikköoppilaansa Jesse Pinkmanin (Aaron Paul) kanssa valmistaakseen ja myydäkseen huumeita. Sarjan punaisena lankana onkin näiden kumppanusten vaiheet rikoksen maailmassa.

(Huom. jos et ole vielä katsonut sarjaa etkä halua lukea juonipaljastuksia, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.)

Jatka lukemista Breaking Bad – paatuminen ja parannus

Karl Rahnerin uskontunnustukset

Karl Rahner by Letizia Mancino Cremer.jpgJesuiitateologi Karl Rahner (1904–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä katolisista teologeista. Hänen pyrkimyksenään oli päivittää katolista teologiaa modernille ajalle ja hänen ajattelunsa on vaikuttanut moniin häntä nuorempiin teologeihin. Itse pidän monia hänen ratkaisuehdotuksiaan mielenkiintoisina, vaikka hänen ajatteluunsa liittyy myös useita hyvin arveluttavia piirteitä.

Rahnerin kirjallinen tuotanto on mittava, mutta hänen kokonaisajattelunsa tulee tiivistetyssä muodossa hyvin esille hänen vuonna 1976 julkaisemassaan ”minidogmatiikassa” Grundkurs des Glaubens, joka on käännetty englanniksi otsikolla Foundations of Christian Faith.

Teoksen alkuperäinen saksankielinen nimi on varsin harhaanjohtava, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään ”uskon peruskurssi”, vaan vaativa järkäle, jonka ymmärtämiseksi pitää päästä perille Rahnerin filosofis-teologisesta systeemistä ja oppia tulkitsemaan hänen vaikeaa eksistentialistista kapulakieltään.

Jatka lukemista Karl Rahnerin uskontunnustukset

Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Uskon ja ymmärryksen välisen suhteen lisäksi Wolfson käsittelee teoksessaan The Philosophy of the Church Fathers myös muita mielenkiintoisia aiheita. Tällaisia ovat mielestäni erityisesti hänen kolminaisuusopin yhteydessä käsittelemänsä patristiset versiot platonistisesta ideaopista ja kristologiaa käsittelevässä luvussa tarkasteltu Kristuksen ihmisyyden ja jumaluuden välinen suhde.

Kuten aiemmin tarkastelemassani uskoa käsittelevässä osioissa, Wolfson linkittää kirkkoisien ajattelun heitä edeltäneeseen antiikin klassiseen filosofiseen traditioon tavalla, joka on monessa kohtaa hyvin valaiseva. Vaikka Wolfson käsittelee ideaoppia ja filosofisia teorioita kahden substanssin yhdistymisestä päähuomion kohteenaan kolminaisuusoppi ja kaksiluonto-oppi, oma näkökulmani on enemmän epistemologinen ja antropologinen. Lisäksi päähuomioni keskittyy jälleen Augustinukseen.

Jatka lukemista Kirkkoisien filosofiaa – osa III

Kristillistä propagandaa?

Propagandan historian tutkijat, mutta myös propagandistit itse tiesivät, että mielipiteenmuokkaus ainoastaan vahvisti jo ennestään olemassa olleita arvovalintoja ja näkemyksiä mutta ei itse kyennyt luomaan niitä. Viholliskuvat eivät olleet vain valtion ylhäältä käsin luomia. Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa. Jos tätä alttiutta ei ole, kaikki propaganda on tehotonta. (Jeismann 2006, 18)

Näin kirjoittaa Michael Jeismann kansallista identiteettiä käsittelevässä artikkelissaan ”Nation, Identity, and Enmity: Towards a Theory of Political Identification”. Oma huomioni kiinnittyi lauseeseen: ”Viime kädessä vain ne, jotka haluavat tulla vakuutetuiksi, voidaan vakuuttaa”. Ajatus on kiehtova ja näyttää lisäksi olevan myös totta. Mieti vaikka ilmastoskeptikkoja tai rokotteiden vastustajia, jotka näyttävät menevän vaikka kuinka pitkälle, ettei heidän tarvitsisi muuttaa kantaansa. Kaikki heidän oman leirinsä mukainen uutisointi on luotettavaa ja faktapohjaista, kun taas valtavirtamedia ja -tiede suoltavat pelkästään eliittien propagandaa ja valheita.

Mutta eikö sama päde myös minuun itseeni? Kuvitellaan, että esimerkiksi ilmastoskeptikko esittää argumenttinsa tueksi lukuja, joita en ainakaan suoralta kädeltä pysty osoittamaan virheellisiksi. Luultavimmin en kuitenkaan vakuuttuisi vastaväittäjäni argumentista, sillä olisin jo valmiiksi vakuuttunut oman kantani oikeellisuudesta. Kun sitten ottaisin jälkikäteen asiasta selvää ja löytäisin oman kantani vahvistavia lukuja tai tulkintoja, todennäköisesti olisin taipuvainen luottamaan niihin varsin helposti.

Tällä en yritä sanoa, ettei voitaisi tieteellisesti osoittaa, että ilmastonmuutos on tosiasia ja että ihmisen toiminta on erittäin todennäköisesti sen takana. Sen sijaan minua kiinnostaa vakuuttumisen luonne: tieteellinen tutkimustieto näyttää riittävän vakuuttamaan vain ne jotka ovat jo valmiiksi vakuuttuneita ja ne, jotka ovat taipuvaisia luottamaan sen auktoriteettiin.

Jatka lukemista Kristillistä propagandaa?

Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Kuvahaun tulos haulle katolisempi kuin luulitOlen aiemmin arvioinut blogillani ystäväni ja katolisen teologikollegani Emil Antonin kirjan Vatikaanin II kirkolliskokous: Johdatus historiaan, teksteihin ja tulkintaan (Amanda kustannus 2015). Teos oli ilmestyessään ajankohtainen, sillä kirjan ilmestymisvuonna sen käsittelemän Vatikaanin II kirkolliskokouksen päättymisestä oli tullut kuluneeksi tasan 50 vuotta.

Antonin uudessa kirjassa Katolisempi kuin luulit: Aikamatkoja Suomen historiaan (Kirjapaja 2017, 160 s.) näkökulma ulottuu huomattavasti kauemmas menneisyyteen, mutta siitä huolimatta kirjoittaja jatkaa edelleen ajan hermoilla: kirja osuu sopivasti sekä Suomen 100-vuotisjuhlavuoteen että reformaation 500-vuotismerkkivuoteen.

Jatka lukemista Katsauksia Suomen yllättävän katoliseen historiaan

Wolfhart Pannenbergin kehä – osa III

Viime artikkelissani tarkastelin Wolfhart Pannenbergin trinitaarista teologiaa, jonka ytimessä on Pojan erottautuminen Isästä ja asettuminen hänen alapuolelleen jo ennen hänen ihmiseksitulemistaan.

Tämä periaate hallitsee hänen ajatteluaan koskien myös Jumalan ja luodun todellisuuden välistä suhdetta ja kristologiaa. Tässä artikkelissa luon lyhyen katsauksen Pannenbergin kristologiseen ajatteluun, minkä jälkeen esitän kokoavia huomioitani Pannenbergin teologisesta systeemistä.

Jatka lukemista Wolfhart Pannenbergin kehä – osa III

Wolfhart Pannenbergin kehä – osa II

Viime artikkelissani aloitin Wolfhart Pannenbergin teologisen järjestelmän analyysini ja tarkastelin hänen ilmoitusteologiaansa. Pannenbergin käsitys historiasta ilmoituksena asettaa peruslähtökohdat hänen teologiselle ajattelulleen, mutta perustavanlaatuista hänen kristillisen dogmatiikan yleisesitykselleen on myös kolminaisuusoppi.

Kuten viime artikkelissani mainitsin, Pannenbergin dogmatiikan yleisesityksessä on selvä pyrkimys esittää koko kristillinen dogma kolminaisuusopillisen teologian näkökulmasta ja sen jäsentämänä, missä hän liittyy 1900-luvun puolivälissä alkaneeseen kolminaisuusopin uuteen heräämiseen.

Kolminaisuusopillisessa teologiassaan Pannenberg kuitenkin tuo esille uuden omaperäisen lähestymistapansa, joka poikkeaa kirkon klassisesta opetuksesta ja häntä edeltäneiden 1900-lukulaisen trinitaarisen teologian uranuurtajina tunnettujen Karl Barthin (1886–1968) ja Karl Rahnerin (1904–1984) ajattelusta.

Jatka lukemista Wolfhart Pannenbergin kehä – osa II

Wolfhart Pannenbergin kehä – osa I

Saksalainen luterilainen teologi Wolfhart Pannenberg (1928–2014) kuuluu kiistatta lähihistorian merkittävimpiin teologeihin. Hän on kirjoittanut useita merkittäviä teoksia, joista tärkein lienee kolmiosainen Systemaattinen teologia (saks. Systematische Theologie) joka lukeutuu Karl Barthin (1886–1968), Paul Tillichin (1886–1965) ja Robert Jensonin (1930–) vastaavien teosten kanssa 1900-luvun merkittävimpiin dogmatiikan yleisesityksiin.

Pannenberg sijoittuu 1900-luvun teologiassa Karl Barthista alkaneeseen kolminaisuusopillisen teologian uuden heräämisen aikakauteen, ja hänen dogmatiikan yleisesityksessään on selvä pyrkimys esittää koko kristillinen dogma kolminaisuusopillisen teologian näkökulmasta ja sen jäsentämänä (Kärkkäinen 2014, 97).

Toinen Pannenbergin ajattelun kannalta olennaisen tärkeä tekijä on hänen ilmoitusteologiansa, jonka avulla hän pyrkii sitomaan teologian tiukasti sekä empiiriseen maailmaan että Jumalaan. Tässä kolmiosaisessa artikkelisarjassa teen ensin katsauksen Pannenbergin ilmoituskäsitykseen, minkä jälkeen tarkastelen hänen ajatteluaan koskien kolminaisuusoppia ja inkarnaatiota. Lopuksi tuon esille omia huomioitani Pannenbergin teologisesta systeemistä.

Jatka lukemista Wolfhart Pannenbergin kehä – osa I

Uusi vuosi, uudet kujeet

Vuosi on vaihtunut ja loppiainenkin on vietetty, joten on aika palata syyskuussa alkaneelta blogitauolta. Tauon jäljiltä Jumalapuhetta ei tule kuitenkaan olemaan enää täysin entisensä.

Katolista hapatusta

Olen perustamassa yhdessä Hyviä uutisia-blogistaan tunnetun Emil Antonin ja viime keväänä katolisen kirkon papiksi vihityn isä Oskari Juurikkalan kanssa sivustoa, jonka otsikkona on Katolista hapatusta – teologiaa ja uutta evankeliointia järjellä ja sydämellä, ja toimintamme on alkamaisillaan.

Tavoitteenamme on tehdä yhdessä korkeatasoista ja ekumeenishenkistä suomalaista katolista teologiaa – kuten minä ja Emil olemme jo pyrkineet omilla blogeillamme tekemään. Jäljestä tulee kuitenkin toivon mukaan (entistä) laadukkaampaa, hiotumpaa ja monipuolisempaa. Tulemme olemaan avoimia myös vieraskynille.

Jumalapuhetta?

Miten sitten käy Jumalapuhetta-blogin? Uusi blogi, jatko-opinnot ja muut kiireet vievät toki aikaa ja huomiota, mutta olen tästä huolimatta päättänyt jatkaa myös Jumalapuhetta-blogin pitämistä.

Kuitenkin uusi tilanne tuo muassaan muutoksia. Ensinnäkin ajattelin harventaa blogini julkaisutahtia siten, että julkaisen tällä blogilla uuden artikkelin kerran kuukaudessa. Koska blogiartikkelini kuitenkin usein venähtävät kaksi- tai kolmiosaisiksi,  käytännössä juttuja tullee enemmän kuin yksi kuukaudessa (aion jatkaa vanhaa tapaani, jonka mukaisesti julkaisen jatko-osat viikon päästä edellisen osan ilmestymisestä).

Toinen muutos koskee tyyliä ja käsiteltäviä aiheita. Aion julkaista Hapatusta-sivustolla pitkälti samantyylisiä artikkeleita kuin tähän mennessä Jumalapuhetta-blogilla, minkä vuoksi Jumalapuhetta-artikkelini tulevat jatkossa liittymään Augustinus-tutkimukseen ja kuulumisiini (jos/kun tulee esitelmiä pidettäväksi tai jotain muuta mielenkiintoista).

Lisäksi ajattelin julkaista Jumalapuhetta-blogilla myös jatkossa sellaisia teologis-filosofisia artikkeleita (jollaisista esimerkkinä vaikkapa taannoinen Tillich-juttuni), jotka eivät mielestäni oikein sovi Hapatusta-blogin (toivottavasti) kiinnostavaan ja uuden evankelioinnin mukaiseen tyyliin.

Uuteen vuoteen

Jumalapuhetta-blogi on siis täällä taas – elossa, aikuisempana, ja toivon mukaan edelleen kiinnostavana. Lopuksi haluaisin toivottaa hyvää ja siunattua uutta vuotta 2017.