Onko rukouksella vaikutusta?

Jokin aika sitten pohdimme erään hyvän ystäväni kanssa tiukkaa uskonnonfilosofista pähkinää: mitä hyödyttää rukoilla jonkun ihmisen kääntymisen puolesta? Ongelma on seuraava: 1) Ihminen pelastuu olemalla yhteydessä Jumalaan, mikä tapahtuu ottamalla Jumalan armo vastaan hänen Poikaansa suuntautuvan uskon kautta. 2) Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastusta (1. Tim. 2:4), joten hän tekee joka tapauksessa kaikkensa heidän pelastuksensa puolesta.

Mikäli tämä on totta, herää kysymys: miksi minun pitäisi rukoilla, että joku kääntyy Jumalan puoleen ja ottaa Kristuksen vastaan omana Vapahtajanaan, kun kerran Jumala kerran jo valmiiksi sitä tahtoo? Mikäli oletetaan Jumalan universaali pelastustahto, Jumalan pelastustahto tätä ihmistä, kuten kaikkia muitakin, kohtaan on jo valmiiksi 100%. Voiko vanhurskaimmankaan rukous olla tässä asiassa ”voimallinen ja saada paljon aikaan?” (Jaak. 5:16.)

Miten rukous ”toimii”?

Tätä kysymystä pohtiessa on hyvä kysyä, millä tavalla minkään rukouksen ajatellaan toimivan. Ongelman pohjalla on ajatus, jonka mukaan Jumalan vaakakupissa painaa hänen luotunsa harras pyyntörukous, mikäli se vain mitenkään sopii yhteen hänen suunnitelmansa kanssa. Jos kuitenkin kyseessä on asia, josta voimme varmasti tietää, että se on 100% Jumalan tahdon mukaista, meidän pyyntömme ei vaikuta asiaan mitenkään.

Tämä vaikuttaa kuitenkin kristillisen uskontajun vastaiselta, sillä ainakin käsittääkseni on hyvin kristillistä ja Jumalan mielen mukaista rukoilla, että ihmiset ”pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden”.

Ongelma näyttäytyy kuitenkin eri valossa, jos mietimme uudelleen Jumalan tahdon suhdetta hänelle osoitettuun pyyntörukoukseen. Vaikka Jumala kuulee rukouksemme ja kohtaa meistä jokaisen todellisesti ja yksilöllisesti, on syytä muistaa, ettemme koskaan voi tuoda Jumalan tietoon mitään, mitä hän ei jo tietäisi tai muuttaa hänen kaikkivaltiasta tahtoaan millään tavalla.

Kun Jumala jotakin päättää, kuka voisi sen muuttaa? Mitä hän tahtoo, sen hän tekee. (Job. 23:13)

Klassisen teismin mukaan Jumala ei ole luomakunnan luoja ainoastaan sen alkuunpanijana, vaan myös jatkuvasti ylläpitää sitä. Kaikki, mitä tapahtuu, tapahtuu vain Jumalan sallimana ja mahdollistamana, sillä mitään ei voisi tapahtua, ellei Jumala joka hetki ylläpitäisi kaikkea olemassa olevaa.

Kun siis rukoilemme, että jotain tapahtuu, emme niinkään rukoile, että Jumala voisi harkita meidän tahtomme mukaista pyyntöä ja mahdollisesti sisällyttää sen omaan tahtoonsa, vaan että Jumalan tahto tapahtuisi, ja että pyytämämme asia olisi Jumalan tahdon mukainen. Tämä saattaa vaikuttaa saivartelulta, mutta ero on merkittävä: emme pyydä Jumalaa toteuttamaan tahtoamme, vaan rukoilemme, että pyyntömme olisi osa Jumalan tahtoa. Niinhän Jeesuskin opettaa meitä rukoilemaan: ”tapahtukoon sinun tahtosi”.

Rukous dialogina

Tästä pääsemme takaisin alkuperäiseen kysymykseen: hyödyttääkö rukoileminen? Kuten sanoin, kysymys näyttäytyy eri valossa kun ajattelemme, että kaikki rukouksessa pyydämme Jumalan tahdon toteutumista – joka siis toteutuu pyytämättämmekin!

Rukoillessamme Jumalan tahdon mukaisia asioita, olemme yhdistyneet Jumalan tahtoon ja pyydämme sen toteutumista. Rukous on siis voimallinen, mikäli se on yhdistynyt Jumalan tahtoon. Tämä antaa näkökulmaa myös Jaakobin kirjeen opetukseen, jonka mukaan ”vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan”. Vanhurskas rukoilee Jumalan tahdon mukaisesti, minkä vuoksi hänen rukouksensa on voimallinen.

Toki ongelmana on, että emme joka asiassa tiedä, mikä Jumalan tahto on: kun pyydämme Jumalalta esimerkiksi jotain omaan tulevaisuuteemme liittyvää, emme voi varmuudella tietää, tapahtuuko niin. Meidän tulee pistää toivomme Jumalaan, mutta meidän tulee myös pyytää, että meidän tahtomme myös muovautuisi hänen tahtonsa mukaiseksi.

Näin ollen rukous ei ole pelkkää pyytämistä, vaan dialogia: me tuomme Jumalalle omat toiveemme ja huolemme, mutta meidän tulee myös kuunnella Jumalaa ja kasvaa hänen kaltaisuudessaan. Tämä on vaikeaa, koska niin usein olemme kiinnittäytyneet omaan tahtoomme ja haluaisimme sen toteutuvan. Tiedän tämän omasta takaa oikein hyvin. Meidän pitää oppia joka päivä heittäytymään Jumalan hyvän tahdon varaan ja luottamaan siihen, että hänellä on hyvä tarkoitus myös meille, niin vaikeaa kuin se joskus onkin.

Tämä ei tarkoita, ettei meidän pitäisi tuoda huoliamme ja toiveitamme Jumalalle tai että emme saisi pyytää häneltä tulevaisuuteemme liittyviä asioita. Jumala nimenomaan kehottaa meitä pyytämään sinnikkäästi ja luottavaisesti (esim. Mark. 11:24; Matt. 7:7; Luuk. 18:1–8). Meidän sydämemme ei kuitenkaan tulisi olla kiintynyt meidän omiin mielihaluihimme tai Jumalan lahjoihin, vaan Jumalaan itseensä. Tällöin tuomme pyyntömme Jumalalle luottavaisina siihen, että hän rakastaa meitä ja tahtoo meille hyvää, mutta tiedostaen myös, että Jumala tietää paremmin kuin me itse, mikä meille on lopulta hyväksi:

Jumalan tahto on jotain taivaallista, ihanaa. Mutta:

”… niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.” (Jes. 55:9)

Siksi emme usein näekään, miten Jumala kuulee meitä. Sillä vaikka kuuleminen aina onkin yhteydessä pyyntöömme – Jeesushan sanoo: kaikki mitä te anotte – se usein kuitenkin on syvällisempi kuin kuvittelemme. Selvimmän esimerkin tällaisesta rukouksen kuulemisesta Jeesus antaa Öljymäellä. Hän pyysi, että kärsimys menisi hänen ohitseen. Se oli kaikista rukouksista inhimillisin ja hartain. Silti hänen oli kannettava kärsimys. Ja kuitenkin hänen rukouksensa tuli kuulluksi. Heprealaiskirje kirjoittaa kauan hänen ylösnousemuksensa jälkeen:

”Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden. Ja niin hän, vaikka oli Poika, oppi siitä, mitä hän kärsi, kuuliaisuuden.” (Hepr. 5:7–8)

Jeesus pyysi vapautusta pitkäperjantain kärsimyksestä, mutta hän sai pääsiäisaamun! Jo rukoillessaan hän oli lisännyt: Älköön tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun. Jumala tahtoo jotakin ihanampaa: taivaallista, lopullista. (Hollantilainen katekismus, s. 144–145.)

Rukoilijan välittäjyys

Kun siis rukoilemme jotain Jumalan tahdon mukaista, olemme yhdistyneinä Jumalan tahtoon, minkä vuoksi rukouksemme on siis voimallinen ja vaikuttava. Tällöin Jumala on suonut meille sen armon, että hän on tehnyt meidät osaksi omaa toimintaansa. Jumala tietää kaiken ja tekee mitä tahtoo. Kaikkivaltiaana Jumala olisi voinut toteuttaa tahtonsa ilman meitäkin, mutta armossaan hän teki myös meistä osan sitä tapahtumasarjaa, joka johti hänen tahtonsa toteutumiseen. Tämä liittyy läheisesti myös katoliseen käsitykseen välittäjyydestä:

Ainoatakaan luotua ei koskaan voida asettaa samaan asemaan lihaksi tulleen Sanan ja Vapahtajan kanssa. Mutta samoin kuin papit ja uskova kansa eri tavoin osallistuvat Kristuksen ainoaan pappeuteen ja Jumalan ainoa hyvyys todellisesti virtaa luoduille monin eri tavoin, samoin Vapahtajan ainoa välitystyö ei sulje pois luotujen monenkaltaista myötävaikutusta, vaan herättää siihen sen lähtiessä yhdestä ainoasta lähteestä. Kirkko ei epäile myöntää Marialle tällaista alistettua tehtävää: se kokee sitä jatkuvasti ja laskee sen uskovien sydämelle, jotta he tämän äidillisen avun turvaamina liittyisivät kiinteämmin Välimieheen ja Lunastajaan. (Lumen gentium, 62.)

Voimme siis myötävaikuttaa Jumalan toimintaan, mutta emme niin että toisimme siihen jotain lisää. Pikemminkin olemme osa siinä ketjussa, jonka kautta Jumala toteuttaa tahtonsa maailmankaikkeudessa. Tämä on myös tärkeää katolisen pyhimyskultin ymmärtämisen kannalta: pyhien esirukouksen pyytäminen ei ole ristiriidassa Jumalalle suuntautuvan rukouksen ja palvonnan kanssa, sillä pyhien rukouksen vaikuttavuus on täysin riippuvaista itsensä Jumalan tahdosta. Pyhien rukoukset ovat osa siinä Jumalan ennalta tietämässä ja vaikuttamassa ketjussa, jonka kautta hänen lahjansa tulevat myös meidän osaksemme.

Voimme siis tuoda toiveemme ja huolemme aina Jumalan eteen ja olla kestäviä rukouksessa. Kun rukoilemme jotain, meidän on kuitenkin syytä etsiä Jumalan tahtoa ja sovittaa pyyntömme siihen. Hyvällä tuurilla saamme Jumalalta sen suosion, että voimme rukouksellamme olla osa itsensä Jumalan toimintaa. Tämän puolestaan pitäisi lisätä luottamustamme Jumalaan ja muistuttaa meitä hänen hyvyydestään. Ja mikäpä sen parempi osoitus tästä hyvyydestä onkaan, kuin että joku pelastuu, ja tulee tuntemaan totuuden!

Kirjallisuus

Johdatus uskonelämään: ”Hollantilainen katekismus”. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 1976.

Pyhä Vatikaanin II kirkolliskokous, Ensimmäinen osa: Konstituutiot. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus, 2006.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s