John Lennon ja Jeesus

File:JohnLennonpeace.jpgEn ole koskaan ollut Beatles-fani, vaikka pidänkin kovasti kyseisen yhtyeen musiikista. Olen kirjoittanut tällä blogillani aiemminkin The Beatles-aiheisen jutun. Siinä käsittelin John Lennonin (1940–1980) ateistista ”Imagine”-kappaletta, jossa visioidaan muun muassa maailmasta ilman uskontoa. Tämän uskonnonvastaisen laulun lisäksi Lennon muistetaan usein myös hänen aikanaan kohua herättäneestä möläytyksestään, jonka mukaan The Beatles on suositumpi kuin Jeesus. Tältä pohjalta voisi ajatella, että hän olisi ollut uskontoon ylimielisen väheksyvästi suhtautunut maallistunut taiteilija.

Tämän vuoksi yllätyin kun sattumalta selailin Steve Turnerin kirjaa The Beatles ja usko rakkauteen (Kirjapaja 2008, 362 s.), jossa valotetaan yhtyeen jäsenten ajatuksia liittyen uskontoon ja elämän tarkoitukseen. Kirjan mukaan The Beatlesin jäsenistä nimenomaan John Lennon oli kiinnostunut uskonnosta ja erityisesti Jeesuksesta. Tässä artikkelissa haluankin tuoda esiin Turnerin kirjan pohjalta joitain yllättäviä piirteitä tästä lahjakkaasta ja kuuluisasta muusikosta, joka ilmeisesti oli omalla tavallaan vilpitön etsijä.

Uskonnollinen tausta

Kaikki The Beatlesin jäsenet oli kastettu lapsina: John Lennon ja Ringo Starr anglikaaniseen kirkkoon ja Paul McCartney ja George Harrison katoliseen kirkkoon, mutta heidän lapsuudessaan ainoastaan Johnilla oli minkäänlaista yhteyttä kirkkoon. Turnerin mukaan tämä tausta selittää Lennonin vastausta toimittajan kysymykseen ”oletteko kaikki kristittyjä?”

”Meidät on kaikki kasvatettu…”, John aloitti ja muutti sitten yhtäkkiä suuntaa ja puhuikin ainoastaan itsestään. ”En ole harras kristitty, jollaiseksi minut kasvatettiin. Minulla ei ole kristinuskon vastaisia ajatuksia.” (Turner 2008, 63–64.)

Muutamaa päivää myöhemmin hän kertoi Washington Postin toimittajalle uskonnollisesta taustastaan ja kuvasi sitä ”normaaliksi Englannin kirkoksi, pyhäkouluksi ja kirkoksi” (Turner 2008, 64). Kaikki yhtyeen jäsenet olivat menettäneet kiinnostuksensa kirkkoon teini-iässä, mutta heidän erilaiset taustansa näkyivät heidän erilaisissa suhtautumistavoissaan:

Johnia, joka oli viettänyt enemmän aikaa kirkossa kuin muut yhtyeen jäsenet, ärsytti erityisesti saarnojen laimeus, mikä taas ei näyttänyt häiritsevän muita. Hänen mielestään papit välttelivät tärkeimpiä aiheita tai puhuivat niistä kielellä, joka oli ihmisille lähes käsittämätöntä.

Vuonna 1965 ilmestyneessä kirjassaan A Spaniard in the Works John parodioi Epilogueta, viisiminuuttista myöhäisillan uskonnollista ohjelmaa, joka oli hyvin tunnettu Britanniassa ja jossa kirkollinen johtaja luki hyväntahtoisia saarnoja. Johnin sketsissä pappi aloittaa sanomalla, että häntä pyydettiin määrittelemään, mitä synti tarkoittaa: ”Ja arvaatteko mitä? En osannut vastata!” Tässä John siis kritisoi kirkon vastahakoisuutta sanoa, mitä se tarkoitti, koska se ei enää tiennyt, mihin uskoi, tai koska sitä pelotti, että sen miellettäisiin etääntyneen modernista ajattelusta.

Sitten pappi haastattelee afrikkalaista, joka kysyy häneltä, miksi maailmassa on niin paljon köyhyyttä, sairautta ja nälkää, vaikka Jumala on rakkauden Jumala. Pappi ei halua tai ei kykene antamaan suoraa vastausta ja alkaa kertoa vertausta ihmisistä, jotka matkustavat junalla, sekä outoja kielikuvia ihmisistä, jotka ovat kuin tuulessa keikkuvia banaaneja, jotka ”odottavat tavallaan…  että Jumalan suuri ja ymmärtävä rakkaus kuorii heidät”. John siis parodioi teologiaa, joka itse asiassa oli vain kysymysten välttelyä. ”Olin ankara kirkkoa kohtaan”, hän myönsi myöhemmin. (Turner 2008, 65.)

Mielestäni Lennonin parodia on suorastaan hykerryttävän osuva. Vaikka olenkin kasvanut hyvässä seurakunnassa, jossa papit pitävät hyviä saarnoja, myös Suomen evankelis-luterilaisessa kansankirkossa on havaittavissa aristelua puhua kristinuskon sisällöstä, ettei kirkko vaikuttaisi vanhanaikaiselta. Kuitenkin parodian osuvampi osa on mielestäni löperöä jumalapuhetta koskeva osuus. Tätä jos mitä kaikkien teologien tulee välttää. Mieluummin tulee asettaa ongelma selvästi näkyville ja listata erilaisia eri tavalla riittämättömiä vastausehdotuksia kuin yrittää verhota koko kysymys retoriseen sumutukseen.

Rauhanruhtinaan raivokkaat seuraajat

1960-luvun alussa The Beatles nousi maailmanmaineeseen, ja yhtyeen jäseniä fanitettiin ja jopa jumaloitiin. Yhtye, jonka jäsenet olivat avoimesti agnostikkoja, herätti myös epäilyksiä uskonnollisissa piireissä, joiden suoranaisen vihan he saivat niskoilleen viimeistään Johnin Jeesus-kommentin jälkeen vuonna 1966 etenkin Yhdysvalloissa. Lennon sanoi haastattelussa:

Kristinusko katoaa, se häviää ja kutistuu. Minun ei edes tarvitse perustella sitä; olen oikeassa ja tulevaisuus osoittaa minun olevan oikeassa.  Me olemme nyt suositumpia kuin Jeesus. En tiedä, kumpi katoaa ensin – rock’n roll vai kristinusko. Jeesus oli hyvä tyyppi, mutta hänen opetuslapsensa olivat yksinkertaisia ja tylsiä. Mielestäni heidän vääristyneet käsityksensä pilaavat uskonnon. (Turner 2008, 50.)

Kommentti jäi vähälle huomiolle Britanniassa, mutta aiheutti valtavan kohun Yhdysvalloissa. Yhtyeen päälle heitettiin Amerikan kiertueella papaatteja ja romua ja Ku Klux Klan uhkasi keskeyttää heidän konserttinsa Memphisissä. The Beatlesin jäsenet saivat vihapostia ja tappouhkauksia ja mielenosoittajat olivat heitä vastassa lentokentillä.

Johnille amerikkalaisten reaktion voimakkuus oli jälleen uusi todiste siitä, että Kristuksen viesti oli vääristynyt hänen seuraajiensa käsissä. Jeesuksella, ”rauhan ruhtinaalla”, joka neuvoi opetuslapsiaan rakastamaan vihollisiaan, oli nyt edustajinaan ihmisiä, jotka reagoivat kritiikkiin suuttumuksella, haukkumisella ja uhkailulla. (Turner 2008, 60.)

Jeesus ja John – kuin kaksi marjaa?

Lennonin suhtautuminen kristinuskoon ja kristittyihin oli 1960-luvulla siis selvästi kriittinen, mutta huomattavaa on hänen samanaikainen kiinnostuksensa Jeesukseen, jota hän piti koko ajan ”hyvänä tyyppinä”.

Kun Johnista itsestään tuli tunnustettu johtaja, hän alkoi tuntea empatiaa kristinuskon ”Herraa” kohtaan. Hän mietti, olivatko yli-innokkaat seuraajat työntäneet jumaluuden Jeesuksen niskaan – kuten he olivat tehneet Beatlesin kohdalla. Oliko Jeesus vain mies, joka osasi kertoa tarinoita, jolla oli näkemys ihmisten tilasta, kyky ennustaa tulevaisuutta ja josta oli tehty jumalhahmo vasten tahtoaan? John ihaili Jeesuksen keskeisiä opetuksia rakkaudesta, oikeudenmukaisuudesta ja taivaan valtakunnan etsinnästä, mutta hänestä tuntui, että Jeesuksen olivat omineet ihmiset, joiden päämäärät olivat täysin toiset. Hänen mielestään, kun Jeesus sanoi olevansa Jumalan Poika, hän halusi vain osoittaa, että olimme kaikki jumalallisia ja että useimmat meistä eivät vain ymmärtäneet sitä. Kun Johnia pyydettiin valitsemaan esikuvansa Sgt. Pepper –levyn kanteen, hän valitsi Jeesuksen, mutta muutti lopulta mielensä. ”Se olisi ollut liian sokeeraavaa”, sanoi graafikko Peter Blake. ”En edes tiedä, tehtiinkö Jeesuksesta pahvikuvaa.” (Turner 2008, 35–36.)

1960-luvulla Lennon siis ajatteli, että Jeesus oli viisas mies ja hyvä tyyppi, josta hänen ”yksinkertaiset ja tylsät” seuraajansa olivat tehneet Jumalan. Hänelle Jeesus myös edusti sitä hyvää tai jumalallista, mitä ihmisyydessä on, ja mitä me voisimme parhaimmillaan olla:

”’Me kaikki olemme Jeesus ja me kaikki olemme Jumala’, sanoi John vuonna 1968. ’Hän elää meissä kaikissa, siitä tässä on kysymys. Kun ymmärrämme tämän mahdollisuuden itsessämme, voimme muuttaa sen (ihmiskunnan) ja ihminen itse voi muuttaa sen. Siinä kaikki. Jeesus ei ollut Jumala maan päällä sen enempää kuin kukaan muukaan. Hän oli vain parempi esimerkki hyvästä ihmisestä.’” (Turner 2008, 26–27.)

Jeesus ei kuitenkaan ollut Johnille vain symboli, vaan hän koki syvää kiinnostusta hänen persoonaansa kohtaan ja näki hänet tietynlaisena esikuvanaan. Lennon koki samaistuvansa Jeesukseen.

Myöhemmin John myönsi, että joskus tämä empatia oli niin voimakas, että huumeiden vaikutuksen alaisena ”Ajattelin: ’Voi, minä olen varmaan Kristus.’” Johnin lapsuudenystävä Pete Shotton kertoi, että kerran John soitti erääseen kokoukseen toukokuussa 1968 ja pyysi kertomaan Paulille, Georgelle ja Ringolle, että hän oli uudestisyntynyt Jeesus Kristus. Hän halusi, että asiasta tehtäisiin virallinen ilmoitus. Applen lehdistövastaava Derek Taylor, joka oli myös paikalla, kuunteli tarkkaavaisesti, mutta jätti pyynnön viisaasti omaan arvoonsa. Hän tiesi, että kun huumeiden vaikutus hälvenisi, tästä uudesta Jeesuksesta tulisi jälleen John. Kuusikymmentäluvun lopulla John oli kuin Che Guevara, parrakas vastakulttuurin kristushahmo. Hänen lauseensa ”They’re gonna crucify me”, ’he ristiinnaulitsevat minut’ kappaleessa ”The Ballad of John and Yoko” kertoi samaistumisen asteesta. Olihan Jeesuskin otettu aluksi hurraten vastaan Jerusalemissa, mutta myöhemmin hän sai vallanpitäjät niskaansa kuten John huumejoukot. (Turner 2008, 37.)

Romahdus

The Beatles hajosi vuonna 1970 ja bändin jäsenet lähtivät kulkemaan kukin omia polkujaan. Johnille 60- ja 70-lukujen taite oli vaikeaa aikaa. ”60-luvulla John oli pyyhkinyt pois lapsuuden uskonsa ja tuhonnut sitten systemaattisesti egonsa LSD:llä, Beatlesin viimeisen vuoden aikana hän oli henkisesti täysin tyhjä. Hänen kiinnostuksensa yhtyeeseen laski selvästi, ja Paulista tuli Abbey Road- ja Let It Be-levyjen organisoija. Paul myös sävelsi suurimman osan Beatlesin viimeisistä singleistä.” (Turner 2008, 261.)

Maaliskuussa 1970 Yoko soitti [psykoterapeutti Arthur] Janoville ja kutsui tämän Tittenhurstiin pitämään terapiaa hänelle ja Johnille. Kun Janov saapui paikalle, hän järkyttyi nähdessään Johnin. Tuntui kuin John olisi käynyt läpi täydellisen hermoromahduksen. Hän oli lukkiutunut taloonsa. ”Hän ei päässyt ulos talostaan”, sanoo Janov. ”Hän ei päässyt ulos huoneestaan, hän oli todella huonossa kunnossa. Hänen koko elämänsä oli ollut tuskaa. Hänen käyttämänsä huumeet eivät lainkaan auttaneet asiaa, sillä ne vain avasivat hänen mielensä. Lopulta hänen puolustuskykynsä mureni. Hän ei enää kyennyt toipumaan.” (Turner 2008, 262–263.)

Janov antoi Johnille primaaliterapiaa, jonka tehtävänä oli saada hänet käsittelemään tuskallisimpia kokemuksiaan. Terapian aikana Lennon kirjoitti ensimmäisen sooloalbuminsa Plastic Ono Band, ja jokainen levyn kappale kertoi hänen kohtaamastaan tuskasta: torjutuksi tulemisesta, yksinäisyydestä, pelosta ja ulkopuolisuudesta, isänsä lähdöstä ja äitinsä kuolemasta, kuuluisuuden paineista ja huumeiden tuhoisuudesta (Turner 2008, 263).

Levyltä käy ilmi että Johnin romahduksen myötä myös hänen uskonnolliset näkemyksensä olivat muuttuneet (vain vuosi tämän albumin jälkeen ilmestyi hänen aiemmin käsittelemäni kappale ”Imagine”, joka edustaa tähän levyyn nähden samanlaisia uskonnollisia näkemyksiä):

Kolme levyn kappaleista kertoi Johnin uusista uskonnollisista näkemyksistä. Vain vuotta aiemmin John oli puhunut innostuneesti Jumalasta ”voimana, johon voimme kaikki saada yhteyden”, ja kun häneltä kysyttiin, uskoiko hän kuolemanjälkeiseen elämään, hän sanoi varmasti uskovansa, sillä ”meditaatiossa, huumeissa ja ruokavalion kautta olen kokenut sielun olemassaolon ja tuntenut sen voiman”. Nyt hän oli kuitenkin täysi ateisti. Uskonto oli pelkkä huume (”Working Class Hero”), Krishna oli illuusio (”I Found  Out”) ja Jumala oli käsite, jonka avulla ihmiset mittasivat omaa tuskaansa (”God”). Albumin teema oli se, että oli koettava oma tuska, muuten joutui koko elämänsä pakenemaan fantasioihin. Johnin suosikkifantasioita olivat pitkään olleet seksi, huumeet, televisio ja uskonto. Kappale ”God” perustui todennäköisesti Johnin muistikuvaan 300-luvun Nikaian uskontunnustuksesta, jota käytettiin edelleen Englannin kirkossa. Siinä John luetteli 15 asiaa, joihin hän ei enää uskonut, taikuudesta Beatlesiin. Yhdeksän viidestätoista asiasta liittyi uskontoon. John tuli siihen tulokseen, että uskoi enää vain itseensä ja Yokoon, sillä he olivat ”todellisuutta” (Turner 2008, 263–264.)

”You Saved My Soul”

John oli ollut riippuvainen televisiosta ja vuosien ajan, sillä koska hän ei voinut kulkea rauhassa kadulla, se oli hänen tapansa tarkkailla maailmaa. Hän katsoi mielellään amerikkalaisten evankelistojen ohjelmia, ja tämä sai aikaan uuden käänteen hänen uskonnollisessa etsinnässään.

Vuonna 1972 John oli kirjoittanut [evankelista Oral] Robertsille epätoivoisen kirjeen, jossa hän tunnusti olevansa riippuvainen huumeista ja pelkäävänsä kohdata ”elämän ongelmia”. Hän sanoi katuvansa kommenttiaan siitä, että Beatles oli suositumpi kuin Jeesus ja lähetti mukana lahjoituksen Oral Roberts Universitylle. Hän lainasi ”Can’t Buy Me Love”-kappaleen säettä ”money can’t buy me love”, ’rahalla ei voi ostaa rakkautta’, ja sanoi: ”Se on totta. Ongelma on siinä, että haluan olla onnellinen. En halua jatkaa huumeiden käyttöä. Paul sanoi minulle kerran: ’Sinä nauroit minulle huumeiden takia, mutta jonain päivänä kadut sitä itse.’ Selitä minulle, miten kristinusko voi auttaa minua. Onko se huijausta? Voiko Hän rakastaa minua? Haluan vapautua helvetistä.” (Turner 2008, 271.)

Keväällä 1977 oltuaan vuosien ajan kirjeenvaihdossa tv-evankelistojen kanssa John yllätti lähipiirinsä ilmoittamalla tulleensa uskoon ja olevansa kristitty. Pääsiäissunnuntaina hän vei vaimonsa Yoko Onon ja poikansa Seanin paikallisen kirkon jumalanpalvelukseen. Lennon ylisti Herraa, kirjoitti kristillisiä lauluja ja yritti käännyttää ateisteja. John myös kääntyi okkultismia harrastanutta vaimoaan vastaan, ”syytti tätä mustan magian harjoittamisesta ja sanoi, ettei tämä nähnyt totuutta, koska Saatana oli sokaissut hänen silmänsä” (Turner 2008, 273).

Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että Yoko yritti saada Johnin muuttamaan mielensä. Hän myös tiesi, ”että jos media saisi tietää tästä, se olisi haltioissaan voidessaan puhua uudesta John ja Jeesus-jutusta” (Turner 2008, 273). ”Pitkien kiihkeiden väittelyjen aikana Yoko kritisoi Johnin heräävän uskon avainkohtia. He tapasivat norjalaisen lähetystyöntekijäpariskunnan, joilta Yoko kyseli Jeesuksen jumaluudesta, koska tiesi tämän olevan kohta, jonka Johnin oli aina ollut vaikein hyväksyä. Heidän vastauksensa eivät tyydyttäneet Yokoa, ja Johnin vakaumus alkoi horjua” (Turner 2008, 273.)

”Julkaisemattomassa kappaleessaan ’You Saved My Soul’ John kertoo ’melkein hurahtaneensa’ tv-saarnaajaan ollessaan ’yksin ja peloissaan’ tokiolaisessa hotellissa” (Turner 2008, 273). Turner tulkitsee tämän viittaavan Japanin-matkaan, jonka aikana John sulkeutui pitkiksi ajoiksi yksin huoneeseensa ja näki öisin kammottavia painajaisia. Lennon kertoi myöhemmin tästä matkasta:

”Makasin Tokiossa sängyssä koko päivän, en puhunut, en syönyt, olin vain yksin. Ja jotain kummallista tapahtui. Aloin nähdä itsessäni erilaisia puolia. Tunsin olevani kuin ontto temppeli, jossa oli erilaisia henkiä, jokainen niistä kulki lävitseni, jokainen niistä viipyi hetken ja katosi sitten jättäen paikkansa jollekin toiselle.” (Turner 2008, 273.) Tokion-matkan jälkeen John ei ollut enää kiinnostunut Jeesuksesta, ja hän luonnehti itseään ”uudestisyntyneeksi pakanaksi”. Tämä ei kuitenkaan tuonut hänelle rauhaa:

Hän vaipui masennukseen, pelkäsi, että hänen luovuutensa oli kuollut ja ettei hänen elämällään ollut mitään merkitystä. Ainoat ilon hetket hän koki viettäessään aikaa poikansa Seanin kanssa. Hän oli menettänyt elämänsä hallinnan. Hän oli huolissaan terveydestään ja näöstään, hän pelkäsi sijoittavansa rahansa väärin, hän pelkäsi turvallisuutensa puolesta. Ainoa pakotie oli ostaa palveluksia ihmisiltä, jotka väittivät näkevänsä tulevaisuuteen. Mutta kehen voi luottaa? Jos tarot-korttien lukijan neuvot olivat ristiriidassa astrologin neuvojen kanssa, kumpaa piti seurata? Jättäessään Beatlesin John luuli löytävänsä vapauden, mutta olikin nyt täydellinen orja. Hän ei voinut matkustaa minnekään ilman direktionistin neuvoja, ei voinut allekirjoittaa sopimuksia kenenkään kanssa tuntematta allekirjoittajan tähtimerkkiä tai suunnitella tulevaisuutta kysymättä I Chingiltä. (Turner 2008, 274.)

Lopuksi

John Lennon ammuttiin vuonna 1980, vain vähän sen jälkeen kun hänen lyhyt vaiheensa kristittynä oli päättynyt. Lennonin tarina on traaginen kertomus hengellisestä etsinnästä, joka päättyi onnettomasti. Kaikesta huolimatta hänellä näyttää olleen jonkinlainen kiinnostus Jeesusta kohtaan elämänsä loppuun asti. Kun häneltä kysyttiin kuolinvuotenaan syytä sille, miksi The Beatles ei enää palaisi yhteen, hän viittasi vastauksessaan peräti kolmeen evankeliumin kertomukseen:

”Täytyykö meidän jakaa kalat ja leipä kansalle uudestaan? Täytyykö meidät naulita ristiin uudestaan? Pitääkö meidän taas kävellä vetten päällä vain koska jotkut taunot eivät nähneet sitä viimeksi tai eivät uskoneet sitä nähdessään? Sitä meiltä pyydetään. ’Tule alas ristiltä. En ymmärtänyt juttua viimeksi. Voitko tehdä sen uudestaan?’ En todellakaan. Ei asioita voi tehdä kahta kertaa.” (Turner 2008, 36–38.)

Vaikka Johnin etsintä ei tuonutkaan hänelle rauhaa, voimme silti toivoa, että Jeesus, johon hänellä oli hyvin vaihteleva suhde, voi ottaa vastaan myös eksyneen ja hapuilevan etsijän. Tätä emme voi tietää, mutta selvää on, että ainoastaan Jumalan rakkaus voi tuoda rauhan häntä janoavan sielun etsintään. Itse asiassa Jumala itse on rakkaus (1. Joh. 4:16). Tätä taustaa vasten John Lennonin kuuluisan kappaleen otsikko ja kertosäe ”All You Need Is Love” pitää siis täysin paikkansa.

John Lennonin kuva: Photo by Roy Kerwood. Previously uploaded to en: with same image name May 11 2006.

Yksi vastaus artikkeliiin “John Lennon ja Jeesus

  1. Bob Dylanin tultua uskoon ja julkaistuaan Slow Train Coming -albumin ja siinä tunnetuimmaksi tullen kappaleen ”Gotta Serve Somebody”, John Lennon teki Dylanista pilkkalaulun ”Serve yourself”. Vähän sen jälkeen John Lennon sai surmansa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s