Kuten tämän blogin pitkäaikaiset lukijat tietävät, hyvin tehdyt TV-sarjat ovat lähellä sydäntäni. Ennen viime syksyä sarjat kuten Sherlock ja True Detective olivat kiinnittäneet huomioni positiivisessa mielessä. Minun silmissäni ykköseksi kiilasi kuitenkin Vince Gilliganin luoma Breaking Bad, jossa on mukaansatempaava ja jännittävä juoni sekä syvällisiä ja kiinnostavia henkilöhahmoja.
Sarja on väkivaltaisuudessaan ehdottomasti K-18-aineistoa, mutta toisin kuin monissa muissa suosituissa TV-sarjoissa, siinä ei juurikaan mässäillä paljaalla pinnalla. Lisäksi mainittakoon että Breaking Bad on ainoa tuntemani esimerkki sarjasta, joka vain paranee sitä mukaa mitä pidemmälle se tuotantokausissa etenee.
Entistä huomionarvoisemmaksi tämän tekee se, että Breaking Badista on tehty peräti viisi tuotantokautta. Lisäksi sarjan varsin lopulliseen ratkaisuun päättyvä viimeinen kausi ei jätä juurikaan mahdollisuutta uusille rahastusmielessä tehdyille tuotantokausille (sarja on tosin poikinut spin off-sarjan Better Call Saul, joka keskittyy Breaking Badissa sivurooleissa olleisiin henkilöihin).
Sarjan toisena päähenkilönä on kemianopettajana työskentelevä huippukemisti Walter White (Bryan Cranston), joka saa tietää sairastavansa keuhkosyöpää ja ryhtyy valmistamaan metamfetamiinia tienatakseen perheelleen mahdollisimman paljon rahaa ennen kuolemaansa. Hän lyöttäytyy yhteen entisen häirikköoppilaansa Jesse Pinkmanin (Aaron Paul) kanssa valmistaakseen ja myydäkseen huumeita. Sarjan punaisena lankana onkin näiden kumppanusten vaiheet rikoksen maailmassa.
(Huom. jos et ole vielä katsonut sarjaa etkä halua lukea juonipaljastuksia, kannattaa lopettaa lukeminen tähän.)
Puolusteluja
Breaking Badissa Walt ryhtyy huumebisnekseen varmistaakseen perheensä toimeentulon kuolemansa jälkeen ja koko sarjan ajan aina viimeiseen jaksoon saakka hän puolustelee tekojaan sillä, että hän teki kaiken perheensä vuoksi.
Kuitenkin ruokahalu kasvaa syödessä. Aluksi Walt halusi tienata tarpeeksi rahaa omien syöpähoitojensa kattamiseen, talon kunnostamiseen, lastensa yliopisto-opintoihin ja muihin kuluihin, mutta lopulta hänen tavoitteenaan on luoda huumeimperiumi. Kemianosaamisensa ansiosta ylivertaisena huumeiden valmistajana rikollispiireissä Heisenberg-peitenimellä tunnettu Walt alkoi myös saada uutta ammatillista itsetuntoa ja kunnianhimoa, joiden kasvun voi selvästi huomata sarjan edetessä.
Rikollisen uransa alkuvaiheessa Walt yritti puolustella valintojansa perheensä toimentulon turvaamisen lisäksi myös laillisen ja laittoman välisen rajan häilyvyydellä. Hän esittää puolustelunsa peitellysti huumepoliisina toimivan lankonsa Hankin (Dean Norris) kanssa käymässään keskustelussa:
Walt: Kuubalainen?
Hank: Tein palveluksen yhdelle FBI:n miehelle.
Walt: Minä luulin että nämä ovat laittomia.
Hank: Joskus kielletty hedelmä on maukkain, vai mitä?
Walt: Eikö olekin hassua, miten se raja vedetään?
Hank: Niin. Mitä rajaa tarkoitat?
Walt: Laillisen ja laittoman välistä rajaa. Kuubalaiset sikarit, alkoholi. Jos olisi vuosi 1930 ja joisimme tätä, se olisi laitonta. Vuoden päästä se ei olisi laitonta. Kuka tietää, mikä on laillista ensi vuonna.
Hank: Tarkoitatko marihuanaa?
Walt: Tarkoitan. Marihuanaa tai mitä vain.
Hank: Kokaiinia? Heroiinia?
Walt: Tarkoitan vain että se on mielivaltaista.
Hank: Sinun pitäisi käydä vankilassa. Moni siellä puhuu tuollaisia. ”Pidätätkö sinä minut 14 marihuanapaalin takia? Se laillistetaan ensi vuonna kun Willie Nelsonista tulee presidentti.” Se toimii myös toisin päin. Jotkut aineet ovat laillisia vaikka ei pitäisi. Amfetamiinikin oli ennen laillista. Sitä myytiin kaikissa amerikkalaisissa apteekeissa. Onneksi siinä asiassa viisastuttiin.
Walt: Niin.
Toinen tapa oikeuttaa huumeiden valmistaminen tulee yhdessä vaiheessa Waltin laboratoriokumppanina työskennelleeltä Galelta (David Costabile): heidän tuotteensa on laadukasta, ja sitä ostamalla asiakkaat saavat sitä mitä haluavat turvallisemmin kuin muiden epämääräisiä mömmöjä vetämällä.
Kun ruumiita alkaa kasaantua Waltin ja Jessen kontoille, Walt perustelee kumppanilleen äärimmäisten valintojensa oikeellisuutta välttämättömyydellä ja vakuuttaa, että kun näistä vastuksista on päästy, enää kenenkään ei tarvitse kuolla.
Paatuminen ja syyllisyys
Aluksi Walt ei hyväksynyt väkivaltaa tai tappamista. Ensimmäisen kerran hän joutui vaikean valinnan eteen kun hänellä ja Jessellä oli verenhimoinen huumediileri kahlehdittuna kellarissa: päästääkö paatunut rikollinen vapaaksi, jolloin hän luultavasti tappaisi heidät ja heidän perheensä vai riistääkö ihmishenki?
Sarjan mittaan valinnan tekeminen samankaltaisissa pakkotilanteissa muuttuu Waltille yhä helpommaksi ja lopulta hän onkin jo varsin kylmäverinen tappaja. Sama ei kuitenkaan päde hänen kumppaniinsa Jesseen. Omallatunnolla olevat kuolemat alkavat vaivata häntä yhä enemmän ja enemmän ja viimeisissä tuotantokausissa syyllisyys saa Jessen ajoittain hermoraunioksi.
Siinä missä Waltilla tapahtuu sarjan aikana muuttuminen hyvää tarkoittavasta perheenisästä paatuneeksi rikolliseksi, Jessen hahmo kokee päinvastaisen kehityskulun: alussa varsin pinnallinen ja yksiulotteinen pikkunilkki kasvaa ja kypsyy sarjan edetessä ja muuttuu huomattavasti hyveellisemmäksi kuin entinen kemianopettajansa. Viimeisessä tuotantokaudessa hän lopettaa huumebisneksen ja avustaa Hankia Waltin kiinnisaamiseksi.
On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että useita tuotantokausia kestäviä TV-sarjoja ei tehdä siten, että niiden kaikki juonenkäänteet olisivat olleet alusta asti mietittyjä, vaan juoni kehittyy sitä mukaa kun sarjaa tehdään lisää. Tästä johtuen Jessen kehitys ei kulje aivan yhtä suoraviivaisesti kuin Waltin ja sarjan eri vaiheissa hänkin käsittelee syyllisyyttään hyvin eri tavoin. Kuitenkin edellä kuvaamaani asetelmaa voi mielestäni perustellusti pitää sarjan päähenkilöiden kehityksen ”isona kuvana”.
Myrskyisä kumppanuus
Kuten aiemmin mainitsin, sarjan punaisena lankana on Waltin ja Jessen välinen kumppanuus. Tässä kahden hyvin erilaisen miehen yhteenliittymässä on sarjan alusta asti jännitettä: Walt on keski-ikäinen, urallaan epäonnistunut huippukemisti ja perheenisä kun taas Jesse on nuori pikkurikollinen, joka ei ymmärrä kemiasta tuon taivaallista. Lisäksi heidän väliseen suhteeseensa kuuluu paljon riitoja, keskinäistä kilpailua ja lopussa varsin suurtakin katkeruutta.
Kuitenkin molemmat ovat loppuun asti lojaaleja toisilleen ja solmitulle kumppanuudelle. Kaikesta huolimatta Walt ja Jesse osoittavat toisiaan kohtaan huolenpitoa ja välittämistä – omalla tavallaan. Se, mikä saa aikaan tämän molemminpuolisen lojaaliuden, jätetään sarjassa mysteeriksi.
Kuitenkin henkilöiden välille näyttää muodostuvan jonkinlainen isä-poikasuhde. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että Walt sanoo baarissa tapaamalleen ulkopuoliselle Jessen olevan perhettä ja kutsuu toisinaan omaa poikaansa Walter Junioria (RJ Mitte) vahingossa Jesseksi.
Sarjan viimeisessä jaksossa Walt pelastaa Jessen rikollisjengin kynsistä, mutta saa samalla kuolettavan osuman vatsaansa. Ennen Jessen lähtöä hän ja Walt vaihtavat keskenään hyvähenkisen nyökkäyksen, mikä on mielestäni juuri sopiva lopetus tälle kumppanuudelle: enempi olisi ollut liikaa ja vähempi pettymys. Loppukohtauksessa Jesse kaahaa vapauteen juuri ennen poliisin saapumista paikalle ja Walt menee huumelabraan ja kuolee nostalgisissa tunnelmissa.
Pohdintaa
Mielestäni yksi Breaking Badin mielenkiintoisia ja oivaltavia piirteitä on päähenkilöiden hyvin erilaiset reagointitavat omantunnon kolkuttamiseen ja syyllisyyteen. Siinä missä Walt pyrkii sysäämään syyllisyyden syrjään vetoamalla hyviin päämääriin tai välttämättömyyteen, Jesse kärsii syyllisyydestä ja lopulta jättää huumebisneksen.
Tämä on hyvin yleisinhimillistä: omantunnon kolkuttaessa voi valita vain paatumisen ja parannuksen välillä. Tietenkään oikein valitseminen ei tee automaattisesti pyhimykseksi eikä lankeaminen heti toivottomaksi tapaukseksi, mutta hyveiden harjoittaminen vahvistaa ihmisen kykyä hyvään (ks. KKK, 1810) kun taas jatkuvasti omaatuntoa vastaan toimiminen saa sen tulemaan vähitellen sokeaksi (ks. KKK, 1791).
Lopuksi sanottakoon, että vaikka olen puhunut paljon Waltin paatuneisuudesta, yksi hyve säilyy hänellä läpi koko sarjan: uskollisuus perhettä kohtaan. Vaikka hän toimii koko sarjan ajan lankoaan vastaan ja yrittää estää häntä saamasta selville totuutta omista huumekuvioistaan, hän silti välittää hänestä. Hän olisi toivottomassa tilanteessa mieluummin antanut Hankin pidättää itsensä kuin antaa liittolaisineen toimineiden rikollisten murhata hänet. Myös Waltin uhrautuminen Jessen vapauttamiseksi kertoo tästä uskollisuudesta (kuten on tullut esille, Walt piti Jesseä ikään kuin poikanaan).
Se, kumpusiko Waltin uskollisuus vilpittömästä vai vääristyneestä rakkaudesta on sitten toinen kysymys. Hänen tapansa manipuloida läheisiään toimimaan haluamallaan tavalla viittaa kyllä jonkinlaiseen itsekkääseen rakkauteen, joka haluaa pitää rakkaansa lähellään, mutta ei kunnioita heidän toiveitaan tai aidosti tahdo heidän parastaan.
Lopuksi
Nämä Breaking Badin inspiroimat pohdinnat fiktiivisten hahmojen motiiveista kertovat siitä, miten taitavasti tehtyjä ja syvällisiä sen henkilöhahmot ovat. Syvimmällä tasolla sarja on pitkä kuvaus siitä, mitä tapahtuu, jos omaa pahan tekemistään yrittää jatkuvasti oikeuttaa jonkin korkeamman päämäärän saavuttamiseksi: lopulta alkuperäinen päämäärä katoaa ja pahuus ei ole enää vain väline jonkin hyvän saavuttamiseksi, vaan siitä on tullut iso osa henkilön identiteettiä.
Kuitenkin on myös syytä muistaa, että ”omantunnon tuomio merkitsee pahaa tehneelle ihmiselle takuuta kääntymyksen mahdollisuudesta ja toivosta” (KKK, 1797). Se, että tämä mahdollisuus kannattaa käyttää, lienee jollakin tasolla myös Breaking Badin sanoma.
Kirjallisuus
Katolisen kirkon katekismus (KKK) (2005 [1992]). Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Jumalapuhetta 