Karl Rahnerin uskontunnustukset

Karl Rahner by Letizia Mancino Cremer.jpgJesuiitateologi Karl Rahner (1904–1984) on yksi 1900-luvun merkittävimmistä katolisista teologeista. Hänen pyrkimyksenään oli päivittää katolista teologiaa modernille ajalle ja hänen ajattelunsa on vaikuttanut moniin häntä nuorempiin teologeihin. Itse pidän monia hänen ratkaisuehdotuksiaan mielenkiintoisina, vaikka hänen ajatteluunsa liittyy myös useita hyvin arveluttavia piirteitä.

Rahnerin kirjallinen tuotanto on mittava, mutta hänen kokonaisajattelunsa tulee tiivistetyssä muodossa hyvin esille hänen vuonna 1976 julkaisemassaan ”minidogmatiikassa” Grundkurs des Glaubens, joka on käännetty englanniksi otsikolla Foundations of Christian Faith.

Teoksen alkuperäinen saksankielinen nimi on varsin harhaanjohtava, sillä kyseessä ei todellakaan ole mikään ”uskon peruskurssi”, vaan vaativa järkäle, jonka ymmärtämiseksi pitää päästä perille Rahnerin filosofis-teologisesta systeemistä ja oppia tulkitsemaan hänen vaikeaa eksistentialistista kapulakieltään.

Rahnerin kolme lyhyttä uskontunnustusta

Teoksensa päätteeksi Rahner esittää kolme lyhyttä uskontunnustusta (Kurtzformel), joiden tarkoituksena ei ole korvata kirkon klassisia uskontunnustuksia, vaan sanoittaa kristinuskon pääsisältö länsimaiseen ja erityisesti eurooppalaiseen kontekstiin sopivalla tavalla. Nämä kolme ovat teologinen, antropologinen ja tulevaisuuteen suuntautunut uskontunnustus, jotka kuuluvat seuraavasti:

LYHYT TEOLOGINEN USKONTUNNUSTUS

Inhimillisen transsendenssin käsittämätön kohde (woraufhin), joka tulee toteutumaan eksistentiaalisesti ja alkuperäisesti – ei vain teoreettisesti tai pelkästään käsitteellisesti – on nimeltään Jumala, joka anteeksiantavassa rakkaudessaan välittää itsensä eksistentiaalisesti ja historiallisesti ihmiselle hänen täyttymyksenään. Jumalan historiallisen itseilmoituksen kohokohta, jossa tämä itseilmoitus tulee kirkastumaan peruuttamattomana voittona, on nimeltään Jeesus Kristus.

LYHYT ANTROPOLOGINEN USKONTUNNUSTUS

Ihminen oppii todella tuntemaan itsensä aidolla itseoivalluksella ainoastaan kun hän vaarantaa itsensä radikaalisti toisen puolesta. Kun hän tekee näin, hän ymmärtää (joko ei-temaattisesti tai eksplisiittisesti), mitä tarkoittaa puhe Jumalasta horisonttina, takaajana ja tällaisen rakkauden radikaaliudesta, Jumalasta, joka teki itsensä itseilmoituksessaan (eksistentiaalisesti ja historiallisesti) tilaksi tällaisen rakkauden mahdollisuudelle.  Tämä rakkaus on sekä intiimiä että yhteiskunnallista ja on näiden kummankin elementin radikaalissa ykseydessä kirkon perusta ja olemus.

LYHYT TULEVAISUUTEEN SUUNTAUTUNUT (futurologische) USKONTUNNUSTUS

Kristinusko on sitä absoluuttista tulevaisuutta koskevan kysymyksen avoinna pitämistä, joka tahtoo antaa itsensä sellaisenaan itseilmoituksessa, on lukkoonlyönyt tämän tahdon eskatologisesti ja peruuttamattomasti Jeesuksessa Kristuksessa, ja jota kutsutaan Jumalaksi. (Rahner 1978, 460)

Näistä lyhyistä uskontunnustuksista käy hyvin ilmi Rahnerin omintakeinen terminologia. Mitä tarkoittaa esimerkiksi puhe Jumalasta horisonttina tai absoluuttisena tulevaisuutena? Tämän omalaatuisen kielenkäytön ja näiden tunnustusten lyhyyden vuoksi Rahnerin ajatteluun perehtymättömän lukijan onkin lähes mahdoton ymmärtää, mitä niissä haetaan takaa.

Tässä artikkelissa lähestyn Rahnerin filosofis-teologista systeemiä näistä hänen ajattelunsa summaavista lyhyistä uskontunnustuksista käsin. Käsittelen hänen ajatteluaan Jumalan ja ihmisen välisestä suhteesta ja tarkastelen, miten hän soveltaa tätä ajatteluaan jäsentävää periaatetta kristillisen teologian eri osa-alueisiin. Käytän artikkelissani Rahnerin teosta Grundkurs des Glaubens, sillä siinä hän pyrkii käymään kristinuskon sisällön läpi suhteellisen ytimekkäästi.

Käännös subjektiin

Immanuel KantVaikka Rahnerin lyhyissä uskontunnustuksissa on erikseen antropologinen uskontunnustus, ne kaikki lähtevät liikkeelle ihmisestä, jota Jumala lähestyy itseilmoituksessaan. Jumala on inhimillisen transsendenssin käsittämätön kohde, horisontti ja ihmisen absoluuttinen tulevaisuus.

Rahnerin ajattelun taustalla on modernissa filosofiassa Immanuel Kantin (1724–1804) vaikutuksesta tapahtunut käänne pois metafysiikasta kohti havaitsevaa subjektia. Skeptisyys ihmisen kykyihin tietää metafyysisiä totuuksia ja ylipäätään metafysiikan mahdollisuuteen sai ajattelijat tekemään filosofiaa ihmisen havainnoista ja kokemuksista käsin.

Tämä on totta mitä suurimmassa määrin Rahnerin kohdalla, jonka ajattelun ytimessä on ihminen Jumalan täysin inhimillisen käsityskyvyn ylittävän kutsun edessä. Tapa, jolla Rahner käsittelee teologian eri osa-alueisiin liittyviä kysymyksiä, onkin perimmiltään tämän transsendentaalisen perusajatuksen soveltamista.

Ihminen ja Jumalan kutsu

Edellä sanotun perusteella lienee selvää, että Jumala on Rahnerille täysi mysteeri. Hän määritteleekin Jumalan ”Pyhäksi salaisuudeksi” (das heilige Geheimnis) (Rahner 1978, 61). Usein ponteva Jumalan mystisyydestä puhuminen osoittautuu pelkäksi syvälliseltä kuulostavaksi sanahelinäksi, kun vankkumaton apofaatikko kykeneekin pitkässä juoksussa kertomaan Jumalasta yhtä ja toista. Tässä kohtaa Rahnerin filosofis-teologinen systeemi kuitenkin osoittaa näppäryytensä.

Rahnerin mukaan ihmisyyteen kuuluu transsendentaalisuus, jonka myötä hän voi olla yhteydessä häntä kohtaavaan suureen mysteeriin, eli Jumalaan. Jumala lähestyy jokaista ihmistä tavalla, joka edeltää ihmisen vapautta ja mahdollistaa sen. Tämä Jumalan kutsu ei siis ole jokin objekti, jonka ihminen pystyisi havaitsemaan, vaan mahdollistaa ihmisen yliluonnollisen olemuksen. Tämän Jumalan kutsun voi käsitteellistää jälkeenpäin, mutta aidoimmillaan sitä ei voi kuvata. (Rahner 1978, 129)

Rahner ei siis Jumalan kutsusta puhuessaan puhu objektista, josta ei hänen mukaansa voi puhua: hänelle Jumalan kutsu voidaan käsitteellistää, mutta koska se edeltää ihmisen vapautta ja käsitteellistämistä ihmisen jumalasuhteen mahdollistavana perustilana, on ymmärrettävää, miksi se ei ole havaittava objekti muiden objektien joukossa. Rahnerille Jumala on siis transsendenttinen mysteeri, jota kohti ihminen on olemuksellisesti suuntautunut, ja tämän perusajatuksen valossa tulee ymmärtää hänen puheensa Jumalasta horisonttina.

Teologisia sovelluksia

Edellä kuvattu Rahnerin teologian perusidea on selvästi nähtävissä hänen kristinuskon eri osa-alueita käsittelevässä ajattelussaan. Tämä kertoo hänen filosofis-teologisen systeeminsä joustavuudesta ja helposta sovellettavuudesta, mikä on eittämättä vahvuus, mutta toisaalta myös ongelma. Otan esille muutaman esimerkin.

Rahner tunnetaan muun muassa hänen ”anonyymejä kristittyjä” koskevasta ajattelustaan, joka on käytännössä eksistentialistinen tulkinta katolisesta inklusivismista, joka tosin lähenee uhkaavasti pluralismia. Rahnerin peruslähtökohtana on, että Kristus voi vaikuttaa Pyhän Hengen kautta myös ei-kristityn sydämessä ja myös ei-kristilliset uskonnot voivat vaikuttaa positiivisella tavalla ihmisen pelastukseen.

Hänen mukaansa tämä tapahtuu ihmiskunnan kollektiivisessa muistissa olevan ”absoluuttista pelastajaa” kohtaan suuntautuneen toivon kautta. Jokainen ihminen kokee transsendentaalista suuntautumista Jumalaa kohtaan ja voi antaa siihen vapaan vastauksensa. Rahnerin mukaan myös ei-kristitty voi ottaa vastaan tämän Jumalan kutsun, ja koko ihmiskunnan kokema kaipaus suuntautuu ”implisiittisesti” kohti ”absoluuttista vapahtajaa”, eli Kristusta. (Rahner 1978, 318–321)

Kaikkein selvimmin Rahnerin eksistentialistinen kristinuskontulkinta tulee esille hänen eskatologiaa koskevassa ajattelussaan. Rahnerin mukaan eskatologia ei kerro tulevista tapahtumista, vaan ihmisestä vapaana hengellisenä olentona, jota Jumala lähestyy armossaan (Rahner 1978, 431). Rahnerille ihmisen olemassaolo ei jatku kuoleman jälkeen, vaan hänen kielenkäytössään ikuisuus on ihmisen vapauden ”modaliteetti”, joka toteutuu ajassa. Kuolemassa ihmisen olemassaolo saavuttaa puolestaan lopullisen täyttymyksensä. (Rahner 1978, 437)

Koska puhdistumista ei voi Rahnerin mukaan tapahtua kuoleman jälkeen, ihmisen pitää puhdistua ajassa ennen hänen olemassaolonsa lopullista täyttymystä. Rahnerin eksistentialistinen ja ”demytologisoitu” (kuten hän itse sitä kutsuu) tulkinta kuolemasta siis mahdollistaa hänelle kiirastuliopin rajun uudelleentulkinnan, jossa hän jopa väläyttää mahdollisuutta yhdistää katolinen kiirastulioppi itämaisista uskonnoista tuttuun jälleensyntymisoppiin (Rahner 1978, 442).

Lopuksi

Karl Rahner on haastava ajattelija, jonka teoksia pitää lukea erityisen kriittisellä silmällä. Parhaimmillaan hän on nokkela ja oivaltava, mutta pahimmillaan etääntyy huomattavan kauas kirkon opista ja kristillisen uskon ytimestä.

Hänen opillisesti kaikkein ongelmallisimpia ajatuksiaan lukiessa on kuitenkin syytä muistaa että Rahner eli aikana, jolloin luottamus ihmisen kykyyn saada tietää metafyysisiä totuuksia oli hyvin alhainen ja länsimaisen yhteiskunnan kiihtyvä sekularisaatio sai monet teologit pyrkimään demytologisoimaan kristinuskon opillista sisältöä.

Siinä missä Rahnerin ajattelussa koskien ihmistä Jumalan äärettömän mysteerin edessä on monia varteenotettavia aineksia, hänen kristinuskon yleisesityksensä perusongelma on sama kuin Paul Tillichilläkin (1886–1965), nimittäin että se on lähinnä kristillisellä terminologialla höystettyä eksistentialistista filosofiaa. Paavalin ohje: ”koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää” (1. Tess. 5:21) on siis paikallaan tässäkin tapauksessa.

Kirjallisuus

Rahner, Karl, S.J. (1978 [1976]). Foundations of Christian Faith. Translated by William V. Dych. New York: The Crossroad Publishing Company.

Karl Rahneria esittävät kuvat:

Kuva 1. Andy Nestl: Portrait of Karl Rahner by Letizia Mancino Cremer, wife of Karl Rahner´s nephew Christoph Cremer.

Kuva 2. Jesromtel: Karl Rahner interviewed in 1974.

4 vastausta artikkeliin “Karl Rahnerin uskontunnustukset

  1. Kiitos selkeästä yhteenvedosta. Hienoa, että Suomessakin keskustellaan Rahnerista. Itse teen gradua Rahnerin filosofiasta jo useamman vuoden ajan…huh, huh! Teologinen puoli on minulle jäänyt vähemmälle, mutta olen lukenut myös Foundations of Christian Faith. An Introduction to the Idea of Christianity. Kirjan nimi viittaa siihen, että kyse on ideasta, eli filosofisesta pohdinnasta. Filosofia ja teologia kulkevat käsikädessä. Filosofit kysyvät mikä on Heideggerin, Kantin, Marechalin, Blondelin ja Rousselot’n vaikutus Rahneriin. Itse huomasin että Tuomaan tiedon metafysiikka ja Tuomaan teosentrinen maailmankuva (Jumala on olevaisuus, esse) auttavat ymmärtämään tätä syvällistä ajattelijaa.

    Tuohon anonyymi kristitty -debattiin liittyen tahtoisin ottaa esiin Lumen Gentiumin, jossa puhutaan kirkon ulkopuolella olevista, sekä kristityistä ja ei-kristityistä ja armosta.

    Rahner avautuu, ainakin minulle, vain ahkeran lukemisen kautta…

    1. Kiitos viestistäsi!

      Olet oikeassa tuosta Tuomaan vaikutuksesta. Se näkyy erittäin selvästi hänen varhaisemmissa teoksissaan, kuten Hearer of the Word: Laying the Foundation for a Philosophy of Religion. Tämä moniulotteisuus on ehdottomasti yksi tekijä, joka tekee Rahnerista niin kiehtovan ajattelijan.

      Lumen Gentium, 16 ja Gaudium et Spes, 22 ovat ilman muuta avainasemassa puhuttaessa katolisesta inklusivismista. Nähdäkseni Rahner kuitenkin eroaa jonkin verran tästä kirkon standardipositiosta siinä, että hän antaa ei-kristillisille uskonnoille paljon suuremman ja positiivisemman roolin ihmisen johtamisessa Jumalan luo kuin Vatikaani II, minkä vuoksi hän sijoittuu nähdäkseni johonkin katolisen inklusivismin ja pluralismin välimaastoon.

      Rahnerin ymmärtäminen toden totta vaatii ahkeraa lukemista, ja tekstiähän hän on tuottanut vaikka lampaiden syödä!

  2. Vorgrimler kirjoittaa kirjassaan Understanding Karl Rahner, että ”Foundations” perustuu Rahnerin luentoihin Münchenissa ilmeisesti 70-luvulla. Tarkoitus oli tehdä teologiaa helposti ymmärrettäväksi opiskelijoille, mutta luennot eivät olleet suosittuja. Voin ymmärtää miksi…jokatapauksessa hän otti vakavasti haasteen tulkita kristinuskoa modernille sukupolvelle, se oli katolisen kirkon asettama tavoite, josta Rahner puhuu muistaakseni kirjan johdannossa. Ainakin tomistinen terminologia on vaihtunut eksistentialistiseen kieleen. Nuoret opiskelijat eivät kuitenkaan lämmenneet sille…

    Tuosta inklusivismista vielä, niin Gregorios Nyssalainen, Rahner ja Origenes (?) edustavat jonkinlaista universaalia pelastusoppia. Mitä se ny sitten kenenkin kohdalla tarkoittaakaan…

    Itse ajattelen, että jos ihminen on Jumalan luomus ja hän kaipaa kohti Luojaansa, niin minne muualle hän voisi mennä kuin Jumalan luokse? Vapaus on toki kieltäytyä armosta, joka on Rahnerin mukaan perimmiltään Kristuksen armoa.

    Takaisin sorvin äärelle…

  3. Kyllä, teologin yksi päätehtävistä on juuri esittää kirkon usko nykyihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Rahner on tästä yksi viime vuosisadan huomattavimpia esimerkkejä, vaikka hänen ajattelunsa ei avaudukaan kenelle tahansa ihan noin vain.

    Tuo pelastuskysymys on nähdäkseni oikeanlaisen tasapainon etsimistä. Yhtäältä pitää torjua ryppyotsoinen eksklusivismi ja muistaa, että Jumala tahtoo kaikkien pelastuvan (1. Tim. 2:4) ja on armollisempi kuin osaamme kuvitella. Toisaalta pitää kuitenkin ottaa huomioon, että ainoastaan Jeesus pelastaa (Ap.t. 4:12).

    Itse pidän Hans Urs von Balthasarin ratkaisusta, että emme voi tietää, ketkä pelastuvat, mutta voimme silti toivoa, että Jumala voi jollain keinolla toteuttaa universaalisen pelastustahtonsa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s