Onko myös nainen Jumalan kuva?

Ensimmäisen Mooseksen kirjan mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tätä Jumalan kuvallisuutta ihmiset puolestaan toteuttavat miehinä ja naisina (1. Moos. 1:27). Provokatiivisesta otsikosta huolimatta en pyri millään muotoa asettamaan kirjoituksellani naisen Jumalan kuvallisuutta kyseenalaiseksi, vaan tarkastelen kirkkoisä Augustinuksen (354-430) pohdintoja aiheesta.

Augustinus käsitteli kirjoituksissaan usein naisia ja naiseutta, mutta hänen aihetta koskevat pohdintansa tulevat esiin yleensä ohimennen päähuomion ollessa keskittynyt johonkin muuhun asiaan, kuten seksuaalimoraaliin, neitsyyteen ja avioliittoon, joista myös muut kirkkoisät kirjoittivat paljon. Kun hän kirjoittaa naisista, hän lisäksi käsittelee heitä heidän sosiaalisesta asemastaan käsin äiteinä, vaimoina, neitsyinä tai leskinä. Hän lähestyy naiseutta myös luomisen ja Jumalan kuvallisuuden näkökulmasta

Kuvahaun tulos haulle creation of eve wikipediaVaikka meidän näkökulmastamme on itsestään selvää, että myös nainen on Jumalan kuva yhtä lailla kuin mieskin, kysymys naisen Jumalan kuvallisuudesta aiheutti Augustinukselle huomattavasti päänvaivaa. Augustinus perustaa naisen Jumalan kuvallisuutta koskevat pohdintansa luonnollisesti Vanhan testamentin luomiskertomukseen, mutta tärkeässä osassa on myös Paavalin Ensimmäinen Korinttilaiskirje.

Apostoli ohjeistaa seurakuntalaisia: ”Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä. Miehen ei pidä peittää päätään, koska hän on Jumalan kuva ja heijastaa hänen kunniaansa. Nainen taas heijastaa miehen kunniaa” (1. Kor. 11:6–7). Augustinus ryhtyy pohtimaan naisen Jumalan kuvallisuutta tätä taustaa vasten:

Kuinka meidän siis ymmärtää apostolilta kuulemamme, että mies on Jumalan kuva, minkä vuoksi häntä kielletään peittämästä päätään, kun taas nainen ei, mistä johtuen häntä määrätään tekemään niin? Uskon, että asia on niin kuin aiemmin käsitellessäni ihmismielen luonnetta sanoin, eli että nainen on miehensä kanssa Jumalan kuva niin, että koko tämä [ihmisen] olemus on yksi kuva. Kun taas nainen ymmärretään [miehen] apuna, mikä osa pätee ainoastaan häneen, hän ei ole Jumalan kuva. Kun taas [ihmisestä] puhutaan siltä osin, mikä pätee ainoastaan mieheen, hän on Jumalan kuva yhtä täydellisesti ja kokonaan kuin naisen kanssa yhdeksi liittyneenä. (De Trinitate XII,7,10)

Tältä osin Augustinuksen ajattelu näyttää nykyajan ihmisen silmissä hyvin loukkaavalta ja naisen arvoa alentavalta, minkä vuoksi on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että emme lukisi hänen kirjoituksiaan nykyajan arvojen ja ajattelun valossa.

Kolminaisuusoppi Augustinuksen ihmiskuvan perustana

Edellä esittämäni lainaus kuuluu kontekstiin, jossa Augustinus yrittää löytää ihmisluonnosta analogiaa Kolminaisuudelle. Tämä projekti hallitsee De Trinitaten kirjoja 8–15.

Aiemmin kahdennessatoista kirjassa, josta katkelma on peräisin, Augustinus esittää jaottelun ihmismielen ylemmän ja alemman osan välillä: mielen ylempi osa, joka on varsinaisessa mielessä Jumalan kuva, on suuntautunut Jumalan kontemploimiseen, kun taas alempi jokapäiväisen elämän arkipäiväisten askareiden hoitamiseen. Ihmisen mieli on jakamaton, ja nämä mielen molemmat aspektit ovat rationaalisia, mutta mieli on varsinaisessa mielessä Jumalan kuvallinen vain sikäli kun sillä on kyky kääntyä Jumalan puoleen (Trin XII 2,2).

Augustinus tekee eksplisiittisen rinnastuksen tämän ihmismieltä koskevan erottelun ja ihmisessä olevan sukupuolieron välille ja vertaa sielun ylempää, varsinaisessa mielessä Jumalan kuvallista, osaa miessukupuoleen ja alempaa naissukupuoleen (Trin XII 3,3).

Augustinus-tutkija Judith Chelius Stark on arvostellut Augustinusta siitä, että hän ei ajattele naisen olevan Jumalan kuva muuten kuin hengellisessä mielessä: ruumiillisuutensa puolesta hän ei ole Jumalan kuva, kun taas miehen Jumalan kuvallisuudesta myös ruumiillisena olentona ei Starkin mukaan ole Augustinuksella pienintäkään epäilystä. Starkin mukaan Augustinukselle olisi kuitenkin ollut mahdollista korostaa painokkaammin myös miesten Jumalan kuvallisuuden hengellisyyttä (Stark 2007, 230).

Mielestäni Starkin kritiikki Augustinusta kohtaan heijastelee kuitenkin vaarallisella tavalla hänen omaa arvomaailmaansa. Hän selvästi ajattelee, että sukupuolten mahdollisimman tasapuolinen käsitteleminen on moraalisesti oikein, ja näyttää olettavan, että myös Augustinuksen olisi pitänyt tehdä näin. Kuitenkaan ei voida ajatella, että Augustinus olisi jakanut meidän aikamme käsityksen sukupuolten välisestä tasa-arvosta.

On myös pidettävä mielessä, että vaikka Augustinus kiinnittää lainaamassani katkelmassa huomionsa erityisesti naissukupuoleen, hänen mukaansa kukaan ihminen, paremmin mies kuin nainenkaan, ei ole Jumalan kuva ruumiinsa, vaan järjellisen sielunsa puolesta (Trin XII 7,12). Stark ottaa tämän esityksessään huomioon, mutta arvostelee Augustinusta siitä, ettei hän korosta miehen ruumiillisuuden ei-Jumalan kuvallisuutta samoin kuin naisen (Stark 2007, 229–230).

Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että puhuessaan naisen Jumalan kuvallisuudesta Augustinus yrittää harmonisoida keskenään Luomiskertomuksen ja Paavalin Ensimmäisen Korinttilaiskirjeen kohdan, joka näyttää implikoivan, että nainen ei ole Jumalan, vaan miehen kuva.

Näin ollen Augustinuksen käsittelemien raamatunkohtien perusteella on mielestäni luontevaa, että Augustinus kohdistaa esityksessään huomion erityisesti naisen Jumalan kuvallisuuteen. Myös De Trinitatesta asiantuntevin alaviittein ja johdannoin varustellun englanninkielisen käännöksen tehnyt Edmund Hill huomauttaa, että De Trinitaten kahdennessatoista kirjassa Augustinuksen tarkoituksena on nimenomaan vahvistaa naisten Jumalan kuvallisuus, vaikka Paavali näyttää asettavan sen kyseenalaiseksi (Hill 2012, 330, viite 28).

Miksi nainen luotiin?

Augustinuksen näkemyksiin naisten Jumalan kuvallisuudesta tuo lisävaloa hänen näkemyksensä sukupuolten alkuperästä ja tarkoituksesta. Raamatun toiseen luomiskertomukseen (1. Moos. 2:18–25) pohjaten hän näkee naisen miehelle hänen kylkiluustaan tehtynä apuna. Mitä varten tämä apu sitten on luotu? Augustinuksen vastaus on selvä: nainen luotiin miehen avuksi ainoastaan lisääntymistä varten (Gn. litt. IX,3,5). Augustinus perustelee kantaansa toisessa kypsän kautensa suurteoksessa De genesi ad litteram:

Jos naista ei tehty miehelle avuksi lasten synnyttämistä varten, minkälaiseksi avuksi hänet sitten tehtiin? Jos kysymys on maanviljelystyöstä, vielä ei ollut olemassa työtä, jota varten tällaista apua olisi tarvittu, ja jos olisi, mies olisi ollut parempi apu.  Samaa voi sanoa myös seurasta, jos mies olisi mahdollisesti väsynyt yksinäisyyteen. Sillä kuinka sopivammin tasaveroisen yhdessä elämisen ja keskustelemisen kannalta kaksi ystävystä asuvatkaan yhdessä kuin mies ja vaimo? (De genesi ad litteram, IX,5,9)

Augustinus olettaa Raamattuun pohjaten, että mies luotiin ensin ja nainen vasta sitten hänen kylkiluustaan. Nainen on siis Augustinuksen mukaan nähtävä ikään kuin tähän Jumalan kuvalliseen ihmisluontoon tehtynä ”laajennuksena”, joka suuntautui kohti suvunjatkamista. Näin ollen nainen ruumiillisena olentona on Jumalan miehelle lisääntymistä varten tekemä ”apu”, eikä siis ole Jumalan kuva, jos häntä ajatellaan pelkästään siltä kannalta, mikä erottaa hänet miehestä.

On kuitenkin syytä korostaa, että vaikka Augustinuksen mukaan nainen ei ole ruumiillisuutensa puolesta Jumalan kuva (kuten ei mieskään), hän kuitenkin ajatteli, että myös naisilla on järjellinen sielu ja kyky olla yhteydessä Jumalaan.

Jumalan kuvallisuus ja ihmisen paikka Jumalan maailmassa

Modernissa teologiassa on alettu suhtautua kriittisesti Augustinuksen edustamaan klassiseen näkemykseen, jonka mukaan ihminen on Jumalan kuva ainoastaan järjellisen sielunsa, mutta ei ruumiinsa puolesta.

On korostettu ihmisen Jumalan kuvallisuuden relationaalisuutta: ihminen on Jumalan kuva juuri olentona, joka kykenee kuulemaan Jumalan sanan ja toimimaan sen pohjalta suhteessa lähimmäiseensä ja luomakuntaan. Tämän korostuksen taustalla on tosin vaikuttanut suurelta osin 1900-luvulle tyypillinen, ajatukseen ruumiista erillisestä sielusta kammoksuen suhtautuva asenne (Fergusson 2007, 75).

Pyrkimystä kokonaisvaltaisempaan antropologiaan on ollut havaittavissa myös katolisessa teologiassa. Hyvä esimerkki teologisesta antropologiasta, jossa korostetaan ihmisen Jumalan kuvallisuutta nimenomaan ruumiillisena olentona, on paavi Johannes Paavali II:n ruumiin teologia. Siihen voi tutustua tarkemmin vaikkapa Jason Lepojärven mainiossa teoksessa Ruumis Jumalan kuvana: Johdatus Johannes Paavali II:n ruumiin teologiaan (KATT, 2012).

Näkökulma, joka korostaa, että ihminen – miehenä ja naisena – on Jumalan kuva sielusta ja ruumiista koostuvana olentona, joka on kutsuttu rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistään, on mielestäni erittäin hyvä. Kuitenkin myös Augustinuksen ihmisen Jumalan kuvallisuutta koskevalla ajattelulla on mielestäni annettavaa myös nykyajan ihmiselle: Augustinus korostaa, että ihminen on Jumalan kuva vain sikäli, kun hän kykenee suuntautumaan Jumalaa kohti.

Vaikka Augustinus toisaalta sitoi Jumalan kuvallisuuden sielun rationaalisuuteen, hänen korostuksensa on nimenomaan relationaalinen. Kristittynä platonistina hän ajatteli Jumalan kontemploimisen tapahtuvan nimenomaan järjellä, minkä vuoksi juuri rationaalisuus mahdollisti ihmisen jumalasuhteen. Kuten on huomattu, tämä ihmisen Jumalan kuvallisuuden sitominen jumalasuhteeseen mahdollisti sen, että hän saattoi pitää myös naista Jumalan kuvana siinä missä miestäkin.

Ottaen huomioon aikakauden ja kulttuurin, jossa Augustinus eli, tämä näkemys Jumalan kuvallisuudesta on hyvin tasa-arvoinen: olitpa mies tai nainen, orja tai vapaa, olet Jumalan kuva, mikäli pystyt olemaan yhteydessä häneen. On myös mielenkiintoista, että olemalla yhteydessä Jumalaan, ihminen toteuttaa Jumalan kuvallisuuttaan, joka on kristinuskon mukaan ihmisyyden ytimessä. Jumalasta vieraantuminen on siis vieraantumista omasta ihmisyydestään, kun taas Jumalan yhteydessä voimme todella ”elää ihmisiksi” – niin miehet kuin naisetkin.

Kirjallisuus

Fergusson, David (2007). Creation. – The Oxford Handbook of Systematic Theology (s. 72-90). Edited by John Webster, Kathryn Tanner & Iain Torrance. Oxford: Oxford University Press.

Hill, Edmund, O.P. (2012 [1991]), The Works of Saint Augustine, A Translation for the 21st Century: The Trinity (Second Edition). Introduction, Translation and Notes: Edmund Hill, OP. Editor: John E. Rotelle, O.S.A. New York: New City Press.

Stark, Judith Chelius (2007), Augustine on Women: In God’s Image, but Less So. – Feminist Interpretations of Augustine. Edited by Judith Chelius Stark. University Park: Pennsylvania State University Press. 215–242.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s