Viime artikkelissani aloitin Wolfhart Pannenbergin teologisen järjestelmän analyysini ja tarkastelin hänen ilmoitusteologiaansa. Pannenbergin käsitys historiasta ilmoituksena asettaa peruslähtökohdat hänen teologiselle ajattelulleen, mutta perustavanlaatuista hänen kristillisen dogmatiikan yleisesitykselleen on myös kolminaisuusoppi.
Kuten viime artikkelissani mainitsin, Pannenbergin dogmatiikan yleisesityksessä on selvä pyrkimys esittää koko kristillinen dogma kolminaisuusopillisen teologian näkökulmasta ja sen jäsentämänä, missä hän liittyy 1900-luvun puolivälissä alkaneeseen kolminaisuusopin uuteen heräämiseen.
Kolminaisuusopillisessa teologiassaan Pannenberg kuitenkin tuo esille uuden omaperäisen lähestymistapansa, joka poikkeaa kirkon klassisesta opetuksesta ja häntä edeltäneiden 1900-lukulaisen trinitaarisen teologian uranuurtajina tunnettujen Karl Barthin (1886–1968) ja Karl Rahnerin (1904–1984) ajattelusta.
Ykseys ja kolmeus
Kirkon klassisessa trinitaarisessa teologiassa on lähestytty Jumalan kolminaisuutta hänen ykseytensä näkökulmasta: ensin on pyritty vahvistamaan jumalallisen olemuksen ykseys ja miettimään vasta sitten, kuinka yksi Jumala voi olla kolme persoonaa.
Kirkon klassiseen dogmaan on myös kuulunut oppi jumalallisesta yksinkertaisuudesta, jonka mukaan Jumala ei koostu eri metafyysisistä osista, vaan on täydellisen jakamaton. Lännessä tämä oppi on ollut vahvoilla aina Augustinuksesta asti ja vahvistettu osaksi katolisen kirkon virallista opetusta Lateraanin IV kirkolliskokouksessa vuonna 1215.
Pannenberg kuitenkin kritisoi tätä Jumalan ykseyttä korostavaa lähestymistapaa ja omaksuu päinvastaisen lähtökohdan trinitaariselle teologialleen: sen sijaan että hän lähtisi liikkeelle jumalallisen olemuksen ykseydestä, hän pitää lähtökohtanaan persoonien välistä erotusta.
Persoonien vastavuoroinen erottautuminen
Isän ja Pojan välinen erotus on Pannenbergin kolminaisuusopillisen, kristologisen ja luomisteologisen ajattelun kantava voima. Se jäsentää myös koko hänen kolmiosaisessa dogmatiikan yleisesityksessään rakentamaansa teologista systeemiä.
Pannenbergin mukaan tämä erottautuminen Jumalasta ja alistuminen hänen herruuteensa ei kuulu pelkästään Pojan inkarnaation jälkeiseen todellisuuteen, vaan on Pojan erottautuminen Isästä Jumalasta ja asettuminen hänen alapuolelleen on koko Kolminaisuuden persoonien välisen dynamiikan keskus.
Isä on ikuisesti juuri Pojan Isä, minkä vuoksi Poika jakaa Isän kanssa saman jumaluuden huolimatta hänen Isästä erottautumisestaan ja hänen herruuteensa alistumisesta (Pannenberg 1991, 309–310). Poika on siis Pannenbergin mukaan Jumala huolimatta hänellä esiintyvistä lausumista, joiden mukaan Poika antaa Isästä erottautumisellaan hänen olla ainoa Jumala (Pannenberg 1994, 22).
Poika on ikuisesti Isän Poika, minkä vuoksi Pojan jumaluus on riippuvaista hänen suhteestaan Isään. Tämä on Pannenbergin mukaan totta myös Isän kohdalla, sillä hän on luovuttanut vallan toteuttaa herruutensa Pojalle – saadakseen sen kuitenkin lopulta takaisin itselleen (ks. 1. Kor. 15:24–28).
Luovuttamalla herruutensa Pojalle Isä on hänen mukaansa asettanut valtakuntansa ja jumaluutensa Pojasta riippuvaiseksi, minkä vuoksi Isän ja Pojan välinen suhde on nähtävä vastavuoroisena (Pannenberg 1991, 313). Pannenberg määritteleekin Kolminaisuuden persoonien keskinäiset suhteet vastavuoroisiksi toisistaan erottautumisiksi (Pannenberg 1991, 320).
Pannenbergin lähestymistapa on teologianhistoriallisesti hyvin merkittävä, sillä ennen hänen dogmatiikan yleisesitystään kukaan ei ole lähtenyt liikkeelle Kolminaisuuden persoonien välisestä erotuksesta ja käsitellyt Jumalan ykseyttä vasta toissijaisesti (Kärkkäinen 2014, 97).
Pannenberg ja sosiaalinen kolminaisuusoppi
Tuoreudestaan ja omaperäisyydestään huolimatta Pannenberg ei ollut kolminaisuusopillisen korostuksensa kanssa yksin, vaan kuuluu 1900-luvulla erityisesti protestanttisessa teologiassa yleistyneeseen trendiin, jossa korostetaan ensisijaisesti Kolminaisuuden persoonien välistä suhdetta ja lähestytään ykseyttä tästä persoonien välisen yhteyden näkökulmasta.
Tätä modernin teologian suuntausta kutsutaan ”sosiaaliseksi kolminaisuusopiksi”, sillä se korostaa jumalallisen olemuksen ehdottoman yksinkertaisuuden sijaan persoonien välistä sosiaalista yhteyttä. sen maineikkaisiin edustajiin kuuluvat esimerkiksi Pannenbergin reformoitu teologikollega Jürgen Moltmann (1926–) ja Pergamonin ortodoksinen metropoliitta Johannes Zizioulas (1931–).
Pannenberg ei kuitenkaan suoranaisesti liity sosiaalisen kolminaisuusopin kannattajien joukkoon. Korostaessaan Kolminaisuuden persoonien erottautumista toisistaan hän pysyy huomattavasti maltillisempana kuin esimerkiksi Moltmann, joka hylkää kokonaan opin jumalallisen olemuksen ykseydestä ja katsoo Isän, Pojan ja Pyhän Hengen välisen vastavuoroisen suhteen olevan riittävä takuu jumaluuden ykseydelle (Moltmann 1981, 150).
Toisin kuin Moltmann, Pannenberg pyrkii säilyttämään perinteisen monoteistisen opin jumalallisen olemuksen ykseydestä. Muu olisi hänen mukaansa epäjumalanpalvontaa (Pannenberg 1991, 335).
Salattu ykseys, ilmoitettu erillisyys?
Pannenbergin lähtökohdat hänen kolminaisuusopilliselle näkemykselleen eivät kuitenkaan ole filosofisia, vaan liittyvät hänen omaksumaansa ilmoituskäsitykseen. Hänen mukaansa persoonien välinen erottelu kuuluu Jumalan ilmoitukseen historiassa, kun taas jumalallisen olemuksen ykseys on salattu (Pannenberg 1991, 340–341).
Pannenberg korostaa, että kolminaisuusopillisen teologian ei tule lähteä liikkeelle filosofisesta Jumalan ykseyden käsitteestä, vaan Jeesuksessa Kristuksessa tapahtuneesta historiallisesta ilmoituksesta (Pannenberg 1991, 300–301). Pannenberg näkee Jeesuksen julistuksen ytimessä Isän kunnian kirkastamisen ja samalla hänen itsensä alistumisen Isän herruuden edessä.
Hän tukee korostustaan perinteisesti kirkon oikeaoppiselle kristologialle kiusallisilla raamatunkohdilla, kuten ”Isä on minua suurempi” (Joh. 14:28) ja Jeesuksen häntä hyväksi opettajaksi kutsuneelle rikkaalle nuorukaiselle antama vastaus: ”Miksi sanot minua hyväksi? Ainoastaan Jumala on hyvä, ei kukaan muu” (Mark. 10:18), joka implikoi Jeesuksen ja Jumalan välistä eroa.
Pannenberg vetää tästä Uuden testamentin Jeesuksen alemmuutta Isään nähden korostavasta materiaalista varsin pitkälle meneviä johtopäätöksiä paitsi Kolminaisuuden toiminnasta pelastushistoriassa (ekonominen triniteetti), myös Kolminaisuuden sisäisestä elämästä (immanentti triniteetti).
Pannenberg ja Rahnerin teesi
Pannenbergin ajattelun taustalla vaikuttaa tältä osin huomattavasti Karl Rahnerin kuuluisa ja 1900-luvun trinitaarisessa teologiassa hyvin vaikutusvaltaiseksi tullut teesi, jonka mukaan immanentti triniteetti on yhtä kuin ekonominen triniteetti. Rahnerin mukaan Kolminaisuuden toiminta pelastushistoriassa kertoo meille myös Kolminaisuuden sisäisestä elämästä, sillä persoonista nimenomaan Poika tuli ihmiseksi (Rahner 1997, 23).
Jotkut teologit ovat tehneet Rahnerin teesistä johtopäätöksen, että koska immanentti ja ekonominen triniteetti ovat keskenään identtisiä, ainoa tieto, jota ihminen voi saada Jumalasta, kuuluu ekonomisen triniteetin piiriin.
Kuitenkin esimerkiksi Veli-Matti Kärkkäinen on tulkinnut Rahnerin periaatetta mielestäni onnistuneesti tiivistämällä sen sisällön muotoon: ”Ekonominen triniteetti on ainut tie immanentin triniteetin tuntemiseen ja immanentti triniteetti heijastaa luontevasti ekonomista triniteettiä” (Kärkkäinen 2014, 95–96).
Pannenberg hyväksyy Rahnerin teesin immanentin ja ekonomisen triniteetin identtisyydestä, mutta katsoo, ettei Rahner itse sovella sitä riittävän hyvin omassa kolminaisuusopillisessa teologiassaan (Pannenberg 1991, 307–308).
Rahner nimittäin vastustaa tiukasti sosiaalista kolminaisuusoppia, ja näkee Jumaluudella olevan vain yhden tietoisuuden ja toiminnan keskuksen, joka ”subsistoi kolmitahoisella tavalla” (Rahner 1997, 106–107), ja katsoo ekonomisessa kolminaisuudessa olevan kyse Isän itseilmoituksesta Pojan kautta (Rahner 1997, 35).
Pannenberg puolestaan pitää persoonia erillisinä toiminnan keskuksina (Pannenbeg 1991, 319) ja lähestyy niin ekonomista kuin immanenttiakin triniteettiä Isän ja Pojan välisen erotuksen kautta.
Tähtäimessä inkarnaatio
Tämän kolmiosaisen artikkelisarjan ensi viikolla ilmestyvässä viimeisessä osassa luon katsauksen Pannenbergin näkemyksiin inkarnaatiosta ja kristologiasta ja analysoin Pannenbergin teologisen systeemin kokonaisrakennetta. Viimeinen osa tuo myös valoa siihen, miksi valitsin tämän artikkelisarjan otsikoksi ”Wolfhart Pannenbergin kehä”.
Kirjallisuus
Pannenberg, Wolfhart (1991 [1988]) Systematic Theology: Volume 1. Translated by Geoffrey W. Bromiley. Edinburgh: T&T Clark Ltd.
– (1994 [1991]). Systematic Theology: Volume 2. Translated by Geoffrey W. Bromiley. Edinburgh: T&T Clark Ltd.
Kärkkäinen, Veli-Matti (2014). Trinitaarinen teologia. – Modernin teologian suuntauksia. Toimittaneet Olli-Pekka Vainio ja Lauri Kemppainen (s. 84–108). Helsinki: Kirjapaja.
Moltmann, Jürgen (1981 [1980]) The Trinity and the Kingdom of God: The Doctrine of God. Translated by Margaret Kohl. London: SCM Press Ltd.
Rahner, Karl, S.J. (1997 [1967]). The Trinity. Translated by Joseph Donceel, Introduction, index, and glossary by Catherine Mowry LaCugna. New York: The Crossroad Publishing Company.
Jumalapuhetta 