Kuinka puhua ihmisille Jeesuksesta?

Kristityn elämässä tulee joskus eteen tilanteita, jolloin hänen pitäisi selittää jollekulle ymmärrettävästi pähkinänkuoressa, mistä kristinuskossa on oikeastaan kyse. Tässä tulee tietenkin pureutua olennaisimpaan, eli Jumalan pelastustyöhön Jeesuksessa Kristuksessa.

Tämä kristinuskon ydinasia on sinänsä helppo ilmaista yhdellä lauseella, kuten ”Jumala lähetti Jeesuksen Kristuksen kuolemaan ihmisten puolesta heidän syntiensä tähden ja voittamaan kuoleman ylösnousemuksellaan”. Kuitenkin tällaiset määritelmät usein herättävät enemmän kysymyksiä kuin vastaavat niihin.

Esimerkiksi seuraavankaltaiset kysymykset ovat kokemukseni mukaan varsin yleisiä; ”Miksi Jeesuksen täytyi kuolla, jotta hyvä ja armollinen Jumala voisi antaa ihmisille anteeksi heidän syntinsä?” ”Miten Jeesuksen kuolema voi hyödyttää toisia ihmisiä?” ”Mistä Jumalan täytyy minut pelastaa?” ”Mitä tekemiseni Jumalalle kuuluvat? Enkö saa elää omaa elämääni?”

Syy siihen, miksi kristittyjen yksinkertainen vastaus lähinnä herättää lisää kysymyksiä, on, että ne ilmaukset ja selitykset, joilla kristillisen ilosanoman ydinsisältö on perinteisesti muotoiltu, eivät ole enää ymmärrettäviä nykyihmisille. Nykyään tavalliselle kaduntallaajalle tuntuu käsittämättömältä ajatus esimerkiksi Jeesuksen uhrikuolemasta tai ihmisten syyllisyydestä Jumalan edessä.

Tässä artikkelissani haluankin antaa vinkkejä, joiden avulla tavallinen, ei-teologisesti koulutettu kristitty voi lähestyä tällaista tilannetta, jolloin hänelle tarjoutuu tilaisuus vastata, mihin hänen uskonsa perustuu (1. Piet. 3:15).

Esitän nämä vinkit omina ehdotuksinani, ja kuka tahansa voi halutessaan täydentää niitä tai olla kanssani eri mieltä. Toivon kuitenkin, että mahdollisimman moni saa näistä työkaluja ja suuntaviivoja, joiden avulla hän voi puhua Jumalan suorittamasta pelastuksesta niille, jotka eivät vielä tunnusta Jeesusta henkilökohtaisena vapahtajanaan (ja miksei myös näiden kysymyksien kanssa painivalle uskonveljelleen tai -sisarelleen).

Tilannetajun tärkeys

Yksi epäonnistuneimmista evankeliointiyrityksistä, joihin olen törmännyt, tapahtui kerran Helsingissä lähijunassa, kun yksi mies alkoi tupaten täydessä vaunussa puhua siitä, kuinka hän on löytänyt Jeesuksen ja kuinka ihanaa se on. Kesken puheensa hän häkeltyi ja puhe kääntyi nopeasti epäuskoisia kohtaavaan tuomioon.

Sen sijaan, että tämä ilosanomasta kertominen olisi saanut ihmiset pohtimaan suhdettaan Jeesukseen, he lähinnä pyörittelivät vaivaantuneina silmiään. Sama efekti tulee myös Rautatieasemalla aina silloin tällöin megafonin kanssa tuomiota paasaavista julistajista.

Nämä julistajat ovat siinä mielessä oikeassa, että Jeesuksessa meitä kohdanneesta pelastuksesta kertominen kuuluu kaikille kristityille, ei vain siihen erityisesti koulutetuille papeille. Kristittynä olemiseen kuuluu pysyvä valmius kertoa muille itseään kohdanneesta Jumalan rakkaudesta.

Kuitenkin tätäkin julistustyötä on tehtävä järkevästi ja niin hyvin kuin suinkin. ”Olkaa siis viisaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset” (Matt. 10:16). Kuten edellä kuvaamani esimerkit kertovat, evankelioiminen voi pahimmassa tapauksessa vieraannuttaa ihmisiä kristinuskosta entisestään. Mielikuva kristityistä tuomiota paasaavina ahdasmielisinä hörhöinä tuskin herättää kenessäkään halua liittyä tähän joukkoon.

Sen sijaan, että ajattelisi ei-uskovia tuomittuna ja käännytettävänä massana, on parempi nähdä jokainen ihminen Jumalan luomana ja hänelle rakkaana persoonana, ja kunnioittaa hänen mielipiteitään, vaikka olisikin eri mieltä hänen kanssaan. Nähdäkseni tavalliselle uskovalle paras tapa kertoa uskostaan on kunnioittava ja hyvähenkinen keskustelu.

Jotta tällainen keskustelu olisi mahdollinen, on tärkeää osata lukea ihmisten mielialoja ja tunteita. Jos jollakulla ei ole mitään halua tai kiinnostusta keskustella uskon asioista, hänen kanssaan ei välttämättä ole hyvä käydä tällaiseen keskusteluun.

Jos taas aistii ihmisessä kiinnostusta tai aitoa halua keskustella (kriittisestikin), voi tällainen keskustelu olla hyvin hedelmällistä. Vaikka keskustelu ei päättyisikään tämän toisen osapuolen kääntymiseen, hän voi silti sen päätteeksi ymmärtää paremmin kristittyjä ja heidän uskoaan, mikä on myös oikein hyvä lopputulos.

Älä mene ”Jeesus edellä”

Kuten lähijunassa kohtaamani esimerkkitapaus, monet muutkin aloittavat ilosanoman julistamisen pääasiasta, eli Jeesuksesta. Tämä ei kuitenkaan ole välttämättä paras mahdollinen lähestymistapa. Monelle sana ”Jeesus” tuo mieleen lähinnä uskovaisten hurskastelun tai muita negatiivisia mielleyhtymiä. Usein kuuleekin puhuttavan ”jeesustelusta”.

Lisäksi ainakin Suomessa on turha kysyä: ”oletko kuullut Jeesuksesta?”, sillä tämä nimi on varmasti kaikille tuttu – tavalla tai toisella. Jeesus on vastaus, mutta mikä olikaan kysymys?

Raamatussa tarve Jeesukselle kerrotaan yksinkertaisesti seuraavasti: ”Hän pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt. 1:22). Synti on nykyajan ihmiselle outo käsite, mutta pähkinänkuoressa sen voi sanoa tarkoittavan kaikkea sitä, mikä erottaa meidät Jumalasta. Syntiä ovat kaikki pahat teot, ja synnin seurausta on meidän ahdistuneisuutemme ja sisäinen tyhjyytemme.

Lähdettäessä kuvailemaan tätä ihmiskunnan synnin vääristämää tilaa ei-uskoville, pitää olla hyvin tarkka. Ensinnäkin pitää välttää juridista kielenkäyttöä. Tällä tarkoitan sitä, että sinänsä oikea kuva ihmiskunnasta Jumalan oikeudenmukaisen tuomion alaisena saa aikaan lähinnä kuvan pikkumaisesta ja ankarasta Jumalasta, joka vaanii meidän jokaista liikettämme.

Toisaalta kannattaa välttää takertumasta liiaksi esimerkiksi syntiinlankeemuskertomukseen, sillä Aadamin ja Eevan tekemän synnin yhteys nykyajan ihmisiin ei ole tämän päivän länsimaiden kasvateille lainkaan selvä, ja herättää jälleen kerran vain lisää vaikeita kysymyksiä.

Sen sijaan kannattaa lähteä liikkeelle konkreettisesta todellisuudesta, siitä, minkä jokainen tunnistaa omakseen. Koska Jumala on olemassaolomme perusta, etääntymisemme tästä perustasta saa aikaan sen, että olemme onnettomia. Se saa aikaan ahdistusta omasta kohtalostaan, tuntemaan elämän tarkoituksettomuutta ja tuntemaan itsensä merkityksettömäksi. Se saa meidät myös tekemään pahoja tekoja, joita kadumme, ja jotka herättävät meissä syyllisyyttä.

Mielestäni tätä synnin todellisuutta kuvatessa tulee liikkua sopivan yleisellä tasolla, mutta siten, että tämä kuvaus ei jää vain etäiseksi kerronnaksi, joka ei kosketa. Tämä sopivan yleisellä tasolla liikkuminen on nähdäkseni siksi tarpeen, että jos ihmiskunnan tilasta tekee liian yksinkertaistavia yleistyksiä, siitä puhuvan uskottavuus kärsii.

Jos ihmiskunnan tilaa kuvaa ainoastaan esimerkiksi siten, että koko ihmiskunta kokee syyllisyyttä ja tarvitsee siksi syntien anteeksiantamusta, liikutaan mielestäni vaarallisilla vesillä. Kaikki eivät näet välttämättä tunne Jumalan edessä syyllisyyttä synneistään tai eivät ainkaan tiedosta sitä. Siksi synnin vaikutusten yksipuolinen kuvaileminen saattaa aiheuttaa sen, että ihminen ei koe tätä todellisuutta omakseen.

Tässä synnin aiheuttaman todellisuuden kuvailemisessa tulee olla myös sikäli tarkka, että se pitää tuoda esille siten, että keskustelukumppani tajuaa synnin olevan oikeasti ongelma, josta myös hän itse kärsii, mutta samalla varoa menemästä liian ”ihon alle”. Jos ihminen tuntee tilanteen liian epämukavaksi, hänelle saattaa tulla vastareaktio, jonka seurauksena hän ottaa etäisyyttä koko asiaan. Tilannetajun tärkeyttä ei voi korostaa liikaa.

Miksi Jeesus on ratkaisu?

Kristinuskon ydinsanoman mukaan Jeesus Kristus on kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan pelastanut meidät synnin ja Paholaisen vallasta. Tämän selittäminen ymmärrettävällä tavalla kristinuskosta vieraantuneelle nykyihmiselle on suuri haaste, sillä raamatullinen uhriteologia on tullut hänelle suorastaan käsittämättömäksi.

Siksi perinteinen kristillinen selitys, että Jeesus kantoi ristillä koko ihmiskunnan syntejä ja että Jumala rankaisi häntä kaikkien muiden ihmisten sijaan, ei luultavasti tee toivottua vaikutusta. Siitä herää kysymykset siitä, miksi Jumala vaati viattoman kuolemaa voidakseen antaa ihmisille heidän syntinsä anteeksi.

Myös se, miten jonkun toisen ihmisen kärsimys voi vaikuttaa millään tavalla kenenkään toisen, täysin erillisen ihmisen asemaan Jumalan edessä, ei ole mikään helppo kysymys vastattavaksi.

Jeesuksen kuoleman pelastava vaikutus on vaikea ja monitahoinen teologinen kysymys, eikä iloista sanomaa kertovan tavallisen kristityn tarvitse stressata siitä, että hänen tulisi esittää täydellisesti sen kaikki yksityiskohdat. Kristittykin ymmärtää pelastuksen syvyyttä vasta vähitellen elämänsä aikana, eikä varmasti koskaan koko täyteydessään.

Itse lähtisin selittämään tätä asiaa Jumalan rakkauden ja laupeuden näkökulmasta. Jumala on rakkaus, ja ”juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:9-10).

Jumala, koko universumin ja koko olemassaolon takana oleva kaikkivaltias Isä, on siis persoonallinen rakkaus. Se, että koko olemassaolon kantava voima on rakkaus, joka on luonut jokaisen ja rakastaa jokaista – juuri sinua ja juuri minua – omana itsenään ja tuntee jokaisen paremmin kuin kukaan, on vastaus synnin aiheuttamiin haavoihin ja meidän sisäiseen tyhjyyteemme.

Jokaisella ihmiselämällä on merkitystä, koska meidät on luotu rakastavan kaikkivaltiaan yhteyteen. Elämällä on tarkoitus, koska se on matka hänen luokseen hänen johdatuksessaan.

Ihmiskunta on kuitenkin eksyksissä eikä pääse omin voimin täydellisesti osalliseksi tästä rakkaudesta. Ihmisille on myös muodostunut vääriä mielikuvia Jumalasta: hänet nähdään vihaisena despoottina, jota pitää lepyttää uhreilla ja hyvillä teoilla, hänet nähdään persoonattomana, ”korkeampana voimana”, ja joillekin luonto itse on Jumala.

Jumala tahtoo kuitenkin johdattaa ihmiset luokseen ja ilmoitti siksi itsensä tulemalla ihmiseksi Jeesus Nasaretilaisessa. Hän jakoi ihmisen elämän ja todellisuuden aina tuskalliseen kuolemaan asti. Hän ei kuitenkaan jäänyt kuoleman omaksi, vaan nousi kuolleista ikuiseen elämään.

Tällä Jumala tahtoo ilmoittaa koko ihmiskunnalle, että hän on persoonallinen rakkaus, joka elää ja toimii historiassa ja kutsuu kaikkia ihmisiä luokseen. Lisäksi tämä kertoo Jumalasta sen, että hän rakastaa ihmisiä niin paljon, että ilmoittaessaan itsensä, hän nöyryytti itsensä tulemalla ihmiseksi ja kärsimällä häpeällisen kuoleman.

Miksi Jeesuksen sitten täytyi kuolla, jotta tämä Jumalan itseilmoitus voisi toteutua? Teologisia selitysmalleja riittää, mutta nykyajan kontekstin vaatiman yksinkertaisuuden ja selkeyden nimissä lähtisin selittämään tätä ylösnousemuksesta käsin:

Ylösnousemuksessa Jumala näytti, että ristillä kuollut Jeesus oli todella hänen lähettämänsä Messias. ”Inhimillisen syntyperänsä puolelta hän oli Daavidin jälkeläinen; pyhyyden Hengen puolelta hän oli Jumalan Poika, jolla on valta, ylösnousemuksessa tähän asemaan asetettu. Hän on Jeesus Kristus, meidän Herramme” (Room. 1:3-4).

Ylösnousemus näyttää, että vapaaehtoisesti häpeälliseen kuolemaan antautunut Jeesus oli Jumalan Poika, mikä taas paljastaa Jumalan uhrautuvan rakkauden ihmiskuntaa kohtaan. ”Totisesti, totisesti: jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää vain yhdeksi jyväksi, mutta jos se kuolee, se tuottaa runsaan sadon” (Joh. 12:24). Kuolemansa kautta Jeesus siis ilmoitti meille Jumalan rakkauden ja meitä odottavan ikuisen elämän.

Ylösnousemus nimittäin osoittaa, että kuolemalla ei ole viimeistä sanaa, vaan voimme päästä iankaikkiseen yhteyteen Jumalan kanssa. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ovat siis Jumalan olemuksen täydellisin ilmoitus, ja se kertoo meille totuuden Jumalasta;

Meidän ei tarvitse olla ahdistuneita kohtalostamme, meidän ei tarvitse kokea tarkoituksettomuutta, meidän ei tarvitse yrittää lepyttää vihaista Jumalaa, sillä hän on koko ajan rakastanut meitä ja osoitti sen Jeesuksen kuolemassa ja ylösnousemuksessa. Siksi Jeesus on vastaus myös nykyajan ihmisille.

Uusi evankeliointi ja laupeuden riemuvuosi

Näiden vinkkien ohella kannattaa muistaa myös koko maailmanlaajuisen katolisen kirkon konteksti. 8.12.2015 paavi Franciscus julisti alkaneeksi laupeuden ylimääräisen riemuvuoden, jonka aikana uskovia kutsutaan syventymään Jumalan laupeuteen entistä tarkkaavaisemmin ja saamaan siitä voimaa.

Tämän Jumalan laupeuden aspektin tulee näkyä myös uskovien evankelioimistyössä niin sanoissa kuin teoissa. Paavi kirjoittaa riemuvuoden julistamiseksi laatimassaan bullassa Misericordiae Vultus seuraavasti:

Kirkon lähetystehtävä on julistaa Jumalan laupeutta, joka on evankeliumin sykkivä sydän. Kirkon kautta laupeuden täytyy saavuttaa jokaisen ihmisen sydän ja mieli. Kristuksen morsiamen on toimittava kuin Jumalan Poika, joka meni kaikkien luo ketään poissulkematta. Meidän aikanamme, kun kirkon tehtävänä on uusi evankelioiminen, laupeuden teema on otettava esiin uudella innolla ja uudistuneessa pastoraalisessa toiminnassa. Kirkolle ja sen julistuksen uskottavuudelle on ratkaisevan tärkeää, että se itse elää todeksi laupeutta ja todistaa siitä. Kirkon käyttämän kielen ja eleiden on välitettävä laupeutta, jotta se koskettaisi ihmisten sydämiä ja saisi heidät löytämään uudelleen tien takaisin Isän luo. (Misericordiae Vultus, 12)

Ottakaamme opiksi näistä kehotuksen sanoista ja olkaamme Isän toiminnan vaikuttavia merkkejä maailmassa. Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille!

Kirjallisuus

Franciscus (2015). Misericordiae Vultus (Laupeuden kasvot). Bulla laupeuden ylimääräisen riemuvuoden julistamiseksi. Suomenkielinen laitos. Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s