Viime viikolla käsittelin paavi Franciscuksen ohjelmallista kehotuskirjettä Evangelii Gaudium, ja nyt on vuorossa hänen uusin, ympäristöasioita käsittelevä kiertokirjeensä Laudato si’.
Vaikka paavi ottaa kiertokirjeessään kantaa ihmiskunnan aiheuttamaan ekologiseen kriisiin, kirjeen tarkoituksena ei ole puhua pelkästään luonnonsuojelusta. Laudato si’ssä Franciscus toteuttaa samalla myös Evangelii Gaudiumissa esittämiään uutta evankeliointia koskevia periaatteita ja kehotuksia.
Laudato si’ on toki merkittävä kirje jo pelkästään sen aiheen takia: siinä paavi ottaa ensimmäistä kertaa ympäristöongelmat kiertokirjeensä pääteemaksi ja antaa aiheeseen selkeitä kannanottoja. Kuitenkaan monet asiat, joista Franciscus puhuu, ovat tuttuja jo paavien aiemmin julkaisemista teksteistä – kuten esimerkiksi Evangelii Gaudiumista.
Heti alkuun paavi osoittaa sanansa kaikille ”hyvän tahdon ihmisille”: ”Nyt globaalin ympäristön tuhoutumisen edessä tahdon kääntyä jokaisen maapallolla asuvan ihmisen puoleen. Kehotuskirjeessäni Evangelii Gaudium kirjoitin kirkon jäsenille saadakseni liikkeelle missionaarisen uudistuksen, jota on vielä toteutettava. Tässä kiertokirjeessä tahdon käydä vuoropuhelua kaikkien kanssa yhteistä kotiamme koskien” (Laudato si’, 3). Hän esittää kiireellisen vetoomuksen:
Kehotan viipymättä aloittamaan uudelleen vuoropuhelun tavasta, jolla rakennamme planeettamme tulevaisuutta. Tarvitsemme keskustelua, joka yhdistää meidät kaikki, koska ympäristöhaaste, jota elämme, ja sen inhimilliset juuret koskevat meitä kaikkia. … Ratkaisujen esteenä olevat asenteet, myös uskovien keskuudessa, vaihtelevat ongelman kieltämisestä välinpitämättömyyteen, mukavuudenhaluiseen tyytymiseen tai sokeaan luottamukseen teknisiä ratkaisuja kohtaan. Tarvitsemme uutta yleismaailmallista solidaarisuutta. (Laudato si’, 14)
Aika herätä
Mitkä sitten ovat ne ongelmat, joista paavi puhuu? Kiertokirjeensä ensimmäisessä luvussa hän tuo esiin planeettamme huolestuttavan tilan, joista sekä luonto että ihminen itse kärsivät. Nämä ongelmat ovat sitä luokkaa, että pelkästään niiden luetteleminen riittää vakuuttamaan rehellisen lukijan siitä, että jotain on tehtävä – ja pian.
Tämä osio on karua ja paikoin hyvin ahdistavaa luettavaa. Tämä on kuitenkin pelkästään ansiokasta, sillä näiden asioiden pitääkin herättää tuskaa ja halua muutokseen.
Ympäristöongelmia, joista Franciscus kirjoittaa, ovat saastuminen, ilmastonmuutos, vesikysymys, biodiversiteetin menetys, ihmiselämän laadun heikkeneminen ja yhteiskunnan rappeutuminen. Lisäksi hän ilmaisee huolensa maailmanlaajuisesta epätasa-arvosta sekä näiden ongelmien osakseen saamista vaimeista reaktioista.
”Vuosittain tuotetaan satoja miljoonia tonneja jätteitä, joista suuri osa ei ole biohajoavia: kotitalousjätteet ja kaupalliset jätteet, rakennus- ja purkujätteet, kliiniset jätteet, elektroniikka- ja teollisuusjätteet, erittäin myrkylliset radioaktiiviset jätteet. Maa, kotimme, näyttää yhä enemmän muuttuvan valtaisaksi kaatopaikaksi” (Laudato si’, 21).
Paavi sanoo ilmastonmuutoksen olevan ”yksi ihmiskunnan tärkeimmistä nykyhaasteista” (Laudato si’, 25), ja varoittaa, että ”jos nykytendenssi jatkuu, vuosisatamme todistaa ennennäkemättömiä ilmastonmuutoksia ja ennen kokemattomia ekosysteemien tuhoa, jolla on vakavia seurauksia meille kaikille” (Laudato si’, 24).
Erityisen ankarasti ilmastonmuutos vaikuttaa köyhiin, jotka elävät alueilla, joihin lämpeneminen erityisesti vaikuttaa, ja jotka ovat avuttomia ilmastonmuutoksen ja sen aiheuttamien luonnonkatastrofien edessä.
”Toiset nykytilannetta osoittavat tekijät liittyvät luonnonvarojen riittävyyteen. Tiedämme hyvin, että on mahdotonta ylläpitää kehittyneiden maiden ja yhteiskunnan rikkaimpien osien nykyistä kulutustasoa. Siellä tuhlaus ja roskiin heittäminen on saavuttanut ennennäkemättömät mittasuhteet. Planeetan riistämisen rajat on jo ylitetty, emmekä sittenkään ole ratkaisseet köyhyyden ongelmaa” (Laudato si’, 27).
Yksi erittäin tärkeä kysymys on juomaveden saatavuus ja laatu. Köyhien saatavilla olevan juomaveden laadun lisäksi huolena on, että joissain paikoissa kasvaa pyrkimys yksityistää tämä harvinainen resurssi ja muuttaa se markkinalakien alaiseksi kauppatavaraksi.
Franciscus painottaa, että ”pääsy turvalliseen juomaveteen on olennainen, perustavanlaatuinen ja yleismaailmallinen ihmisoikeus, koska se määrittää ihmisen henkiinjäämistä, ja on siksi edellytys muiden ihmisoikeuksien harjoittamiselle” (Laudato si’, 30).
Maan resurssien riistäminen aiheuttaa valtavaa biodiversiteetin menetystä: ”Vuosittain katoaa tuhansia kasvi- ja eläinlajeja, joita emme enää voi tuntea ja joita lapsemme eivät voi nähdä, koska ne on ainiaaksi menetetty. Enemmistö niistä kuolee sukupuuttoon ihmisen toimintaan liittyvistä syistä. Meidän takiamme tuhannet lajit eivät enää anna olemassaolollaan kunniaa Jumalalle eivätkä voi välittää meille omaa sanomaansa. Meillä ei ole oikeutta tähän” (Laudato si’, 33).
Ylikulutusta ja markkinoiden ylivaltaa vastaan
Franciscuksen mukaan nykyään käsillä oleva ekologinen kriisi liittyy läheisesti siihen ”poisheittämisen” kulttuuriin, jota hän kritisoi aiemmassa kehotuskirjeessään. ”Nämä ongelmat liittyvät läheisesti kertakäyttökulttuuriin, joka vaikuttaa niin syrjäytettyihin ihmisiin kuin nopeasti roskaksi muuttuviin asioihin” (Laudato si’, 22).
Monet niistä, joilla on enemmän resursseja ja taloudellista tai poliittista valtaa, näyttävät keskittyvän ongelmien peittelyyn tai oireiden kätkemiseen pyrkien vain vähentämään joitakin ilmastonmuutosten kielteisiä vaikutuksia. Mutta monet näistä oireista viittaavat siihen, että vaikutukset vain pahenevat, jos jatkamme nykyisiä tuotanto- ja kulutusmalleja. Siksi on välttämätöntä kehittää poliittisia linjauksia, jotta lähivuosina hiilidioksidipäästöjä ja muiden saastuttavien kaasujen päästöjä vähennettäisiin jyrkästi, esimerkiksi korvaamalla fossiilisia polttoaineita ja kehittämällä uusiutuvia energianlähteitä. (Laudato si’, 26)
Sama rahamarkkinoiden valta, jota Franciscus kritisoi Evangelii Gaudiumissa, saa osakseen kritiikkiä myös Laudato si’ssä: ”Vaikka 21. vuosisata pitääkin yllä menneiden aikojen hallintojärjestelmää, havaitaan kansallisvaltioiden menettävän valtaansa ennen kaikkea ylikansallisten talous- ja finanssisektorien pyrkiessä hallitsemaan politiikkaa” (Laudato si’, 175).
”Politiikan ei pidä alistua talouden valtaan ja talouden ei pidä alistua teknokratian saneleman tehokkuusparadigman valtaan. Yhteisen hyvän kannalta nykyään tarvitaan välttämättä politiikan ja talouselämän vuoropuhelua ja päättäväistä asettumista elämän, erityisesti ihmiselämän, palvelukseen” (Laudato si’, 189).
Franciscuksen mukaan tarvitaan kiireesti toteuttamiskelpoisia kansainvälisiä sopimuksia: ”Tarvitaan globaaleja sääteleviä normeja, jotka asettavat velvoitteita ja estävät teot, joita ei voi hyväksyä, kuten sen, että vaikutusvaltaiset yritykset tai maat siirtäisivät saastuttavat jätteensä tai tehtaansa muihin maihin” (Laudato si’, 173).
Kertakäyttökulttuurilla ja markkinoiden rajoittamattomalla vallalla on tuhoisia seurauksia sekä köyhille että luonnolle, minkä vuoksi paavi pitää heikossa asemassa olevien ihmisten olojen parantamista ja luonnon suojelemista keskenään erottamattomina:
On välttämätöntä etsiä kokonaisvaltaisia ratkaisuja, jotka pohtivat luonnonjärjestelmien vuorovaikutusta keskenään ja sosiaalisten järjestelmien kanssa. Ei ole kahta erillistä kriisiä, ympäristökriisiä ja yhteiskunnallista kriisiä, vaan pikemminkin yksi monimutkainen yhteiskunnallis-ympäristöllinen kriisi. Ratkaisuohjelmat edellyttävät kokonaisvaltaista lähestymistapaa köyhyyden voittamiseksi, syrjäytettyjen ihmisten arvokkuuden palauttamiseksi ja samalla luonnon suojelemiseksi. (Laudato si’, 139)
Kokonaisvaltainen ekologia
Paavi ilmaisee kiitollisuutensa maailmanlaajuista ekologista liikettä kohtaan, jonka ansiosta ”ympäristökysymykset ovat yhä enemmän olleet esillä julkisessa agendassa ja rohkaisseet kauaskatseisempaan ajattelutapaan” (Laudato si’, 166). Kuitenkin ympäristöongelmiin ratkaisua etsivien joukossa esiintyy paljon erilaisia mielipiteitä, jotka voivat myös olla epäjohdonmukaisia ja vahingollisia:
Toisessa ääripäässä jotkut puolustavat edistysmyyttiä mihin hintaan tahansa ja uskovat, että ekologiset ongelmat ratkeavat yksinkertaisesti uusilla teknisillä ratkaisuilla ilman eettisen pohdinnan ja syvällisen muutoksen tarvetta. Toisessa ääripäässä jotkut ovat sitä mieltä, että ihmislaji on missä hyvässä toiminnassaan pelkkä uhka ja vaarantaa maailmanlaajuisen ekosysteemin. Siksi on vähennettävä ihmisten läsnäoloa maapallolla ja estettävä heidän kaikenlainen toimintansa. (Laudato si’, 60)
Franciscus korostaa, että aitoon luonnosta välittämiseen kuuluu välttämättä myös myötätunto ihmisolentoja kohtaan: ”On ilmeisen epäjohdonmukaista taistella uhanalaisten eläinten kauppaa vastaan, jos samalla on täysin välinpitämätön ihmiskauppaa kohtaan, välittämättä köyhistä tai pyrkii tuhoamaan ei-toivotut ihmiset” (Laudato si’, 91).
Paavi ottaa kantaa myös väestönkasvuun, jonka tiimoilta katolinen kirkko on saanut usein kritiikkiä. Hän korostaa, että avain ympäristöongelmien ratkaisemiseen ei ole syntyvyyden säännöstely, vaan vallitsevien kulutustottumuksien muuttaminen:
”Se, että syytetään väestönkasvua eikä joidenkin äärimmäisen äärimmäistä valikoivaa kulutuskäyttäytymistä on tapa välttää ongelmien kohtaamista. Niin pyritään oikeuttamaan nykyistä jakomallia, jossa vähemmistö uskoo oikeudekseen kuluttaa mittakaavassa, jota on mahdotonta yleistää, koska maapallolla ei olisi tilaa edes sellaisen kulutuksen aiheuttamille jätteille” (Laudato si’, 50).
Sen sijaan että pyrkitään vähentämään syntyvyyttä tai uskotaan ”teknokraattisen paradigman” mukaisesti teknologian ja markkinoiden kykyyn ratkaista ympäristö- ja köyhyysongelma, tarvitaan kokonaan uudenlainen tapa suhtautua ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen ja itse ihmiseen. Tarvitaan kokonaisvaltaista ekologiaa.
Ekologia ja ihmisen suuret kysymykset
Vaikka Franciscus suositteleekin Laudato si’ssä joitain poliittisia ratkaisuja ympäristöongelmien ratkaisemiseksi (esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden korvaaminen uusiutuvilla energianlähteillä ja hiilidioksidipäästöjen rajoittamista poliittisilla linjauksilla), nämä eivät hänen mukaansa ole lopulta avain lopullisen ratkaisun löytymiseen.
Mitä paavin mukaan todella tarvitaan, on tuotanto- ja kulutusmallien perusteellinen remontti ja ennen kaikkea terveempi ihmiskuva:
Ei ole ekologiaa ilman asianmukaista antropologiaa. Kun ihmistä pidetään vain yhtenä olentona muiden joukossa, sattuman tai fyysisen determinismin tuloksena, on vaara, että vastuuntuntomme heikkenee. Vääränlaisesta ihmiskeskeisyydestä ei välttämättä tarvitse siirtyä ”biokeskeisyyteen”, joka olisi toisenlaista epätasapainoa, joka ei ratkaise ongelmia vaan luo niitä lisää. Ihmiseltä ei voi vaatia vastuuta maailmasta, jos samalla ei tunnusteta ja arvosteta hänen ainutlaatuista tiedon, tahdon, vapauden ja vastuun kykyään. (Laudato si’, 118)
Eikä tässä vielä kaikki: Franciscuksen mukaan aito ekologinen lähestymistapa vie täysin johdonmukaisesti myös huomattavasti syvällisempien kysymysten äärelle:
Millaisen maailman tahdomme välittää jälkeemme tuleville, kasvaville lapsille? Kysymys ei koske vain ympäristöä irrallisena, koska tätä aihetta ei voi lähestyä osittaisesti. Kun kysymme, millaisen maailman tahdomme jättää jälkeemme, viittaamme ennen kaikkea sen yleiseen suuntaan, merkitykseen ja arvoihin. Jos emme käsittele näitä syvempiä kysymyksiä, en usko, että ekologisella huolellamme on merkittäviä vaikutuksia.
Mutta jos tämä kysymys esitetään rohkeasti, se johtaa meidät vääjäämättä toisiin suoriin kysymyksiin: Mihin päämäärään menemme tästä maailmasta? Mitä tarkoitusta varten olemme tulleet tähän elämään? Mitä varten teemme työtä ja taistelemme? Miksi tämä maa tarvitsee meitä? Siksi ei enää riitä sanoa, että meidän on kannettava huolta tulevista sukupolvista. On huomattava, että kyseessä on meidän itsemme arvokkuus. Ensisijassa meitä koskee se, jätämmekö jälkeemme tulevalle ihmiskunnalle asuttavan maapallon. Se on itseämme koskeva draama, koska se kysyy elämämme merkitystä maan päällä. (Laudato si’, 160)
Todellisessa luonnonsuojelussa ei siis ole syvimmiltään kysymys pelkästään ongelmiin reagoimisesta tai poliittisista päätöksistä, vaan ihmisen arvokkuudesta ja päämäärästä. Ihmisen suhde ympäristöön liittyy läheisesti kysymykseen ihmisen suhteesta lähimmäiseen ja myös omaan itseensä:
On aina mahdollista kehittää kykyä lähteä itsestään kohti toisia. Ilman sitä emme tunnista toisten luotujen omaa arvoa, meitä ei kiinnosta pitää huolta jostakin toisten hyväksi ja meiltä puuttuu kykyä asettaa rajoja kärsimyksen tai ympäristömme tuhoutumisen välttämiseksi. Itsensä ylittämisen perusasenne, joka voittaa omantunnon eristäytymisen ja itsekeskeisyyden, on juuri, joka tekee mahdolliseksi huolenpidon toisista ja ympäristöstä. Se saa myös aikaan moraalisen reaktion harkita jokaisen tekonsa ja päätöksensä vaikutusta oman itsensä ulkopuolella. Jos pystymme voittamaan individualismin, voi kehittyä toisenlainen elämäntyyli ja merkittävä muutos yhteiskunnassa tulee mahdolliseksi. (Laudato si’, 208)
Laudato si’ ja uusi evankelioiminen
Tästä Franciscuksen syvällisestä lähestymistavasta ekologisiin kysymyksiin onkin hyvä edetä tarkastelemaan, kuinka hän toteuttaa tässä kaikille ihmisille osoittamassaan kiertokirjeessä Evangelii Gaudiumissa uudelle evankelioimiselle esittämiään periaatteita.
Jo edellä lainaamissani kohdissa tulee esille Franciscuksen tapa käsitellä ympäristöasioita tarkkasilmäisesti ja suorapuheisesti, mutta myös syvällisesti itse aioiden olennaisimpaan ytimeen porautuen. Tällä lähestymistavallaan hän pääsee politiikasta ja taloudesta teologian ja ihmisen olemassaolon syvimpien kysymysten äärelle.
Tätä hän ei tee ”uskontoa tuputtavasti”, vaan edeten täysin johdonmukaisesti kohti käsillä olevien ongelmien syvimpiä juuria. Tällä tavalla hän saa luonnon tilasta huolestuneen lukijan miettimään eläinten ja kasvien lisäksi myös oman elämänsä tarkoitusta ja suhdettaan lähimmäiseen ja Jumalaan.
Franciscuksen kirjeessä on siis evankelioiva ja jopa apologeettinen sisältö, mutta hän tekee tämän tavalla, joka saa näkemään kristinuskon perustotuudet suhteessa käytännön elämään ja siitä käsin.
Laudato si’ssä paavi myös osoittaa, että kirkko ei vain lähde jo olemassa olevan ekologisen liikkeen kelkkaan, vaan sen julistamalla sanomalla on koko luonnonsuojelun kannalta jotain hyvin olennaista annettavaa.
Evangelii Gaudiumin mukaan kristinuskon ydinsisältö, eli Jumalan rakkauden kohtaaminen Jeesuksessa Kristuksessa on lopulta ratkaisu ihmisen syntiin, surullisuuteen, sisäiseen tyhjyyteen ja eristyneisyyteen (Evangelii Gaudium, 1), jotka ovat Franciscuksen mukaan olennaisesti myös ympäristöongelmien taustalla.
Luomisen evankeliumi
Vaikka Laudato si’ on suunnattu kaikille ihmisille, siihen sisältyy myös avoimen kristillisiä lukuja. Paavi tiedostaa, että ”jotkut poliitikot ja ajattelijat torjuvat painokkaasti ajatuksen Luojasta tai pitävät sitä epäolennaisena” (Laudato si’, 62), mutta korostaa, että kumpikin omat lähestymistapansa omaavat tiede ja uskonto voivat käydä kumpaakin osapuolta hyödyttävää dialogia.
Vaikka tämä kiertokirje on avoin vuoropuhelulle kaikkien kanssa, jotta yhdessä etsisimme tietä vapauteen, haluan alusta saakka osoittaa, kuinka uskonvakaumukset antavat kristityille ja osin myös muille uskoville syitä pitää huolta luonnosta ja heikoimmista veljistä ja sisarista. Jos jo se tosiasia, että olemme ihmisiä, saa meidät pitämään huolta ympäristöstä, jonka osa olemme, erityisesti kristityt huomaavat, että heidän tehtävänsä luomakunnassa ja velvollisuutensa luontoa ja Luojaa kohtaan ovat osa heidän uskoaan. Siksi on hyväksi ihmiskunnalle ja maailmalle, että me uskovat tunnistamme paremmin vakaumuksistamme johtuvat ekologiset velvoitteet. (Laudato si’, 64)
Kristinuskon mukaan Jumala on luonut kaiken hyväksi ja ihmisen kuvakseen ja kaltaisuuteensa. Tämä osoittaa ihmisen suunnattoman arvokkuuden, mikä antaa syvällistä syytä ihmisen arvokkuuden puolustamiselle. Lisäksi kristinusko kertoo, että ihminen ei omista luontoa, vaan on sen hyödyntämisestä vastuussa Jumalalle.
Samalla juutalais-kristillinen ajattelu on demytologisoinut luonnon. Luonnon loistoa ja valtavuutta ei lakattu ihailemasta, mutta sitä ei enää pidetty luonteeltaan jumalallisena. Näin korostuu entisestään velvollisuutemme sitä kohtaan. Paluu luontoon ei voi tapahtua ihmisen vapauden ja vastuun hinnalla. Ihminen on osa maailmaa ja hänen on viljeltävä kykyjään suojellakseen sitä ja kehittääkseen sen mahdollisuuksia. Tunnistamalla luonnon arvon ja haurauden ja samalla Luojan meille antamat kyvyt voimme nykyään lopultakin jättää taaksemme modernin myytin rajattomasta materiaalisesta edistyksestä. Hauras maailma, jonka Jumala katsoi ihmisen hoitoon, haastaa älykkyyttämme tunnistamaan, kuinka meidän on suunnattava, harjoitettava ja rajoitettava valtaamme. (Laudato si’, 78)
Sekä ihmisen erityisarvo Jumalan kuvana että luonnon ymmärtäminen luotuna ja suojelua tarvitsevana ovat siis molemmat oppeja, jotka ovat omiaan lisäämään ihmisen vastuuta luonnosta.
Myös ajatus siitä, että itse Jumala tuli osaksi luomakuntaa, kertoo jotain luodun todellisuuden arvosta. Olennaista on myös Jeesuksen ylösnousemus, joka näyttää meille luomakunnan lopullisen päämäärän ja täyttymyksen:
”Näin tämän maailman luodut eivät enää ole meille pelkkää luonnollista todellisuutta, koska Ylösnoussut kietoo ne salatulla tavalla ja ohjaa niitä päämääränsä täyttymykseen. Samat kedon kukat ja taivaan linnut, joita hän mietiskeli ihmissilmillään, ovat nyt täynnä hänen loistavaa läsnäoloaan” (Laudato si’, 100)
Ekologinen kääntymys
Laudato si’n viimeisessä luvussa Franciscus tahtoo rohkaista kaikkia ekologiseen elämäntapaan. Jokainen ihminen voi tehdä jotain, ja muutoksen keskiössä on ihmisen sydämen asenteen muuttaminen:
Kun ihmisistä tulee itsekseskeisiä ja itseensä sulkeutuneita, ahneus kasvaa. Mitä tyhjempi ihmisen sydän on, sitä enemmän hän tarvitsee ostettavia, omistettavia ja kulutettavia hyödykkeitä. On melkein mahdotonta hyväksyä todellisuuden asettamia rajoja. Tältä näkökannalta todellista yhteistä hyvääkään ei ole. Jos tällainen ihmistyyppi hallitsee ihmiskunnassa, normeja noudatetaan vain siinä määrin kuin ne eivät ole ristiriidassa omien tarpeiden kanssa. (Laudato si’, 204)
Kaikkea ei ole vielä menetetty: ihmiset pystyvät myös ylittämään itsensä ja lähtemään uusille teille kohti todellista vapautta. Kuitenkin nykyisen kulutuskeskeisen kulttuurin piirissä kasvaneet ihmiset ovat omaksuneet kulttuurinsa vahingolliset tottumukset ja ajattelutavat. Siksi tarvitaan ympäristökasvatusta:
Ympäristökasvatus on laajentanut päämääriään. Alkuvaiheessa se keskittyi hyvin paljon tieteelliseen tietoon, tietoisuuden herättämiseen ja ympäristöriskien ehkäisemiseen. Nykyisin se pyrkii sisältämään kritiikkiä modernin ajan välineelliseen ajatteluun perustuvia ”myyttejä” kohtaan (individualismi, rajaton edistys, kilpailu, kulutuskeskeisyys, sääntelemättömät markkinat) ja myös palauttamaan ekologisen tasapainon eri tasoilla: sisäinen tasapaino itsensä kanssa, solidaarisuus toisia kohtaan, luonnon tasapaino kaikkien elävien olentojen kanssa, hengellinen suhde Jumalaan. Ympäristökasvatuksen pitäisi auttaa meitä tuohon loikkaan kohti salaisuutta, josta ekologinen etiikka saa syvällisimmän merkityksensä. (Laudato si’, 210)
Tämä ympäristökasvatus ei saa jäädä puolitiehen: pelkkä informaatio ja lainsäädännön parantaminen ei riitä, vaan ihmiset pitää saada motivoituneiksi toimimaan niiden mukaan. ”Vain lujia hyveitä vaalimalla voi antautua ekologiseen sitoutumiseen” (Laudato si’, 211).
Vaikka Franciscus on puhunut kiertokirjeessään hyvin vakavista asioista, täytyy muistaa, että toivoa on vielä. ”Vaeltakaamme laulaen! Älkööt taistelumme ja huolemme tästä planeetasta viekö meiltä iloa ja toivoa” (Laudato si’, 244).
Kirjallisuus
Franciscus (2015). Kiertokirje Laudato si’ (Ole ylistetty) 24.5.2015. Suomenkielinen laitos: Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki.
Jumalapuhetta 