Paavi Franciscus ja evankelioimisen uusi vaihe – osa I: Evangelii Gaudium

Pope Francis Korea Haemi Castle 19 (cropped).jpgKuten jokainen katolisen kirkon asioita vähänkään seurannut tietää, Vatikaanissa istuu tällä hetkellä harvinaisen pidetty paavi. Yksi tärkeä syy tähän paavi Franciscuksen suosioon lienee hänen poikkeuksellisen maanläheinen tyylinsä. Lisäksi hänet tunnetaan hänen paavillisen nimensä innoittaneen Franciscus Assisilaisen (n. 1181-1226) tavoin köyhien ja luonnon puolestapuhujana.

Paaviutensa aikana Franciscus on ollut tiuhaan julkisuudessa opetustensa ja muun toimintansa johdosta. Viime kesänä hän sai osakseen valtavan mediahuomion julkaisemalla ympäristöasioita käsittelevän kiertokirjeensä Laudato si’.

Toisin kuin kyynikko saattaisi ajatella, Franciscuksen toiminnassa ei ole kyse mistään kirkon imagoa kohentamaan pyrkivästä hymykampanjasta tai pinnallisista PR-tempauksista, vaan hänellä on oikeasti painavaa sanottavaa ja halu uudistaa kirkon evankelioimistyötä kohtaamaan paremmin nykyajan kirkosta vieraantuneet ihmiset.

Juuri tästä on kysymys hänen tärkeässä ja ohjelmallisessa apostolisessa kehotuskirjeessään Evangelii Gaudium, jonka hän julkaisi paaviutensa ensimmäisenä vuonna. Tässä artikkelissa tarkastelen suuntaviivoja, joita Franciscus on asettanut kirkon uudelle evankelioimistyölle Evangelii Gaudiumissa, ja ensi viikolla sitä, kuinka ne toteutuvat hänen uusimmassa kiertokirjeessään Laudato si’.

Franciscuksen ohjelmanjulistus

Vaikka Evangelii Gaudium ei ole paavi Franciscuksen ensimmäinen kiertokirje, se on silti hänen paavikautensa varsinainen ohjelmanjulistus. Ensimmäinen hänen nimissään julkaistu apostolinen kiertokirje Lumen Fidei oli hänen edeltäjänsä paavi Benedictus XVI:n aloittama, ja iäkkään paavin jo väistyttyä Pyhän Pietarin Istuimelta hänen seuraajansa viimeisteli jo aloitetun työn.

Evangelii Gaudiumissa Franciscus käsittelee kirkon evankelioimistyötä ja tahtoo uudistaa sitä. Kehotuskirje alkaa sanoilla:

Evankeliumin ilo täyttää Jeesuksen kohtaavien sydämen ja koko elämän. Ne, jotka suostuvat hänen pelastettavakseen, tulevat vapaiksi synnistä, surullisuudesta, sisäisestä tyhjyydestä, eristyneisyydestä. Tässä apostolisessa kehotuskirjeessä haluan osoittaa sanani uskoville kristityille ja kutsua heidät evankelioimisen uuteen vaiheeseen, jota leimaa tämä ilo, ja osoittaa kirkon tien tulevina vuosina. (Evangelii Gaudium, 1)

Hän kutsuu jokaista kristittyä uudistamaan kohtaamisensa Jeesuksen Kristuksen kanssa: ”Ei ole syytä kenenkään ajatella, että tämä kutsu ei ole häntä varten, koska ketään ei ole suljettu pois Herran tuomasta ilosta” (Evangelii Gaudium, 3).

Tämä Jeesuksen kohtaamisesta syntyvä ilo on kirkon evankelioimistyön varsinainen lähde ja moottori, sillä tästä kohtaamisesta syntyvän ilon tulisi synnyttää myös halun välittää tätä iloa myös toisille. Hyvä pyrkii aina välittymään. Tämän vuoksi ”evankeliumin julistajalla ei jatkuvasti pidä olla ilme kuin hautajaisissa” (Evangelii Gaudium, 10). Paavi ilmaisee tätä evankelioimisen uutta vaihetta koskevat tavoitteensa seuraavasti:

Unelmoin lähetystyövalinnasta, joka kykenee muuttamaan kaiken, jotta tavat, tyylit, aikataulut, kielenkäyttö ja kirkolliset rakenteet tulisivat oikeanlaisiksi kanaviksi nykymaailman evankelioimisen kannalta eikä itsesäilytyksen kannalta. Rakenteiden uudistamisen, jota pastoraalinen kääntymys vaatii, voi ymmärtää vain tässä merkityksessä: että niistä tulisi enemmän lähetystyöhön suuntautuneita, että tavallinen pastoraalityö kaikilla tasoilla olisi avoimempaa ja laajempaa, että pastoraalityössä toimivat pyrkisivät jatkuvasti ”lähtemään ulos” ja näin heräisi myönteinen vastaus kaikilta, joille Jeesus tarjoaa ystävyyttään. (Evangelii Gaudium, 27)

Evankeliumia julistettaessa on kiinnitettävä huomiota esimerkiksi siihen, että ”pyrimme ilmaisemaan ikuiset totuudet kielellä, joka saa tunnistamaan niiden pysyvän uutuuden” (Evangelii Gaudium, 41).

Kirkon on arvioitava myös uudelleen joitakin sen syvälle juurtuneita tottumuksia, jotka ”eivät suoraan liity evankeliumin ytimeen”, ja jotka eivät palvele evankeliumin välittämistä, koska niitä ei enää ymmärretä oikein.

Franciscus korostaa, että kirkon on oltava ihmisille avosydäminen äiti, eikä ankara tuomari: ”Usein käyttäydymme, kuin olisimme armon vartijoita emmekä sen edistäjiä. Mutta kirkko ei ole mikään tullilaitos, vaan Isän koti, jossa on sijaa jokaiselle kaikkine ongelmineenkin” (Evangelii Gaudium, 47).

Haluan mieluummin loukkaantuneen, haavoittuneen ja kaduilla kulkemisesta likaantuneen kirkon kuin sellaisen kirkon, joka on sairas sulkeutumisensa ja mukavasti omaan turvallisuuteensa takertumisen vuoksi. En halua kirkkoa, joka on huolissaan omasta keskipisteenä olemisestaan ja päätyy takertumaan pakkomielteiden ja menettelytapojen sekasotkuun. Jos jonkin asian täytyy oikeutetusti häiritä ja ahdistaa omaatuntoamme, niin juuri sen, että niin monet veljemme elävät vailla Jeesuksen Kristuksen ystävyyden antamaa voimaa, valoa ja lohdutusta, vailla uskonyhteisöä, joka ottaa heidät vastaan, vailla elämän merkitystä ja suuntaa. (Evangelii Gaudium, 49)

Köyhien puolesta

Linjalleen uskollisena Franciscus ajaa köyhien ja heikkojen asiaa myös tässä tärkeässä kehotuskirjeessään. Kyseessä ei kuitenkaan ole sivupolku kehotuskirjeen varsinaisesta aiheesta, joka on uusi evankelioiminen:

Kukaan ei voi vaatia meitä karkottamaan uskontoa ihmisten salaiseen yksityiselämään ilman minkäänlaista vaikutusta yhteiskunnalliseen ja kansalliseen elämään, ilman huolenpitoa siviiliyhteiskunnan instituutioiden terveydestä, ilman kannanottoja kansalaisia koskeviin tapahtumiin. … Aito uskonto – joka ei koskaan ole mukavuudenhaluista tai individualistista – merkitsee aina syvällistä halua muuttaa maailmaa, välittää arvoja, jättää maallisesta elämästämme jäljelle jotain parempaa. Rakastamme tätä suuremmoista planeettaa, jolle Jumala on meidät asettanut, ja rakastamme siinä asuvaa ihmiskuntaa kaikkine draamoineen ja väsymyksineen, huokauksineen ja toivoineen, arvoineen ja heikkouksineen. Maa on yhteinen kotimme ja olemme kaikki veljiä. (Evangelii Gaudium, 183)

”Kirkolle köyhien etusija on teologinen kategoria pikemminkin kuin kulttuurinen, sosiologinen, poliittinen tai filosofinen kategoria. … Siksi tahdon köyhän kirkon köyhiä varten. Sen lisäksi että he ovat osallisia uskon tajusta (sensus fidei), omilla kärsimyksillään he tuntevat kärsivän Kristuksen. On välttämätöntä, että me kaikki annamme heidän julistaa meille evankeliumia” (Evangelii Gaudium, 198).

Paavi luettelee ”maan heikoimpia”, joista kaikki kristityt ovat kutsuttuja huolehtimaan. Näitä ovat kodittomat, huumeriippuvaiset, pakolaiset, alkuperäiskansat, yhä yksinäisemmät ja hylätymmät vanhukset, ihmiskaupan uhrit, syrjinnästä, kaltoin kohtelusta ja väkivallasta kärsivät naiset ja syntymättömät lapset.

Lisäksi ”on myös muita heikkoja ja puolustuskyvyttömiä olentoja, jotka usein ovat taloudellisten intressien tai rajoittamattoman hyväksikäytön armoilla. Viittaan luomakuntaan kokonaisuudessaan” (Evangelii Gaudium, 215).

Tappavaa taloutta vastaan

Heikossa asemassa olevien asioista huolehtiessaan Franciscus ei ole pelkästään hymyilevä, kauniisti puhuva ja sympaattinen vanha mies, vaan myös köyhiä sortavien rakenteiden suorapuheinen ja tarkkanäköinen kriitikko:

Aivan kuten käsky ”älä tapa” asettaa selvän rajan ihmiselämän arvon takaamiseksi, meidän on nykyisin vastattava ”ei” syrjäyttävälle ja epäoikeudenmukaiselle taloudelle. Tuo talous tappaa. Kuinka se ei ylitä uutiskynnystä, jos koditon vanhus paleltuu kadulla kuoliaaksi, mutta sen sijaan pörssikurssin kahden pisteen laskulla on uutisarvoa? Tätä on syrjäyttäminen. Ei voida enää suvaita sitä, että ruokaa heitetään hukkaan, kun ihmiset kärsivät nälkää. Tätä on epäoikeudenmukaisuus.

Kaikessa on nykyisin kyse kilpailusta ja vahvemman laista, jossa mahtavat syövät heikot. Tämän tilanteen seurauksena suuret ihmisjoukot joutuvat poissuljetuiksi ja syrjäytyneiksi: ilman työtä, näköaloja tai ulospääsyä. Ihmistä itseään pidetään kulutushyödykkeenä, jota voi käyttää ja sitten heittää pois. Olemme saaneet alulle ”poisheittämisen” kulttuurin, ja se leviää. (Evangelii Gaudium, 53)

Franciscus on vastustanut rahamarkkinoiden rajoittamatonta valtaa niin terävästi, että esimerkiksi ennen paavin syyskuista vierailua Yhdysvaltoihin, maan presidentinvaaleissa republikaanien ehdokkaaksi pyrkivä miljardööri Donald Trump sanoi voivansa yrittää pelotella paavin pois hänen kapitalismin vastaisista näkemyksistään. Evangelii Gaudiumissa Franciscuksen viesti tulee esille selvästi ja suorasanaisesti:

Kun pienen vähemmistön ansiot kasvavat eksponentiaalisesti, enemmistön ansiot etääntyvät yhä enemmän tuon onnekkaan vähemmistön hyvinvoinnista. Tämä epätasapaino johtuu ideologioista, jotka puolustavat markkinoiden ehdotonta autonomiaa ja finanssispekulointia. Siksi ne kieltävät valtioiden, joiden tehtävä on valvoa yhteistä hyvää, oikeuden harjoittaa minkäänlaista kontrollia. Syntyy uusi näkymätön, joskus virtuaalinen tyrannia, joka yksipuolisesti ja leppymättä pakottaa lakejaan ja sääntöjään.

Lisäksi velka ja korot etäännyttävät monia maita oman talouselämänsä mahdollisuuksista ja kansalaisia todellisesta ostovoimastaan. Kaikkeen tähän voi lisätä laajalle levinneen korruption ja itsekkään veronkierron, jotka ovat saavuttaneet maailmanlaajuiset mittasuhteet. Vallan ja omistamisen halu on rajaton. Tässä järjestelmässä, joka pyrkii nielaisemaan kaiken kasvattaakseen voittoa, kaikki se, mikä on haavoittuvaista, kuten ympäristö, on puolustuskyvytön jumalaksi korotettujen, ainoaksi säännöksi tehtyjen markkinoiden edessä. (Evangelii Gaudium, 56)

Evankeliumin julistaminen ”ihmiseltä ihmiselle”

Tarkasteltuaan nykyajan tilannetta ja haasteita Franciscus ryhtyy käsittelemään itse evankeliumin julistamista. Ensi töikseen hän painottaa, että evankelioimistyön ehdoton perusta on sanoma Jeesuksen Kristuksen pelastavasta kuolemasta ja ylösnousemuksesta.

Tämä evankelioimistyö ei ole kuitenkaan pelkästään kirkon pappien ja piispojen, vaan myös maallikoiden tehtävä: ”On riittämätöntä ajatella evankelioimissuunnitelmaa ammattilaisten toteuttamana niin, että loput uskovasta kansasta vain ottaisivat vastaan heidän työnsä. Uusi evankelioiminen vaatii uudenlaista kaikkien kastettujen osallistumista” (Evangelii Gaudium, 120).

Jotta voisi julistaa evankeliumia, ei tarvitse käydä pitkiä ja vaativia kursseja. Franciscus kehottaakin meitä hyvin epämuodolliseen tapaan välittää sanomaa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa:

Nyt, kun kirkko haluaa elää todeksi syvällisen missionaarisen uudistumisen, on eräs julistamisen muoto, joka kuuluu meille kaikille jokapäiväisenä velvollisuutena. Se on evankeliumin tuominen ihmisille, joiden kanssa olemme tekemisissä, sekä läheisille, että tuntemattomille. Se on epämuodollista julistusta, joka voi toteutua keskustellen, niinhän tapahtuu myös lähetyssaarnaajan vieraillessa jonkun kotona. Opetuslapsena oleminen tarkoittaa pysyvää valmiutta tuoda toisille Jeesuksen rakkaus. Tämä tapahtuu spontaanisti missä tahansa paikassa, kadulla, torilla, työssä, matkalla. (Evangelii Gaudium, 127)

Saarna

Evankeliumin julistamista koskevaa ohjeistusta eivät saa Evangelii Gaudiumissa osakseen kuitenkaan vaan uskovat maallikot, vaan myös papit. Paavi keskittyy kehotuskirjeessään saarnaan ja sen valmisteluun tarkasti (tai jopa pikkutarkasti, kuten hän itse sanoo), ”koska monia valituksia on esitetty tähän tärkeään palvelutehtävään liittyen” (Evangelii Gaudium, 135).

Franciscus muistuttaa, että saarna liittyy liturgiseen kontekstiin. Saarna on tärkeämpi kuin muut katekeesin muodot, ”koska se on korkein hetki Jumalan ja hänen kansansa välisessä vuoropuhelussa ennen sakramentaalista kommuuniota” (Evangelii Gaudium, 137). Jotta saarna ei veisi kuulijoiden huomiota pois tästä saarnan eukaristisesta kontekstista, saarnan on oltava lyhyt. Se ei saa vaikuttaa luennolta tai oppitunnilta.

Saarna on osa Jumalan ja hänen kansansa välistä vuoropuhelua, joka on enemmän kuin totuuden välittämistä. ”Puhtaasti moralisoiva, opettava tai eksegetiikan luennoksi muuttuva julistus kutistaa sydänten välisen kommunikaation, jonka saarna antaa ja jolla on oltava lähes sakramentaalinen luonne: ’Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana’ (Room. 10:17)” (Evangelii Gaudium, 142).

”Inkutluroidun saarnaamisen haaste on välittää edelleen evankeliumin sanoman synteesi eikä irrallisia ajatuksia tai arvoja. Missä on synteesisi, siellä on sydämesi. Ero synteesin valaisemisen ja irrallisten ideoiden valaisemisen välillä on sama kuin tylsyyden ja sydämen palavuuden välillä” (Evangelii Gaudium, 143).

Itse saarna tulee valmistella huolella, ajan kanssa, rukouksessa ja Raamatun tekstiä hengellisesti, mutta samalla sen sananmukaiselle merkitykselle uskollisena lukien. ”Saarnaaja, joka ei valmistaudu, ei ole ’hengellinen’ vaan epärehellinen ja vastuuton saamiaan lahjoja kohtaan” (Evangelii Gaudium, 145).

Kehotuksen ja rohkaisun sanoja

Evankelioiminen hengessä on hyvin erilaista kuin jokin tehtäväkokonaisuus, jota pidetään raskaana velvollisuutena, joka on yksinkertaisesti siedettävä tai kestettävä jonakin omien taipumusten ja toiveiden vastaisena. Kuinka tahtoisinkaan löytää sanat rohkaistakseni yhä palavampaa, iloisempaa, anteliaampaa, rohkeampaa, rajattoman rakkauden ja tarttuvan elämänvoiman täyttämää evankeliumin julistamisen vaihetta! Mutta tiedän, että mikään motivaatio ei riitä, ellei Hengen tuli pala sydämissä.

Lopulta evankelioiminen hengessä on evankelioimista Pyhässä Hengessä, koska hän on evankeliumia julistavan kirkon sielu. Ennen kuin ehdotan joitakin motivaatioita ja hengellisiä neuvoja, huudan vielä kerran avuksi Pyhää Henkeä ja rukoilen, että hän tulisi uudistamaan, innostamaan ja innoittamaan kirkon lähtemään rohkeasti itsensä ulkopuolelle julistamaan evankeliumia kaikille kansoille. (Evangelii Gaudium, 261)

Kuten näistä sanoista hyvin käy ilmi, kehotuskirjeensä viimeisessä luvussa Franciscus haluaa rohkaista ja innostaa kristittyjä uuteen evankelioimisen vaiheeseen esittämällä joitakin ajatuksia uuden evankelioimisen hengestä.

Samalla hän näyttää juuri ohjeistamilleen kirkon saarnamiehille mallia evankeliumin koskettavassa ja innostavassa julistamisessa. Hänen rohkaisun ja kehotuksen sanansa ovatkin oikein ilahduttavaa luettavaa.

Paavi kehottaa kristittyjä löytämään paloa evankeliumin julistamiseen rukouksesta: ”Meidän on rukoiltava joka päivä, pyydettävä hänen armoaan, jotta hän avaisi kylmän sydämemme ja ravistelisi pinnallista elämäämme” (Evangelii Gaudium, 264).

”Joskus menetämme innon lähetystyöhön unohtaen, että evankeliumi vastaa ihmisten syvimpiin tarpeisiin, koska meidät on kaikki luotu sitä varten, mitä evankeliumi meille tarjoaa: ystävyyteen Jeesuksen kanssa ja veljelliseen rakkauteen. Jos pystymme oikein ja kauniisti ilmaisemaan evankeliumin sisällön, varmasti tuo sanoma vastaa sydämen syvimpiin kysymyksiin” (Evangelii Gaudium, 265).

Kun kaikki näyttää synkältä ja toivottomalta, uskova voi saada voimaa ja rohkeutta ylösnousseen Kristuksen ja hänen Henkensä salatusta voimasta: ”Jos ajattelemme, että asiat eivät muutu, muistakaamme, että Jeesus Kristus on voittanut synnin ja kuoleman ja on täynnä voimaa. Jeesus Kristus elää todella. Muuten, ’ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa’ (1. Kor. 15:14)” (Evangelii Gaudium, 275).

”On totta, että monta kertaa näyttää, ettei Jumalaa ole: näemme epäoikeudenmukaisuutta, pahuutta, välinpitämättömyyttä ja raakuutta, jotka eivät vähene. Mutta samoin on varmaa, että pimeyden keskellä alkaa aina syntyä jotakin uutta, joka ennemmin tai myöhemmin kantaa hedelmää” (Evangelii Gaudium, 276).

”Kristuksen ylösnousemus tuottaa kaikkialla tämän uuden maaulman versoja. Vaikka ne leikataankin, ne versoavat uudestaan, koska Herran ylösnousemus on jo lävistänyt tämän historian salatun kudoksen, koska Jeesus ei ole noussut kuolleista turhaan. Älkäämme jääkö syrjään tästä elävän toivon tiestä!” (Evangelii Gaudium, 278)

Laudato si’ Evangelii Gaudiumin jatko-osa?

Evangelii Gaudiumissa paavi Franciscus esittää siis kokonaisvaltaisen ohjelman kirkon evankelioimistyön uudistamiseksi. Hän kutsuu kaikkia uskovia osallistumaan tähän kirkon evankelioimistyön uuteen vaiheeseen ja kertomaan ihmisille Jeesuksen rakkaudesta.

Ensi viikolla ilmestyvässä tämän artikkelisarjan toisessa osassa käsittelen Franciscuksen uusinta kiertokirjettä Laudato si’, joka on monella tapaa jatkoa Evangelii Gaudiumille. Siitä, miten paavi Franciscus toteuttaa Evangelii Gaudiumissa esittämiään periaatteita tässä hänen uusimmassa, kaikille ”hyvän tahdon ihmisille” osoittamassaan kiertokirjeessä, on siis luvassa ensi viikolla.

Kirjallisuus

Franciscus (2013). Kehotuskirje Evangelii Gaudium (Evankeliumin ilo) 24.11.2013. Suomenkielinen laitos: Katolinen tiedotuskeskus, Helsinki.

Paavi Franciscuksen kuva: Korean Culture and Information Service: 2014 Pastoral Visit of Pope Francis to Korea Closing Mass for Asian Youth Day August 17, 2014 Haemi Castle, Seosan-si, Chungcheongnam-do.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s