Noah on vuonna 2014 valmistunut Darren Aronofskyn ohjaama elokuva, joka nimensä mukaisesti perustuu Raamatun kertomukseen Nooasta. Kyseessä ei kuitenkaan ole elokuva, joka pyrkisi esittämään Raamatun vedenpaisumuskertomuksen historiallisena tapahtumana, vaan elokuvasta on tietoisesti tehty fantasiaelokuva.
Tämän puolesta puhuvat esimerkiksi elokuvassa esiintyvät kivihirviöenkelit, maasta louhittava, hehkuva ja räjähtävä tzohar ja nykyaikana olennaisten ihmisen ja luonnon välistä suhdetta koskevan problematiikan siirtäminen sellaisenaan tämän Raamatun kertomuksen aiheeksi.
Noah yrittääkin tähän Raamatun kertomukseen perustuvan, tarkoituksella fiktiivisen tarinan avulla esittää meille nykyajan konkreettisessa todellisuudessa eläville ihmisille hyvin ajankohtaisen ja tärkeän sanoman. Elokuva on hyvin vaikuttava ja jännittävä, mutta myös varsin synkkäsävyinen.
Vartijat ja paha teollisuusyhteiskunta
Elokuva alkaa lyhyellä narraatiolla, jossa käydään läpi luominen, lankeemus ja sen jälkeiset tapahtumat. Tämän taustakertomuksen mukaan Kain pakeni veljensä murhaamisen jälkeen itään, missä häntä suojeli joukko langenneita enkeleitä.
Nämä enkelit auttoivat Kainin jälkeläisiä rakentamaan teollisuusyhteiskunnan, joka levitti pahuutta ja tuhosi Luojan luomistyötä. Vain Setin jälkeläiset puolustivat ja suojelivat luomistyön rippeitä. Jo tässä alkuasetelmassa on mielenkiintoisia ja merkittäviä muutoksia alkuperäiseen kertomukseen.
Huomattavin tällainen yksityiskohta on langenneet enkelit, eli Vartijat. Myöhemmin vartijat kertovat, että heidän lankeemuksensa oli se, että he halusivat Luojan tahdon vastaisesti auttaa langenneita ihmisiä, minkä seurauksena he jäivät kivisten ja hirviömäisten vartaloidensa vangeiksi. Autettuaan ihmisiä luomaan teollisuusyhteiskunnan ja tehtyään heistä mahtavia, ihmiset kuitenkin käyttivät asemaansa väärin, kääntyivät auttajiaan vastaan ja ryhtyivät kuluttamaan luomakuntaa.
Tämä alkuasetelma kertoo jo jotain siitä, mitä elokuva tahtoo sanoa: teollisuus on ihmisille hyväntahtoisesti annettu lahja, mutta ihmiset käyttävät sitä liian itsekkästi ja tuhoavat sen avulla luomakuntaa. Elokuvassa Kainin kaupungit kalvavat ympäristön täysin autioksi ja otettuaan maasta kaiken irti, ne autoituvat ja asukkaat siirtyvät toisaalle.
Kainin jälkeläisten asenne kiteytyy hyvin heidän kuninkaansa Tubal-Kainin (Ray Winstone) lauseisiin: ”Otan takuulla kaiken, minkä haluan” ja ”Taivas ei miestä määrää, mies noudattaa omaa tahtoaan”.
Nooan (Russell Crowe) asenne luontoa kohtaan on taas täysin päinvastainen. Hänen periaatteensa luonnon hyödyntämiseen on: ”Poimimme vain sen, mitä tarvitsemme”. Elokuvan keskeinen teema onkin ihmisen paikka maailmassa ja hänen suhteensa luomakuntaan. Tätä asetelmaa vahvistaa se, että siinä ei puhuta lainkaan ”Jumalasta”, vaan ainoastaan ”Luojasta”.
Ikävä kyllä Nooa ja hänen perhekuntansa ovat ainoita, jotka ovat kestävän kehityksen kannalla, ja ihmisten luomakunnalle aiheuttamien tuhojen takia Luoja aikookin hävittää maailman ja aloittaa alusta. Elokuvan mukaan eläimet ovat viattomia, koska ne elävät niin kuin Eedenissä, minkä vuoksi Luoja antaa Nooalle tehtävän pelastaa eläimet tuhotulvalta.
Kun Nooa on saanut Vartijoiden avulla arkin rakennustyöt hyvään vaiheeseen ja ensimmäiset eläimet ovat tulleet sisään, Nooa ohjeistaa poikaansa Jafetia (Leo McHugh Carroll):
”Meidän on kohdeltava niitä hellävaroin ja suojeltava niitä. Jos jotain tapahtuu, pala luomistyötä menehtyy ikuisiksi ajoiksi. Nämä viattomat luontokappaleet ovat meidän hoivissamme. Tehtävämme on huoletia niistä.” Vaikka Nooa sanookin tämän toteuttaessaan Luojan hänelle antamaa erityistä tehtävää, tämä ohjeistus on selvästi osoitettu myös katsojalle.
Jumalan kuva
Jännitystä elokuvaan tuo Tubal-Kain, joka löytää Nooan rakenteilla olevan arkin ja julistaa sen omakseen. Vartijat kuitenkin suojelevat Nooaa ja arkkia, minkä johdosta Tubal-Kain jää väijyksiin rakennustyömaan ulkopuolelle. Hänen leirinsä ympärille kerääntyy nopeasti ihmisiä, jotka muodostavat yhteisön, jossa esiintyy runsaasti murhia, orjuutta ja eläinrääkkäystä.
Tubal-Kainin näkemykset ihmisen suhteesta Luojaan ovat modernin ihmisen sielunmaisemasta käsin erittäin helposti lähestyttäviä. Hän suhtautuu epäilevästi ihmeisiin, eikä pelkää niitä edes itse todistaessaan sellaista. Hän sanoo: ”Luoja ei välitä tästä maailmasta. Hänestä ei ole kuulunut sitten Kainin merkitsemisen. Me olemme yksin, orpolapsia, kirottuja raatamaan otsa hiessä elääksemme.”
Kuten on jo tullut ilmi, Nooa ja Tubal-Kain edustavat elokuvassa kahta keskenään täysin vastakkaista maailmankuvaa. Heidän tärkein näkemyseronsa koskee kysymystä siitä, mitä tarkoittaa olla Jumalan kuva (vaikka elokuvassa puhutaan ainoastaan ”Luojasta”, käytän siitä huolimatta vakiintunutta teologista termiä ”Jumalan kuva”).
Nooan mukaan ihmisen Jumalan kuvallisuus ilmenee siinä, että ihmisellä on vastuu luomakunnasta, jonka Luoja on antanut hänen hoiviinsa. Myös Tubal-Kain esittää näkemyksensä Jumalan kuvallisuudesta selvin sanoin eri kohdissa elokuvaa. Vedenpaisumuksen alkaessa hän kohdistaa sanansa itselleen Luojalle: ”Olen ihminen, sinun kuvaksesi luotu. Annan elämää ja otan sen pois, niin kuin sinä! Olen kaltaisesi, eikö totta?”
Hän jatkaa puhettaan sotajoukolleen ja sanoo: ”Me olemme ihmisiä! Me päätämme, elämmekö vai kuolemmeko. Olemme ihmisiä, ja yhdessä ihmiset ovat voittamattomia!” Vedenpaisumuksen alkamisesta syntyneen taistelun tiimellyksessä pahasti haavoittuneen Tubal-Kainin onnistuu keplotella itsensä arkkiin, jossa Nooan toiminnasta katkeroitunut Haam (Logan Lerman) pitää hänestä huolta.
Arkissa Tubal-Kain selostaa Haamille näkemystänsä ihmisen suhteesta luomakuntaan: ”Isäsi täyttää laivan eläimillä lasten hukkuessa. Hän halveksii sinua käskemällä palvelemaan niitä. Ei, ne palvelevat meitä. Siinä piilee ihmisen suuruus. Kun Luoja oli luonut taivaan, maan, meren ja tämän eläimen, hän ei ollut tyytyväinen. Hän tarvitsi jotain mahtavampaa, jotain, joka hallitsisi ja alistaisi maailmaa. Siksi hän loi meidät omaksi kuvakseen.”
Nämä Nooan ja Tubal-Kainin edustamat kaksi lähestymistapaa ovat esiintyneet ja esiintyvät myös teologien keskustellessa siitä, mikä on ihmisen paikka luomakunnassa. 1900-luvulla juutalais-kristillistä ihmiskuvaa kohtaan kohdistettiin rankkaa kritiikkiä, sillä sen katsottiin antavan oikeutuksen luonnon silmittömälle riistämiselle.
Luomiskertomuksessa ihmiselle annetun kehotuksen: ”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä liikkuu” (1. Moos. 1:28) katsottiin antavan oikeutuksen Noah-elokuvassa Tubal-Kainin edustamalle näkemykselle, jonka mukaan luomakunnan ainoa arvo on palvella ihmistä.
Myös Katolisen kirkon katekismuksen ihmisen ja luomakunnan suhdetta koskevassa opetuksessa on varsin ihmiskeskeinen lähestymistapa: siinä luomakunnan varjelemista perustellaan ensisijassa sillä, että luonnon riistäminen on tulevilta sukupolvilta varastamista (KKK, 2415). Siinä kuitenkin tähdennetään myös, että myös eläimet kuuluvat Jumalan huolehtivan kaitselmuksen piiriin ja että ne ylistävät ja kirkastavat Jumalaa jo pelkällä olemassaolollaan (KKK, 2416).
Eläimillä on siis arvoa jo pelkästään niiden luotuisuuden perusteella. Nykyteologiassa onkin korostettu entistä enemmän ja entistä laajemmin ihmisen vastuuta luomakunnasta, joka näkyy Jumalan hänelle antamassa tehtävässä viljellä ja varjella Eedenin puutarhaa (1. Moos. 2:15).
Nykyään on myös yhä enenevässä määrin huomattu, että ihminen on riippuvainen luomakunnasta ja sen ekologisesta tasapainosta. Jos ihminen riistää surutta luontoa, myös ihmisen oma hyvinvointi tulee lopulta vakavasti uhatuksi (Fergusson 2007, 85-86).
Ihminen – viaton vai paha?
Jumalan kuvallisuuden ohella elokuvan yksi tärkeimpiä teemoja on ihmisen hyvyyden ja pahuuden välinen suhde. Aluksi Nooalla on melko positiivinen kuva ihmisistä. Elokuvan alkupuolella hänen perheensä löytää haavoittuneen Ila-tytön (Skylar Burke) ja ottaa hänet hoiviinsa. Varttuneena Ila (Emma Watson) ja Nooan poika Seem (Douglas Booth) rakastuvat toisiinsa, mutta Ila on lapsena saamansa vamman vuoksi hedelmätön.
Kun Ila suree tätä, Nooa sanoo hänelle: ”Kun otimme sinut mukaamme, luulin, että olisit meille taakka, enkä halunnut tämän maailman turmelevan enää ketään. Mutta olin väärässä. Olet lahja, kallisarvoinen lahja. Älä unohda, kuinka kallisarvoinen olet”.
Tämä Nooan positiivinen kuva ihmisestä kokee kuitenkin kovan kolauksen kun hän menee Tubal-Kainin leiriin etsimään pojilleen Haamille ja Jafetille vaimoja. Nooa näkee kaiken pahuuden, mitä leirissä harjoitetaan ja tunnistaa tämän saman pahuuden asuvan myös itsessään ja perheenjäsenissään.
Käyntinsä seurauksena Nooa synkistyy ja näkee omiensa ja perheenjäsentensä hyvien ominaisuuksien sijaan vain pahuutta. Huomattuaan ihmiskunnan pahuuden koko laajuudessaan, myös hänen käsityksensä Luojan hänelle antamasta tehtävästä muuttuu: Nooa alkaa ajatella, että Luoja tahtoo palauttaa maailman tilaan, joka vallitsi ennen ihmistä.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että elokuvassa Nooa määrittelee paratiisin luomakunnaksi, jota ihminen ei ole vielä päässyt pilaamaan. Tämän uuden näkemyksensä pohjalta hän päättelee, että hoidettuaan tehtävänsä ja pelastettuaan eläimet vedenpaisumukselta, hänen ja hänen perheensä on kuoltava jättämättä jälkeläisiä niin, että ihminen ei enää pääse tuhoamaan luomakuntaa.
Nooan vaimo Naama (Jennifer Connelly) ei hyväksy miehensä päätöstä ja menee pyytämään apua tämän isoisältä Metusalehilta (Anthony Hopkins). Naaman mukaan ihmiset tarvitsevat vain rakkautta ollakseen hyviä, mutta Metusaleh vastaa: ”Kuka on hyvä? Kuka on paha? Mistä minä tietäisin, mikä on oikein? Päätös on Nooan, ei minun, ei sinun. Hän näyttää valintansa tehneen.”
Kysymys rakkaudesta ja ihmisen viattomuudesta tulee dramaattisimmalla tavalla esille, kun Ila tulee Metuselahin siunauksen ansiosta hedelmälliseksi ja alkaa odottaa Seemille lasta vedenpaisumuksen alkaessa.
Uuden pessimistisen ihmiskuvansa pohjalta tehtävänsä uudelleen tulkinnut Nooa näkee Luojan tahdon mukaisena, että mikäli lapsi on poika, hänen osansa on olla viimeinen ihmiskunnan edustaja uudessa maailmassa, mutta jos hän on tyttö, eli potentiaalinen äiti, hänen on kuoltava heti syntymänsä jälkeen.
Luojan hiljaisuus
Katsellessani elokuvaa, minulla heräsi tässä kohtaa kysymys: miksei Luoja ilmoita Nooalle, että hänen ei tarvitse tappaa tulevaa lapsenlastaan? Luojan hiljaisuus esiintyy myös muualla elokuvassa: Tubal-Kain valittelee Luojan hiljaisuutta ja yrittää jopa määrätä häntä puhumaan itselleen.
Elokuvan loppupuolella Ilan raskaudesta aiheutunut draama huipentuu tämän synnytettyä kaksoistytöt. Uhkauksestaan huolimatta Nooa ei pysty surmaamaan vastasyntyneitä lapsenlapsiaan, minkä vuoksi hän katsoo epäonnistuneensa tehtävässään ja pettäneensä Luojan. Vedenpaisumuksen jälkeen Nooa erakoituu ja hukuttaa murheensa viiniin (vrt. 1. Moos. 9:21).
Ila tulee lohduttamaan Nooaa ja antaa elokuvan selityksen Luojan vaiteliaisuudelle: ”Hän valitsi sinut syystä, Nooa. Hän näytti sinulle ihmisen pahuuden tietäen, ettet kääntäisi katsettasi. Mutta näit myös hyvyyttä. Valinta oli sinun käsissäsi, koska Luoja tahtoi niin. Hän pyysi sinua päättämään, olemmeko pelastuksen arvoisia ja sinä valitsit armon, valitsit rakkauden. Hän antoi meille toisen mahdollisuuden.”
Vaikka ihmisessä on pahuutta, hänessä on myös hyvyyttä. Ihmisessä voi todella olla jäljellä hyvyyttä ja aitoa kaipausta Jumalan puoleen. Tämän ihmisen alkuperäisen kutsumuksen voi tuntea – vaikkakin heikentyneenä – ihmisen omassatunnossa, joka kehottaa hyvyyteen ja rakkauteen (Room. 2:15). Rakkaus on Jumalan tahdon mukaista, sillä Jumala itse on rakkaus (1. Joh. 4:8). Tässä saattaa olla syy myös siihen, miksi Tubal-Kain ei kuullut Luojan puhetta.
Katsojan suuri vastuu
Elokuvan lopussa Nooa siunaa jälkeläisensä sanoen: ”Luoja loi Aadamin omaksi kuvakseen ja antoi maailman hänen hoiviinsa. Se esikoisoikeus on siirtynyt meille… Tämä on teidän työnne, teidän vastuullanne.” Nämä sanat on selvästi osoitettu katsojalle, ja ne kiteyttävät hyvin elokuvan opetuksen.
Meidän ihmisten, jotka toiminnallamme olemme saattaneet luonnon huonoon tilaan, on nähtävä luomakunnan arvo, opettava virheistämme ja tunnistettava vastuumme luomakunnasta. Tässä on paljon työsarkaa meille jokaiselle, sillä meillä on paljon parannettavaa.
Meidän toimintamme seurauksena maapalloa uhkaavat esimerkiksi ilmastonmuutos, sademetsien laittomat hakkuut ja useiden eläinlajien sukupuutto. Synkkää kieltään kertoo myöskin uusi Living Planet–raportti, jonka mukaan luonnonvaraisina elävien eläinten lukumäärä on vähentynyt 52 prosenttia vuodesta 1970 lähtien (!).
Elokuvassa Ilan Nooalle osoittamat sanat sopivat hyvin myös rukoukseksi Jumalalle: Auta meitä toimimaan paremmin, auta meitä aloittamaan alusta.
Kirjallisuus
Fergusson, David (2007). Creation – The Oxford Handbook of Systematic Theology, Edited by John Webster, Kathryn Tanner & Iain Torrance (s. 72-90). Oxford: Oxford University Press.
Katolisen kirkon katekismus (KKK) (2005 [1992]). Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Jumalapuhetta 