Imagine there’s no heaven. It’s easy if you try. No hell below us. Above us only sky. Imagine all the people living for today.
Imagine there’s no countries. It isn’t hard to do. Nothing to kill or die for. And no religion too. Imagine all the people living life in peace.
You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will be as one.
Imagine no possessions. I wonder if you can. No need for greed or hunger. A brotherhood of man. Imagine all the people sharing all the world.
You may say I’m a dreamer, but I’m not the only one. I hope some day you’ll join us and the world will live as one. (John Lennon, Imagine)
Näin lauloi John Lennon (1940–1980) kuuluisassa kappaleessaan Imagine. Kappale on herättänyt paljon ärtymystä varsinkin uskonnollisten ihmisten keskuudessa visiollaan maailmasta ilman taivasta, helvettiä ja uskontoa. Lennon kuitenkin pyytää kappaleessaan vain kuvittelemaan, joten minähän kuvittelin.
Kappaleen uskontoa sivuavien kohtien lisäksi siinä on paljon muutakin. Varsinkin viimeisen säkeistön visio ihmiskunnasta elämässä yhtenä ja jakamassa tasaisesti kaiken hyvän on erittäin toivottava maailmankatsomuksesta riippumatta.
Itse en kuitenkaan usko, että tämä lopputulos on mahdollinen ainakaan ilman taivasta. Mitä sitten tarkoitan ”taivaalla”? Entä mitä John Lennon tarkoittaa ”taivaalla” tai ”uskonnolla”?
Uskonnot poliittisina ideologioina
Tätä ei ole lainkaan vaikeaa saada selville, sillä Lennonin kielenkäytössä piilevät, ääneenlausumattomat merkitykset ovat varsin ilmeisiä. Pyydettyään kuulijaansa kuvittelemaan, ettei ole taivasta tai helvettiä, hän pyytää ikään kuin näiden vastakohdaksi kuvittelemaan että ihmiset keskittyisivät tähän päivään.
Taivas ja helvetti tarkoittavat hänelle siis mitä ilmeisimmin pelkästään tuonpuoleista palkkiota tai rangaistusta, jonka toivossa tai pelossa ihmiset unohtavat panostaa tässä hetkessä elämiseen.
Hänen mainintansa uskonnosta tulee puolestaan siinä yhteydessä, kun hän pyytää kuvittelemaan maailmaa ilman valtioita. Tällainen maailma olisi sellainen, jossa ei olisi mitään minkä puolesta tappaa tai kuolla. Lennon siis näkee uskonnot aatteina tai poliittisina instituutioina, jotka saavat ihmiset tappamaan toisiansa.
On totta, että ihmiskunnan resuisessa ja vääryyksien leimaamassa historiassa uskonnot ja myös kirkko ovat loanneet itsensä sodissa ja poliittisessa vallankäytössä. Olisi kuitenkin virhe samaistaa uskonto sen poliittisiin vaikutuksiin. Kirkon pyhyys ei ole sen jäsenten pyhyyttä vaan Jumalan pyhyyttä, jonka hän on antanut lahjana syntisille ihmisille.
Tässä ajassa vaeltavaa (ja usein rämpivää) kirkkoa leimaa Kristuksen pyhyyden ja ihmisten syntisyyden välinen jännite, jonka olemassaolosta huolimatta voimme luottaa siihen, että Jumalan pyhittävä läsnäolo kirkossa on voimakkaampaa kuin ihmisen syntisyys (Ratzinger 2004, 340-341).
On vahinko, että John Lennon ei laulussaan näe ulkokuorta pidemmälle uskonnon suhteen. Tässä hän ei ole kuitenkaan yksin, vaan edustaa länsimaissa yhä kasvavaa ihmisjoukkoa, joka on täysin vieraantunut kristinuskosta. Tästä ei ole syyttäminen pelkästään maallistuneita nykyihmisiä, vaan myös kirkkoa ja kristittyjä, joiden vastuulla kristillisen sanoman levittäminen on.
Taivas aukkojen jumalan pilvilinnana
Tämän tehtävän kannalta suuri haaste on, että ihmisten näkemysten pintapuolisuus ei liity ainoastaan kuvaan kirkosta, vaan myös perustavimpiin kristillisiin oppeihin.
Esimerkiksi Jumala mielletään usein vain yhdeksi olennoksi muiden joukkoon. Ihmisten alitajuntaan on juurtunut syvälle ajatus Jumalasta pilven päällä istuvana valkopartaisena taruolentona, jonka avulla pyritään selittämään aukkoja ihmisten tietämyksessä, joita tieteeltä on jäänyt toistaiseksi selittämättä.
Mikäli kristityt eivät saa selkeästi ilmaistua ihmisille, että kristillinen käsitys Jumalasta ei ole tällainen, en ihmettele että ateismi vaikuttaa monesta kristinuskoa ja ylipäätään teismiä houkuttelevammalta vaihtoehdolta.
Kristillisen näkemyksen mukaan Jumala ei kuitenkaan ole samassa mielessä olemassa kuin kuka tahansa meistä. Jumala ei ole mitään, mitä on olemassa, mutta samalla hän on kaikki, mikä on olemassa (Daniélou 2003, 52).
Jumala on itse oleminen ja kaiken olemassaolon perusta, mutta ei ole osa luomaansa maailmaa. Kuitenkin hän on samaan aikaan läsnä kaikkialla luomakunnassaan. Kirkkoisä Augustinus ilmaisee tämän Tunnustuksissaan hyvin kauniisti:
Jos ihmissielut sinua miellyttävät, olkoot ne sinulle rakkaita Jumalassa. nekin ovat näet muuttuvaisia ja saavat pysyvyyttä vasta Jumalaan kiinnitettyinä. Muun varaan joutuneina ne joutuisivat hukkaan. Rakastettakoon niitä siis hänessä. Vedä myös hänen luokseen kanssasi kaikki jotka voit ja sano heille: häntä rakastakaamme, häntä rakastakaamme. Hän on tämän kaiken luonut eikä hän ole siitä kaukana. Sillä ei hän luonut ja sitten lähtenyt pois luotujensa luota, vaan hänestä ja hänessä ovat kaikki. Katso, missä hän on? Missä totuus on? Hän on sydämen sisimmässä, mutta sydän on eksynyt pois hänen luotaan. (Tunnustukset 4,12)
Vaikka Jumala ei siis ole mitään aineellista tai tämänpuoleista, hän on lähempänä jokaisen ihmisen sisintä kuin ihminen itse. Tästä näkökulmasta käsin on tarkasteltava myös taivasta. Antiikista periytyvän näkemyksen mukaan maailma on rakenteeltaan kolmikerroksinen: maankamaran yläpuolella on taivas ja alapuolella helvetti (kuten Lennonkin laulussaan ohimennen mainitsee).
Monet uskovat tämän käsityksen kuuluvan osaksi kristinuskoa myös tänä päivänä; taivaassa on pilviä, joiden päällä enkelit soittelevat kultaisia harppuja ja helvetti on maanalainen kidutuskammio, jossa on tulta ja atraimilla varustettuja piruja.
Tämäkin on kuitenkin hyvin pinnallinen näkemys. Taivas ja helvetti eivät suinkaan kuvaa ihmisen maantieteellistä sijaintia, vaan eksistentiaalista tilaa (Ratzinger 2004, 310-312). Katolisen kirkon katekismus ilmaisee erinomaisesti kristillisen taivaskäsityksen olennaisimman sisällön:
Elämä taivaassa merkitsee ”olla Kristuksen kanssa”. Valitut elävät ”hänessä” ja kuitenkin säilyttävät tai paremminkin löytävät silloin aidon identiteettinsä, oman nimensä. (KKK 1025)
Taivas on siis välitöntä yhteyttä Jumalan kanssa, joka toteutuu täydellisesti vasta tuonpuoleisessa kun näemme hänet kasvoista kasvoihin (1. Kor. 13:12). Voimme kuitenkin kokea taivasta myös tämänpuoleisessa elämässä elämällä Jumalan yhteydessä.
Taivas meidän keskellämme
Tästä käy ilmi että taivas on syvimmiltään jotain aivan muuta kuin tuonpuoleisessa odottava palkinto, jota tulee odottaa tämänpuoleisesta piittaamatta. Taivas on yhteyttä Jumalaan, joka on lähempänä meitä kuin me itse. Taivas on ihmiselle siis hyvin luonnollinen olotila, mistä todistaa myös ihmisen omatunto, joka on ihmisen sydämeen kirjoitetun Jumalan tahdon ääni (Room. 2:15).
Pyhä Henki johtaa kristittyjä noudattamaan omantuntonsa ääntä ja tuottamaan Hengen hedelmiä, joina Paavali mainitsee rakkauden, ilon, rauhan, kärsivällisyyden, hyvyyden, uskollisuuden, lempeyden ja itsehillinnän (Gal. 5:22-23).
Taivas näin ollen saa siis aikaan sen, että ihmiset tekevät hyvää tässä päivässä hellittämättä katsettaan ikuisesta päämäärästään Jumalan yhteydessä. Ihmiset ovat kuitenkin vieraantuneita Jumalasta ja samalla itsestään, ja toteuttavat usein vajavaisesti Hengen hedelmiä.
Jeesus on kuitenkin voittanut synnin ja tulee viemään maan päällä vaeltavan kirkon täydelliseen yhteyteen kanssaan, jolloin nämä vajavuudet katoavat.
Tällöin ihmiset elävät rauhassa, jakavat kaiken hyvän tasaisesti eikä ahneutta tai nälkää enää ole. Myös uskonto siinä merkityksessä, jossa John Lennon sen mielsi tulee katoamaan, sillä tuolloin kaikki näkevät Jumalan kasvoista kasvoihin sellaisena kuin hän on (1. Joh. 3:2).
Usko siihen, että Jumala on antanut kirkolleen ja ihmiskunnalle pyhittävän lahjan Jeesuksessa Kristuksessa voi vaikuttaa toiveajattelulta varsinkin maailman raadollisen todellisuuden edessä. Vaikutan ehkä haaveilijalta, mutta en ole yksin. Toivon, että jonain päivänä liityt meihin ja maailma elää yhtenäisenä.
http://www.youtube.com/watch?v=DVg2EJvvlF8
Kirjallisuus
Augustinus (2010). Tunnustukset. Suomentanut Otto Lakka. Suomennoksen tarkistanut Yrjö-Otto Lakka. Helsinki: Aurinko kustannus.
Daniélou, Jean (2003 [1956]). God and the Ways of Knowing. Translated by Walter Roberts. San Francisco: Ignatius Press.
Katolisen kirkon katekismus (KKK) (2005 [1992]). Helsinki: Katolinen tiedotuskeskus.
Ratzinger, Joseph (2004 [1968]). Introduction to Christianity. Translated by J. R. Foster and Michael J. Miller With a New Preface. San Francisco: Ignatius Press.
Jumalapuhetta 